Hurja avausneljännes johti Bisonsin murskavoittoon Vilppaasta

30.1.2013 22:15 Korisliigan keskiviikkokierroksen kaikki viisi ottelua päättyivät kotivoittoihin. Bisons päihitti LiigaCup-kenraalissaan Salon Vilppaan vietyään ensimmäisen jakson murskalukemin 24-2, ja KTP venytti perättäisten voittojensa sarjan jo seitsemään. Lisäksi voittoihin ylsivät Bisonsin ja KTP:n tavoin LiigaCupia lauantaina pelaava Karhu sekä Korikobrat ja Namika Lahti.

Kimmo Muurisen Bisons salli Salon Vilppaalle vain kaksi pistettä keskiviikon ottelun avausjaksolla.

Michael Pounds johti KTP:n seitsemänteen perättäiseen voittoon.

J'Nathan Bullock rymisteli Kouvoja vastaan.

Demond Wattin Korihait haki tärkeän voiton Korikobrista.

"Big Lou" Johnsonin Namika Lahti päihitti jumbokamppailussa FoKoPon. Kuvat: Francois Perthuis, Matti O. Koskinen, Kai Kilappa & Kuvanmaailma/Vesa Kuukka.

Myös Nilan Bisons venytti pitkää putkeaan jatkamalla koko kauden kestänyttä kotivoittojen sarjaansa. Loimaalaisten kolmastoista kotivoitto irtosi Salon Vilppaan kustannuksella lukemin 90–61 (42–14).

 

Loimaan Liikuntahallilla oli ilmassa täystyrmäyksen makua, kun Bisons vei ensimmäisen jakson peräti 24-2. Vilpas sai aikaan ”piste-ennätyksen” osumalla 17 heitollaan vain kerran. Bisonsin aggressiivinen puolustus jatkoi salolaisten aseistariisuntaa ottelun loppuun asti.

 

– Meillä oli allamme iso voitto Pyrinnöstä ja olin hieman huolissani siitä, mikä on peli-ilmeemme tänään, mutta olimme todella aggressiivisia koko ottelun. Kun puolustamme hyvin, lopputuloksesta voi tulla tällainen, kiitteli Bisons-käskyttäjä Greg Gibson.

 

Tasaisen Bisonsin aatelia Vilpas-voitossa olivat Martin Zeno (18/4) sekä kenties parhaan ottelunsa Biisoni-paidassa pelannut Kimmo Muurinen (17/9).

 

Ilman Samu Kaaresvirtaa ja Eero Lehtistä pelanneesta Vilppaasta Troy Barniesin (14/8) pelihuumori riitti loppuun asti.

 

KTP seitsemän voiton putkessa

 

Kotkassa ilman Jason Conleyta, Clifton Jonesia ja Antti Niskasta peliin lähtenyt LrNMKY voitti ensimmäisen neljänneksen, jonka jälkeen KTP hallitsi pelitapahtumia eritoten puolustuksensa kautta.

 

LrNMKY kutisti kolmannella jaksolla piste-eron kuuteen, mutta KTP:n Michael Pounds ratkaisi ottelun ottamalla vieraiden pelinrakentaja Matthew Gibsonin pihteihinsä. KTP jatkoi voittoputkeaan pistein 92–76 (46–36).

 

– Alussa oli vähän käsijarru päällä, mutta sitten alettiin pelata. Tietty rutiini riitti niin, ettei tarvinnut käyttää ihan kaikkia paukkuja, totesi KTP:n päävalmentaja Sami Toiviainen.

 

Ilman Timo Heinosta pelanneen KTP:n tehokkaimmat olivat Antwine Williams (22/4/2 blokkia), Sefton Barrett (21/9), Michael Pounds (16/1) sekä Devonne Giles (15/14/3 syöttöä).

 

LrNMKY:sta Matt Gibson (24/6/8 syöttöä/5 riistoa), Greg Logins (19/9) ja Joel Heinikoski (17/1) elättelivät voittotoiveita pisimpään.

 

Karhu karjui Kouvot nurin

 

Pohjanmaalla nähtiin mesikämmenten kohtaaminen, kun Kauhajoen Karhu sai kotikentälleen vieraakseen Kouvolan Kouvot.

 

Kouvot kärkkyi kolmannella jaksolla neljän pisteen päässä numeroissa 48–44, jonka jälkeen Karhu sai jalat alleen. Kauhajokiset pitivät Kouvot kuusi minuuttia ilman pelitilannekoria ja venyttivät johtonsa 18 pisteeseen matkallaan 91–74 (43–37)-kotivoittoon.

 

Karhun tehomiehenä erottui J’Nathan Bullock (27/10). Lisäksi Eldar Skamo (9/10/3 syöttöä/4 riistoa), Jussi Eskola (12/1/4 syöttöä) ja Ilkka Vuori (13/1) kuuluivat pohjanmaalaisten tehoremmiin.

 

Ilman pelinrakentajaansa Antto Nikkarista pelannut Kouvot sinnitteli Gilberto Clavellin (24/5) ja erinomaisesti Nikkarista tuuranneen Ilari Seppälän (20/2/7 syöttöä) ansioilla.

 

Korihaille niukka voitto pudotuspeliviivalla

 

Korisliigan kahdeksannesta sijasta kisaavat Uudenkaupungin Korihait ja Lapuan Korikobrat ottivat yhteen Pohitullissa. Korihait vei vaikeiden vaiheiden jälkeen tärkeän voiton 84-75 (41-46).

 

Paikkapuolustuksellaan Korihaille kauhunhetkiä aiheuttanut Korikobrat johti ottelua kolmannen jakson puolivälissä 11 pisteellä, mutta Jarmo Laitisen suojatit eivät hätääntyneet. Korihait ajoi ohi päätösjakson alussa ja karkasi lopullisesti Demond Wattin, Pyry Rainamaan ja Mikko Jalosen koreilla.

 

Korihaiden tehokkain oli TJ Robinson (15/5), mutta myös Mikko Jalonen (13/3/6 syöttöä) ja Demond Watt (12/11/2 blokkia) olivat elementissään.

 

Korikobrien tehomies Samuel Haanpää (26/8) heitti 21 pistettä jo ensimmäisellä puoliskolla. Myös Dwight Tolbert (19/10) pelasi hyvät minuutit.

 

Namika Lahti voittoon jumbokamppailussa

 

Lahdessa ottivat yhteen Korisliigan häntäpään joukkueet, kun Namika Lahti isännöi FoKoPoa. Lahtelaiset nousivat tasapisteisiin FoKoPon kanssa hakemalla 102–95 (45–37)-kotivoiton.

 

Vapautunutta ja iloista koripalloa esittänyt Namika johti peliä alusta loppuun ja nousi kolmannella jaksolla kotiyleisön hurratessa parhaimmillaan 22 pisteen johtoon. Forssalaiset kirivät vielä seitsemään pisteeseen, mutta eivät lähemmäs.

 

Jälleen ilman Cedric Latimeria pelanneesta Namikasta Louis Johnson (27/10) ja Emmanuel Holloway (25/4/4 syöttöä/4 riistoa) vastasivat kovimmasta työpanoksesta. Aleksi Alanen (17/0) osui viidesti kolmoskaaren takaa.

 

FoKoPosta Jahmar Thorpe (22/8/4 syöttöä), Andrais Thornton (22/11) ja Charlie Burgess (20/8/6 syöttöä) säilyttivät tasonsa.

 

(Basket.fi-STT)
 

Lisätietoja: Korisliiga
 
2.10.2025 18:50 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kobrien virginialainen tähtisentteri Efton Reid III on ennen kaikkea joukkuepelaaja – ”Rehellisesti sanoen en osannut odottaa aloittavani urani Lapualla”

Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.

2.10.2025 13:35 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Osku Heinonen kokee saaneensa reissata riittävästi – nyt edessä kova työ hallitsevan mestarin Helsinki Seagullsin riveissä

Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.

2.10.2025 12:24 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Korihaiden Leo Eklund on yksi kotimaan tuoreista pelaajalupauksista – ”Minkä roolin valmennus minulle antaakin, olen valmis sen ottamaan ja vastuuni kantamaan”

19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.

2.10.2025 09:27 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Katajan Max Besselink aloitti uransa hurjien fanfaarien saattelemana, mutta sittemmin terveys on hidastanut kehitystä – ”Perheeni on ollut isoin apu asioiden käsittelyssä”

Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.

1.10.2025 19:04 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Lahti Basketballin päävalmentaja Kristian Palotie tasapainoilee valmentamisen ja mediaroolinsa välillä – ”Painopiste on selkeä, sillä valmentaminen on kokopäivätyö”

Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.

1.10.2025 13:12 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kauhajoen Eemi Luukkonen on oppinut käsittelemään menestysjoukkueessa pelaamisen paineet – ”Kun kultamitali puuttuu, motivaatio kehittyä on kasvanut entisestään”

Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.

1.10.2025 10:58 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Enemmän kuin vain työtovereita – Eero Innamaa näkee valtavan arvon Vilppaan yhteisöllisyydessä

Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.

30.9.2025 16:26 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Joona Tuomala palasi synnyinmailleen uransa parhaassa pelikunnossa – tuore perheenisä tasapainoilee kodin ja KTP-Basketin välillä täynnä energiaa

Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.

30.9.2025 08:54 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Espanjassa koulitulle Kouvojen Joona Heinoselle jäi rikkonaisesta kaudesta näyttämisenhalu – ”Pään nollaaminen pettymysten jälkeen vaati työtä”

Joona Heinonen opetteli juniorina yhtä aikaa omillaan asumista ja koripalloa Espanjan kovatasoisilla parketeilla. Nyt 21-vuotias lupaus jatkaa työtään Kouvoissa rikkonaisen Korisliiga-debyytin jälkeen.

29.9.2025 09:36 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Elias Eerikinharju palasi Tapiolan Honkaan jatkamaan kesken jäänyttä tarinaa – ”On tämä ollut omanlaisensa polku, mutta olen nauttinut jokaisesta vaiheesta”

Italiasta Espooseen palannut Elias Eerikinharju haluaa saada polvensa kuntoon, kehittyä pelaajana ja auttaa Tapiolan Honkaa nousemaan Korisliigassa uusiin korkeuksiin.

Näytä lisää vastaavia