Huiman Robinson kaikkien aikojen ykkössyöttäjäksi

21.1.2011 Jo 1998 Suomeen saapunut amerikkalaispelaaja, Äänekosken Huiman Kenya Robinson nousi perjantaina naisten SM-sarjassa kautta aikain eniten koriin johtaneita syöttöjä antaneeksi pelaajaksi.

Äänekosken Huimaa edustava teräsnainen Kenya Robinson siirtyi naisten SM-sarjan kaikkien aikojen syöttötilastossa ykköseksi. Kuva: Tytt Nuoramo.

40-vuotias, monipuolinen Robinson antoi Huiman jatkoaikavoittoon päättyneessä paikallispelissä HoNsU:a vastaan kaksi syöttöä. Niiden myötä hänen syöttömääränsä pääsarjauralla on nyt 738, jolla Robinson ohitti tähän mennessä ykköstilaa pitäneen Minna Myllylän.

HoNsU-ottelussa Robinson kokosi syöttöjensä lisäksi peräti 31 pistettä ja huimat 24 levypalloa. SM-sarjan levypallotilastoa 16,7 irtopallon keskiarvolla johtava Robinson nimettiin sarjan kuukauden pelaajaksi joulukuussa.

Naisten SM-sarjassa jo 13. kauttaan pelaava 182-senttinen Robinson on palkittu vuoden ulkomaalaispelaajana vuosina 1998, 2001, 2008 ja 2010. Kolmesti Robinson on juhlinut Suomen mestaruutta. SM-finaalien MVP:ksi Robinson nimettiin vuonna 2001.

Ennen Huimaa Robinson edusti mestaruussarjassa Panttereita ja SB-Girlsiä.

Syöttötilaston kaikkien aikojen kärki

Naisten SM-runkosarjan kaikkien aikojen syöttötilaston kärkikymmenikkö on seuraava (suluissa ottelukohtainen keskiarvo).

738 (2,22) Kenya Robinson
736 (1,55) Minna Myllylä
693 (2,13) Sanna Jämsén
620 (3.18) Aneta Kausaite
541 (1,44) Auli Nyman
537 (2,51) Heli Roukanoja
537 (1,71) Lea Hakala
484 (1,87) Terhi Airas-Järventaus
451 (1,64) Marianne Koskinen
440 (1,38) Susanna Rinta      

Lue myös artikkeli "HoNsU pakotti Huiman jatkoajalle".

 
27.3.2026 20:45 Naisten Korisliiga

BC Nokia palaa mitalipeleihin pitkän tauon jälkeen

Naisten Korisliigan kolmas välieräjoukkue on selvillä, kun BC Nokia kaatoi kotonaan Vimpelin Vedon 71–69 ja eteni jatkoon otteluvoitoin 3–1.

24.3.2026 19:50 Naisten Korisliiga

HBA otti välieräpaikan – kaksi jatkoon menijää vielä selvittämättä

Naisten Korisliigan puolivälierät jatkuivat kolmessa otteluparissa. HBA nappasi toisena joukkueena välieräpaikan. Pyrintö siirtyi ToPoa vastaan johtoon ja ViVe otti avausvoittonsa.

23.3.2026 20:30 Naisten Korisliiga

Honka paransi, mutta Peli-Karhut eteni välieriin

Naisten Korisliigan ensimmäinen välieräjoukkue on selvillä, kun PeKa kaatoi Hongan kolmannen kerran. Kotkassa pelattu ottelu päättyi 79–67.

21.3.2026 20:30 Naisten Korisliiga

BC Nokia ja PeKa välierien kynnyksellä – ToPo ja Pyrintö tasatilanteessa

Naisten Korisliigassa kolme puolivälieräsarjaa jatkui lauantaina. Voittoihin ylsivät toiset voittonsa ottaneet BC Nokia ja PeKa sekä sarjan tasoittanut Pyrintö.

20.3.2026 21:07 Naisten Korisliiga

HBA voiton päässä välieristä

HBA:n ja EBT:n välinen sarja jatkui Helsingissä. Märsky siirtyi ottelusarjassa 2–0-johtoon, kun EBT kaatui 76–68.

18.3.2026 20:57 Naisten Korisliiga

BC Nokia ja HBA onnistuivat ryöstöissä – PeKa ja Pyrintö aloittivat kotivoitoilla

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyivät, ja ottelusarjat avasivat voitoilla BC Nokia, HBA, PeKa sekä Pyrintö.

18.3.2026 09:44 Naisten Korisliiga

Puolivälieräennakko 2/2: Tulevaisuuden nimet esillä HBA:n ja EBT:n sarjassa – BC Nokia kohtaa hyökkäysvoimaisen Vedon

Naisten Korisliigan puolivälierät alkavat tänään. Espoo Basket Team ja Vimpelin Veto aloittavat sarjat kotonaan. Välieriin etenemiseen vaaditaan kolme voittoa.

17.3.2026 12:26 Naisten Korisliiga

Puolivälieräennakko 1/2: Pyrintö saa vastaansa otteitaan parantaneen ToPon - Honka haastaa runkosarjan ykkösen

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyvät keskiviikkona. Peli-Karhut ja Pyrintö aloittavat urakkansa kotikentällään. Välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

14.3.2026 20:32 Naisten Korisliiga

PeKa nappasi runkosarjan voiton – Pyrintö toinen, ViVe kolmas

Naisten Korisliigan runkosarja paketoitiin lauantaina. Illan voittajia olivat PeKa, BC Nokia, ToPo ja HBA-Märsky.

11.3.2026 20:20 Naisten Korisliiga

Pyrinnölle tärkeä voitto – runkosarjan voitto ratkeaa lauantaina

Naisten Korisliigassa pelattiin runkosarjan toiseksi viimeinen pelipäivä. Illan neljässä ottelussa voittajiksi ylsivät Pyrintö, ToPo, BC Nokia ja HBA Märsky.

Näytä lisää vastaavia