HoNsU nousi lopussa FoA:n ohi

12.2.2011 Jyväskyläläinen HoNsU nousi kymmenen pisteen takaa-ajoasemasta naisten SM-sarjan lauantain kierrokselta ja päihitti Forssan Alun 79-76 (35-49). Illan muut voittajat olivat Keravaa ryöpytellyt PeKa ja Huiman murskannut Catz.

Dionne Pounds säkitti 35 pistettä HoNsUn kaataessa loppuhetkillä Forssan Alun.

Krystal Vaughn mätti lukemat 35/22 Keravalla.

Vilma Kesäsen Catzilla oli helppo iltapuhde Huimaa vastaan. Kuvat: Kai Kilappa ja Francois Perthuis.

HoNsU oli kymmenen pistettä tappiolla (64-74) ottelussaan Forssan Alkua vastaan vain kuusi minuuttia ennen loppua. Joukkue nousi ensimmäisen kerran johtoon pari minuuttia ennen loppua, kun Dionne Pounds onnistui kolmen pisteen heitossaan (75–74). Viimeinen neljännes kirjattiin kotijoukkueelle lopulta pistein 24–11.

Pounds oli ottelun tehokkain 35 pisteellään. Kuudessa viimeksi pelaamassaan ottelussa hän on ylittänyt 30 pisteen rajan neljä kertaa. Poundsin kauden piste-ennätys 36 syntyi ToPoa vastaan noin kuukausi sitten. Forssa-ottelussa hänelle kirjattiin lisäksi kolme levypalloa ja kolme koriin johtanutta syöttöä. Vapaaheitot onnistuivat sataprosenttisesti (14/14).

FoA:n tehopelaaja oli Minna Sten, joka teki 24 pistettä hyvällä tarkkuudella: kakkoset 10/11 ja vapaaheitot 4/5. Levypalloja hän napsi 12. Kira Kojola upotti kauden piste-ennätyksensä (10), ja toisen ottelunsa FoA:ssa pelannut virolainen Heila Rosenfeldt heitti yhdeksän pistettä.

Sarjataulukkoon ottelun lopputulos ei vaikuttanut: FoA on kuudentena (22 pistettä) ja HoNsU seitsemäntenä (14). Tasan kuukauden kuluttua alkaviin pudotuspeleihin pääsee runkosarjan kuusi parasta.

PeKan Vaughn hallitsi parkettia Keravalla

Kotijoukkue Keravan Energia Team jäi vieraaksi saapuneen Kotkan Peli-Karhujen jalkoihin naisten SM-sarjan lauantain pelikierroksella lukemin 77–54 (36–33). PeKan amerikkalainen tähtisentteri Krystal Vaughn nuiji tauluun huipputehot 35/22.

Peli-Karhut piti tukevan otteensa sarjan kakkospaikasta hakemalla täydet pisteet keravalaisten kustannuksella. PeKa vei ensimmäisen jakson selvästi 23–11, mutta Kerava löysi lisävaihteen heti toiselle jaksolle, jonka se voitti 22–13. PeKa keräsi itsensä puoliajalla ja pelasi kaksi viimeistä jaksoa takuuvarmaa, dominoivaa koripalloa, mikä takasi selvän voiton.

Keravan tehonainen Lisa Karcic keräsi 19 pistettä ja 13 levypalloa ennen virhetilinsä täyttymistä. Keravan toiseksi tehokkain oli laituri Evianna Sipilä (10/6). PeKasta onnistuivat hyvin myös Amanda Lassiter (6/12), Linda-Lotta Lehtoranta (10) sekä Anissa Pounds (8/4).

Catz murskasi vierailevan Huiman

Lappeenrannan Catz otti käsittämättömän ylivoimaisen kotivoiton Äänekosken huimasta naisten SM-sarjan lauantai-illan kamppailussa numeroin 79–40 (57–42). Catzin Elizaveta Kityzina oli yllättäen koko pelin tehokkain pussittamalla 14 pistettä ja ottamalla kymmenen levypalloa.

Kahdeksalla kenttäpelaajalla Catzin kymmentä vastaan kamppaillut Huima oli koko pelin altavastaajana. Voittajajoukkueesta pisteiden makuun pääsi peräti yhdeksän pelaajaa, Huimastakin viisi. Kityzinan jälkeen Catzin parhaat olivat Hanna Vapamaa (11/3), Vilma Kesänen (11/3), Kaisa Tuure (10/8) sekä Lisa Lee (9/6).

Huiman tehokkain oli Judie Lomax, joka heitteli kymmenen pistettä ja kahmi saman verran levypalloja. Michele Jones kirjautti kahdeksan pistettä ja kymmenen levypalloa, Maiju Bland pussitti kymmenen ja kahmi yhden levyrin. Kenya Robinson heitteli yhdeksän pistettä ja otti lisäksi seitsemän levypalloa.

 

 
24.10.2025 19:30 Naisten Korisliiga

HBA kaatoi EBT:n perjantain päiväpelissä

Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA juhlisti Märsky-päivää voittamalla kotikentällään EBT:n 79-66.

22.10.2025 20:43 Naisten Korisliiga

Kujala johdatti Pyrinnön voittoon paikallispelissä - Hongalle vieraspisteet Kouvolasta

Naisten Korisliiga jatkui kahdella ottelulla. Voittoihin ylsivät Pyrintö ja Tapiolan Honka.

18.10.2025 20:15 Naisten Korisliiga

Erika Mace tehokkaana EBT:n voitossa - Peli-Karhut vei juhlaottelun ja jatkaa tappioitta

Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kolme ottelua. Illan voittajia olivat EBT, PeKa ja ViVe.

17.10.2025 20:59 Naisten Korisliiga

Kauden ensimmäinen Helsingin paikallinen HBA:n nimiin

Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA-Märsky kaatoi paikallispelissä ToPo:n 81-70.

15.10.2025 22:04 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut piti BC Nokian kurissa

Keskiviikon ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Peli-Karhut kaatoi jännittävien vaiheiden jälkeen BC Nokian 75-71.

11.10.2025 20:37 Naisten Korisliiga

PeKa ja Pyrintö jatkavat puhtaalla pelillä - Hongalle ja ViVe:lle ensimmäiset voitot

Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Voittajiksi ylsivät PeKa, Pyrintö, Honka ja ViVe.

9.10.2025 10:00 Koripalloliitto

Koripallon tilastopalvelun siirtymävaihe jatkuu

Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.

4.10.2025 19:54 Naisten Korisliiga

EBT vei kauden ensimmäisen paikalliskamppailun - Pyrintö avasi kautensa voitolla

Naisten Korisliiga jatkui kahdella pelillä. Illan voittajia olivat toisen voittonsa ottanut EBT ja kautensa avannut Pyrintö.

3.10.2025 21:10 Naisten Korisliiga

PeKa:lle kahden voiton viikko

Perjantain ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Peli-Karhut haki voiton Helsingistä HBA-Märskyn kustannuksella. Ottelu päättyi vieraiden hyväksi 83-48.

1.10.2025 20:56 Naisten Korisliiga

PeKa aloitti mestaruuden puolustamisen kotivoitolla - kolme muuta ottelua päättyivät vierasvoittoihin

Naisten Korisliiga pyörähti käyntiin neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat PeKa, HBA, BC Nokia ja EBT.

Näytä lisää vastaavia