19.12.2010 18:55 Hongikon Nuorisoseuran Urheilijat ja Keravan Energia Team pääsivät sunnuntaina viimeisinä koripallon naisten SM-sarjan joukkueina joulutauolle. Jyväskyläläisille loman aloitus oli huomattavasti mieluisampi, sillä joukkue otti kotonaan murskavoiton pistein 84-57 (41-30).
Dionne Poundsin HoNsU viiletti voitokkaana joulutauolle. Kuva: Kai Kilappa.
HoNsU ratkaisi pelin lopullisesti edukseen kolmannella neljänneksellä, jonka joukkue voitti peräti 15 pisteen erolla.
Erikoisena voi sen sijaan pitää sitä, että selvästä tappiostaan huolimatta Kerava heitti tarkemmin ja voitti myös levypallot. Syy häviöön löytyikin pitkälti pallonmenetyksistä, joita joukkueelle sattui hurjat 46 kappaletta.
- Vastustajan riveistä puuttui sairastelujen vuoksi pallonkäsittelijöitä, ja käytimme tilannetta hyväksemme. Saimme juostua paljon helppoja koreja, HoNsUn valmentaja Ensio Helimäki myönsi.
- Peli ei ollut mitään kaunista katsottavaa, mutta otimme työvoiton.
HoNsUn ykkönen sekä pisteissä että levypalloissa oli Dionne Pounds (25/9). Yhtä lukuun ottamatta kaikki kauden ottelunsa hävinneen Keravan paras oli Lisa Karcic (28/20).
Pelit naisten SM-sarjassa jatkuvat vasta lauantaina 8. tammikuuta.
Vimpelin Veto on lukinnut Audrey Warrenin kolmanneksi ulkomaalaisvahvistukseksi tulevalle kaudelle.
Torpan Pojat on tehnyt kolme sopimusta ensi kaudelle: joukkuetta tulevat vahvistamaan takapelaaja Kali Pocrnic, kakkospaikkaa pelaava Sarah Gates sekä sentterin tontilla viihtyvä Anni Mujunen.
Ninni Salmi tuo BC Nokia Naisten joukkueeseen lisää kokemusta koko kentälle.
Anissa Pounds on tehnyt yksivuotisen sopimuksen Naisten Korisliigassa pelaavan ja vastikään paikan Eurocupin lohkovaiheeseen napanneen Peli-Karhujen kanssa.
BC Nokia Naisten joukkue saa lisää vaihtoehtoja pelata erilaisilla viisikoilla, kun Ebba Pekonen liittyy vahvuuteen.
Peli-Karhut ei joudu EuroCupin karsintavaiheeseen, vaan joukkue etenee suoraan kovatasoisen liigan lohkovaiheeseen.
EBT lähtee kauteen yhdeksän tutun pelaajan ja kolmen EBT-tulokkaan kera. Yhdeksästä tutusta pelaajasta seitsemän on EBT:n omia kasvatteja.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2024–25. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Naisten pääsarjat ovat joukkuemäärältään täynnä tulevalla kaudella.
Kauhajoen Topias Palmi on äänestetty kapteenien ja päävalmentajien vuosittaisessa äänestyksessä Vuoden pelaajaksi. Naisten Korisliigassa Vuoden pelaaja -palkinnon pokkasi Tampereen Pyrinnön Saana Kujala.
Naisten Korisliigaa Peli-Karhuissa viimeiset kolme kautta pelannut Lotta Vehka-aho on tehnyt sopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Eigner Angels Nördlingenin kanssa.