8.12.2012 21:15 Kotkalaisten Peli-Karhujen kahdeksan ottelun mittaiseksi yltynyt voittoputki naisten SM-sarjassa katkesi lauantaina. HoNsU puristi Brandi Davisin viime hetkien vapaaheitoilla voiton Peli-Karhuista pistein 76–75 (44–42). Illan muut voittajat olivat Tapiolan Honka ja Lappeenrannan Catz.
Minna Stenin HoNsU kesytti Peli-Karhut.
Jordan Murphree oli Hongan ratkaisija Keravalla.
Hanna Vapamaan Catz jyräsi HyPon. Kuvat: Francois Perthuis.
Peli-Karhut oli siirtynyt kolmannen jakson lopulla Jyväskylässä jo 52–60-johtoon, mutta ottelun kulku kääntyi dramaattisesti, kun HoNsUn joukkuepuolustus lukkiutui viimein uomiinsa ja vieraat saivat runsaan kahdeksan minuutin aikana aikaiseksi vain neljä pistettä. Anni Kärkkäinen johti kotijoukkueen 65–64-johtoon vain kolme ja puoli minuuttia ennen ottelun loppua.
HoNsUn Brandi Davis säkitti kahdella vapaaheitollaan tilanteeksi 76–75, kun peliä oli pelaamatta 27 sekuntia. Peli-Karhut sai haltuunsa viime sekunneilla kaksi hyökkäyslevypalloa, mutta kolme voittoheittoyritystä osui rautoihin. Lopulta yllätysvoiton pelasti jyväskyläläisille Minna Sten blokillaan ja puolustuslevypallollaan.
Ratkaisijoiksi nousseiden Davisin (24/7) ja Stenin (17/9) lisäksi Titta-Riina Lepistö (16/11) ja Nia Jackson (10/10/4 syöttöä/3 riistoa) pelasivat HoNsUlle erinomaiset minuutit.
Peli-Karhuista Korinne Campbell (25/13/3 riistoa/2 blokkia), Linda-Lotta Lehtoranta (19/4/4 syöttöä/5 riistoa) sekä Miriam McKenzie (11/11) olivat tehtävänsä tasalla.
Tapiolan Honka taisteli sarjapisteistä Keravan Energia Teamia vastaan täydet 40 minuuttia ja onnistui poistumaan Killan koululta 70–74 (31–35)-voitto matkassaan.
Honka hallitsi ensimmäistä puoliaikaa hienokseltaan, mutta kolmannella jaksolla Keravan ulkomaalaiskolmikko otti pelin haltuunsa ja kymmenminuuttinen merkittiin kotijoukkueelle 27–17. Melissa Jeltema ja Jordan Murphree siirsivät kuitenkin neljännen jakson puolivälissä Hongan 65–61-tappioasemasta 65–67-johtoon, ja lopullisen niitin löi Murphree säkittämällä loppunumerot taululle kolmosellaan viimeisen minuutin alkaessa.
Hongan sankareina juhlittiin Murphreeta (26/12/3 syöttöä/4 riistoa) ja Jeltemaa (19/14/3 syöttöä/2 blokkia). Myös Tuuli Menna (13/7/4 syöttöä) pelasi mainiosti.
Keravalaisista Earlysia Marchbanks (27/12/5 riistoa), Shantale Bramble-Donaldson (18/15/3 riistoa) ja Rosetta Adzasu (18/6) olivat virkeitä.
Lappeenrannassa nähtiin sarjajohtaja Catzin osalta kori-ilottelua, kun sarjajumbo Hyvinkään Ponteva saapui Saimaan rannoille.
Catz murjoi jo avauskymmenminuuttisella tauluun 34 pistettä ja upotti koko ottelunsa kakkosella 66% ja kolmosensa 46% tarkkuudella. Kun hyvinkääläisille merkittiin vielä 27 pallonmenetystä, oli Catzilla helppo työ kohennella sarjajohtoaan 120-62 (71-26)-voitollaan.
Catzin terävimmät olivat Hanna Vapamaa (23/6/4 blokkia), Alexandria Anderson (19/9), Chandrea Jones (19/3/4 syöttöä) sekä hyviä otteitaan jatkava Lotta Aaltonen (17/2/4 syöttöä).
Hyvinkääläisistä Phebe Smith (16/12) oli tehtävänsä tasalla.
Kuisma tuo kokemusta nuoreen ja uudistuneeseen Honkaan.
Naisten Korisliigaan valmistautuva EBT julkaisi lisää sopimuksia, kun joukkueen luottopelaajiin viime kaudellakin kuuluneet pelaajat jatkavat joukkueessa.
Nicole Ogun, Aada Pekkalainen ja Esther Arial jatkavat ensi kaudella EBT:n riveissä. Uutena pelaajana joukkueeseen liittyy Niina Rokolampi.
Kouvottaret on solminut 1-vuotiset pelaajasopimukset Kouvot kasvattien Olivia Carpelanin ja Minttu Sydänmaanlakan kanssa. Carpelanille tuleva kausi tulee olemaan kolmas Kouvottarien paidassa. Sydänmaanlakalle kausi on ensimmäinen Kouvottarien matkassa.
BC Nokia Naiset on solminut pelaajasopimukset yhdysvaltalaisten Laila Lawrencen ja Unique Draken kanssa kaudelle 2025–2026.
Vimpelin Vedon joukkue vahvistuu Pihla Jaatisella ja Silja Kankaalla.
Mette Nurminen ja Chalina Mäkelä lähtevät ottamaan seuraavia askeleita urillaan Tapiolan Hongan Naisten Korislliigajoukkueen mukana.
Naisten Korisliiga käynnistyy 1. lokakuuta neljän ottelun kierroksella, ja mestari on selvillä viimeistään 29. huhtikuuta. Ohjelma tarjoaa jälleen tiukkoja taistoja ja erityistapahtumia ympäri maan.
Vimpelin Veto on tehnyt sopimuksen viime vuonna Kosovon Superliigaa pelanneen yhdysvaltalaispelaaja Jeanae Terryn kanssa.
Kouvottaret on solminut 1-vuotisen pelaajasopimuksen Kouvojen kasvatin Henriikka Vähäuskin kanssa. Tuleva kausi tulee olemaan Henriikalle seitsemäs Naisten Korisliigassa Kouvottarien paidassa.