HoNsU ja Huima taas tukkanuottasilla Keski-Suomessa

3.10.2012 Naisten SM-runkosarja saa varaslähdön torstaina, kun viime keväänä voiton päähän mestaruudesta jäänyt Äänekosken Huima saa jyväskyläläisen HoNsUn vieraakseen. Nuorentunut Huima pyrkii tutun päävalmentajan Mervi Nurmen sekä ikinuoren Kenya Robinsonin opeilla takaisin kevään finaalitaistoon, kun taas HoNsUn tavoitteena on lunastaa pudotuspelipaikka.

Minna Stenin HoNsU hakee pudotuspeleihin.

Kenya Robinson jatkaa Huiman selkärankana. Kuvat: Francois Perthuis & Tytti Nuoramo.

HoNsUlle pelikausi 2011/12 päättyi kitkerästi, kun joukkue jäi viimeisellä runkosarjakierroksella rannalle pudotuspeleistä. Jyväskyläläisten luottosentteri Minna Sten lähtee uuteen kauteen ajatellen, että pudotuspelipaikan saavuttaminen on minimi.

– Eihän se ihan nappiin mennyt. Meillä oli joitain hyviä jaksoja viime kaudella, mutta sitten vastaavasti räpiköitiin aika lailla. Nyt olemme vuoden vanhempia ja kokeneempia, ja meidän tulisi pyrkiä tasaisempaan suorittamiseen, Sten miettii.

Kokeneen Ensio Helimäen korvaa HoNsUn penkin päädyssä joukkueen viime kausien apuvalmentaja Tuomas Oja, joka on uudistanut ryhmän pelifilosofiaa isolla kädellä.

– Aika lailla kaikki on pistetty uusiksi. Haluamme pelata fiksua, modernia koripalloa ja yritämme saada pelaajien vahvuuksista kaiken irti, Oja summailee.

Joukkueen kantaviin voimiin viime kaudella kuuluneet Katleena Kärkkäinen ja Katja Summala ovat vaihtaneet maisemaa. Minna Stenin, Titta Lepistön ja amerikkalaiskaksikon lisäksi Oja odottaa vastuunkantoa myös kokeneemmilta Kaisa Lindiltä ja Laura Lahtiselta.

– Kaisa ja Laura ovat menneet kesän aikana paljon eteenpäin viime kaudesta. Heiltä voi ehdottomasti odottaa entistäkin merkittävämpää panosta joukkueellemme.

Hopea ei ollut Huimalle häpeä

Jos ulkopuolinen tarkkailija kuulisi Äänekosken Huiman kauden 2011/12 tuoden mukanaan SM-hopeaa ja cupin hopeaa, voisi hän kuvitella kauden olleen äänekoskelaisille pettymys. Huiman pitkäaikainen päävalmentaja Mervi Nurmi kuitenkin kertoo, että tunnelmat Sisä-Suomessa olivat valoisat jo lähes välittömästi finaalitappion jälkeen.

– Totta kai harmitti, että hävisimme finaalisarjan viimeisen pelin, mutta meillä oli lähtökohdat huomioon ottaen loistava kausi. Keväällä meille alkoi tulla loukkaantumisia, ja pari tuntia meni ennen jokaista ottelua pelaajien teippaamiseen. Hyvin pysyimme kuitenkin kasassa loppuun asti, Nurmi kertaa.

Alkavalle kaudelle Huima koki kaksi suurta pelaajamenetystä, kun Sanna Jämsén ja Maiju Bland päättivät olla toistaiseksi jatkamatta uraansa. Teräsnainen Kenya Robinson sekä amerikkalaiset Porche Torrance ja Jasmin Holliday ovat joukkueelle kaikki kaikessa, mutta muuten joukkue on varsin nuori ja kokematon.

– Kun SM-sarjan infotilaisuudessa kaikkien joukkueiden edustajat puhuivat olevansa vuoden kokeneempia, niin mehän olemme 5-10 vuotta nuorempia kuin viime kaudella! Joukkueemme kotimaisella osastolla on kokemusta lähinnä naisten II divisioonasta. Tällä ryhmällä pyrimme voittamaan mahdollisimman monta ottelua ja sitten toivomme, että Sanna Jämsén palaa jossain vaiheessa treeneihin, Nurmi miettii.

Äänekosken Huimalle on kuitenkin pitkällä aikajänteellä tiedossa hyvä tulevaisuus: joukkueen C-tytöt voittivat kevään 2012 Suomen mestaruuden. Kyseisestä joukkueesta on nostettu kaksi pelaajaa Huiman edustusjoukkueen kokoonpanoon: sarjan nuorimmat pelaajat Riina Kärkkäinen (2.6.1998) ja Ebba Brandt (16.3.1999).

– Heillä on jo tällä kaudella tilaisuus ottaa tuntumaa SM-koriksesta, lataa Nurmi.

 
 
24.10.2025 19:30 Naisten Korisliiga

HBA kaatoi EBT:n perjantain päiväpelissä

Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA juhlisti Märsky-päivää voittamalla kotikentällään EBT:n 79-66.

22.10.2025 20:43 Naisten Korisliiga

Kujala johdatti Pyrinnön voittoon paikallispelissä - Hongalle vieraspisteet Kouvolasta

Naisten Korisliiga jatkui kahdella ottelulla. Voittoihin ylsivät Pyrintö ja Tapiolan Honka.

18.10.2025 20:15 Naisten Korisliiga

Erika Mace tehokkaana EBT:n voitossa - Peli-Karhut vei juhlaottelun ja jatkaa tappioitta

Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kolme ottelua. Illan voittajia olivat EBT, PeKa ja ViVe.

17.10.2025 20:59 Naisten Korisliiga

Kauden ensimmäinen Helsingin paikallinen HBA:n nimiin

Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA-Märsky kaatoi paikallispelissä ToPo:n 81-70.

15.10.2025 22:04 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut piti BC Nokian kurissa

Keskiviikon ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Peli-Karhut kaatoi jännittävien vaiheiden jälkeen BC Nokian 75-71.

11.10.2025 20:37 Naisten Korisliiga

PeKa ja Pyrintö jatkavat puhtaalla pelillä - Hongalle ja ViVe:lle ensimmäiset voitot

Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Voittajiksi ylsivät PeKa, Pyrintö, Honka ja ViVe.

9.10.2025 10:00 Koripalloliitto

Koripallon tilastopalvelun siirtymävaihe jatkuu

Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.

4.10.2025 19:54 Naisten Korisliiga

EBT vei kauden ensimmäisen paikalliskamppailun - Pyrintö avasi kautensa voitolla

Naisten Korisliiga jatkui kahdella pelillä. Illan voittajia olivat toisen voittonsa ottanut EBT ja kautensa avannut Pyrintö.

3.10.2025 21:10 Naisten Korisliiga

PeKa:lle kahden voiton viikko

Perjantain ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Peli-Karhut haki voiton Helsingistä HBA-Märskyn kustannuksella. Ottelu päättyi vieraiden hyväksi 83-48.

1.10.2025 20:56 Naisten Korisliiga

PeKa aloitti mestaruuden puolustamisen kotivoitolla - kolme muuta ottelua päättyivät vierasvoittoihin

Naisten Korisliiga pyörähti käyntiin neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat PeKa, HBA, BC Nokia ja EBT.

Näytä lisää vastaavia