Honka pisti TsSKA:n ahtaalle

9.3.2011 22:57 Espoon Hongasta ei ollut upeasta taistelusta ja peliesityksestä huolimatta ihmeen tekijäksi koripallon VTB United-liigan viimeisessä kotiottelussaan Moskovan TsSKA vastaan. Honka härnäsi ja haastoi 3512 katsojan edessä parhaansa mukaan venäläisjättiläistä, joka puristi Barona Areenalla lopulta voittoon numeroin 66-59 (12-19, 12-14, 16-11, 20-22).

Hongan John Williamson nautti fyysisestä TsSKA-pelistä.

J.R. Holdenin johtama TsSKA nousi päätösjaksolla irtiottoon sitkeistä isännistään.

Tuomas Iisalo ja kumppanit päättävät VTB-savottansa visiitillä Kazaniin. Kuvat: Francois Perthuis & FIBA Europe / Ciamillo-Castoria.

- Onnittelut Hongalle. Kotijoukkue pelasi erittäin hyvän ottelun tappiosta huolimatta, kehaisi TsSKA:n peräsimessä ensimmäisen voittonsa napannut päävalmentaja Jonas Kazlauskas.

Ottelun alkuminuutit vaikuttivat siltä, että palloa terävästi ja taitavasti korin alle liikutellut vierasjoukkue painelee menojaan.

Se oli sittenkin pelkkää harhaa, sillä aggressiivisesti puolustanut Honka ei antanut missään vaiheessa piiruakaan periksi.

- En olisi uskonut vielä viikko sitten, että minua harmittaa tappio TsSKA:lle, muotoili Hongan päävalmentaja Pekka Salminen hienon koripalloillan annin.

Hongan parhaat hetket osuivat kolmannelle neljännekselle, jolloin se määräsi tahdin siirtoparketilla.

Ottelua oli pelaamatta enää vajaat 12 minuuttia, kun Jukka Matinen (8/5) tarjoili ja Samuli Vanttaja (5/1) latasivat pelin tasoihin: 39-39.

TsSKA vei kuitenkin kolmannen neljänneksen lopun ja viimeisen alun 9-0, mikä riitti loppuun asti. Moskovalaisten voiton sai kunnian sinetöidä Sergey Bykov (8/0) vapaaheittoviivalta.

- Voittomme tuli tänään kokemuksen ja materiaalin turvin. Meillä riitti ongelmia koko ottelun ajan. Tänään ei nähty tosiaankaan parasta TsSKA:ta, totesi Kazlauskas.

”Oikea suunta oikeaan aikaan” 

Toistaiseksi parasta Honkaa sen sijaan nähtiin.

- Olemme alisuorittaneet viime aikoina. Nyt suunta on oikea juuri oikeaan aikaan. Olen kaiken kaikkiaan todella tyytyväinen tähän esitykseen. Meillä oli loistava asenne puolustuksessa ja saimme pallon hyökkäyksessä oikeille miehille, painotti Salminen.

Kentän kovin pistemies oli rajuilla donkeillaan yleisöä huudattanut Hongan John Williamson (17/11).

- Mahtava koripallo-ottelu. Tässä pelissä oli sitä fyysisyyttä, josta minä pidän. Otimme tänään ison askeleen varsinkin puolustuksessa ja osoitimme potentiaalimme Korisligaan playoff-pelejä ajatellen, pudotteli Williamson.

Williamsonille parasta taustukea tehojen valossa tarjosivat Jamar Wilson (16/9) ja Corey Belser (10/8). Matisen tavoin terävästi puolustanut Tuomas Iisalo heitti kolme pistettä ja noukki viisi levypalloa.

Vieraista neljä miestä ylsi kaksinumeroisille lukemille. Heistä ykkönen oli kivitalonkokoinen Dmitriy Sokolov (12/8). Nikita Kurbanov kokosi saldon 10/9, Matjaz Smodis 10/8 ja Alexey Shved 10/2. JR Holden jäi tällä kertaa kuuteen ja Trajan Langdon neljään pisteeseen.

Hongan VTB-urakka umpeutuu Kazanissa 

A-lohkon perää voitoitta pitävällä Hongalla on jäljellä VTB-liigasta vielä yksi ottelu, jossa vastus on yhtä kova kuin TsSKA:kin.

Honka matkustaa ensi keskiviikkona Unicsin vieraaksi Kazaniin. Unics on toistaiseksi ainoa joukkue, joka on pystynyt peittoamaan TsSKA:n kuluvalla VTB-kaudella.

Viime keväänä finaaliin yltänyt Unics varmisti TsSKA:n tavoin jo kaksi kierrosta sitten paikkansa VTB-liigan neljän parhaan joukkueen loppuhuipennukseen.

B-lohkossa kahdessa jatkopaikassa ovat kiinni venäläinen Himki ja liettualainen Zalgiris Kaunas.

Asiat

 
21.3.2026 20:30 Naisten Korisliiga

BC Nokia ja PeKa välierien kynnyksellä – ToPo ja Pyrintö tasatilanteessa

Naisten Korisliigassa kolme puolivälieräsarjaa jatkui lauantaina. Voittoihin ylsivät toiset voittonsa ottaneet BC Nokia ja PeKa sekä sarjan tasoittanut Pyrintö.

21.3.2026 09:30 Korisliiga

Korisliigan playoff-ennakko: Mikko Koivisto, Mikael Aalto, Topias Palmi ja Alvar Peltoniemi jakavat mietteensä kovan puolivälieräkoitoksen alla

Korisliigan puolivälierissä toisensa kohtaavat maanantaina 23. maaliskuuta jatkosarjavoittaja Salon Vilpas ja alemmassa jatkosarjassa huippumenestynyt Tampereen Pyrintö sekä varmaan joukkuepeliin luottava Korihait ja kenttää hurjasti juokseva Tapiolan Honka.

20.3.2026 21:07 Naisten Korisliiga

HBA voiton päässä välieristä

HBA:n ja EBT:n välinen sarja jatkui Helsingissä. Märsky siirtyi ottelusarjassa 2–0-johtoon, kun EBT kaatui 76–68.

20.3.2026 12:15 Valmentajat

Koripalloliitto käynnistää toukokuussa uuden koulutusohjelman, Master Coach -verkoston

Verkosto on täydennyskoulutusohjelma HKVT:n suorittaneille valmentajille ja se korvaa aikaisemman JVV-ohjelman. Koulutus on kohdennettu ennen kaikkea niille valmentajille, jotka haluavat auttaa toisia valmentajia kehittymään paremmiksi mentoroinnin ja vertaispalautteen avulla. Mukaan koulutukseen otetaan 12 ensimmäisenä ilmoittautunutta valmentajaa.

20.3.2026 11:49 Korisliiga

18 erotuomaria valittu Korisliigan pudotuspeleihin

Pantteripatsaan jo häämöttäessä kahdeksan joukkueen ulottuvilla Korisliiga-kausi on tullut vuoden jännittävimpään vaiheeseen. Kevään pudotuspeleihin on valittu 18 erotuomaria jakamaan oikeutta kauden ratkaisuhetkissä.

18.3.2026 20:57 Naisten Korisliiga

BC Nokia ja HBA onnistuivat ryöstöissä – PeKa ja Pyrintö aloittivat kotivoitoilla

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyivät, ja ottelusarjat avasivat voitoilla BC Nokia, HBA, PeKa sekä Pyrintö.

18.3.2026 20:26 Miesten I divisioona A

Pudotuspeliennakko - Miesten I divisioona A

Miesten I divisioona A:n kauden huipennus käynnistyy torstaina, kun pudotuspelit käynnistyvät kolmella ottelulla. Runkosarjan ykkönen ACO Basket lähtee mestaruusjahtiin selkeän ennakkosuosikin paineet niskassaan, mutta niskaan hengittävät muun muassa hyökkäysvoimainen Kipinä Basket ja tarkkakätinen Karkkila.

18.3.2026 20:18 Korisliiga

Korisliigan playoff-sijojen mysteeri ratkesi: kotiedun varmistivat KTP ja Korihait, alemman jatkosarjan voitti Kataja

Salon Vilpas varmisti jo aiemmin sarjavaiheen voiton ja lähtee playoffeihin sijalta yksi. Kauhajoen kotietu oli ennestään varmaa, mutta ottelutulos lukitsi joukkueen sijalle kaksi. Muutkin kotietupaikat ratkesivat tänään, ja samalla valkeni alemman jatkosarjan pudotuspelisijojen järjestys.

18.3.2026 12:19 Korisliiga

Korisliigan päätöskierroksella riittää panosta: kolme joukkuetta taistelee kahdesta puolivälierien kotietupaikasta

Keskiviikkona pelataan Korisliigan jatkosarjojen viimeiset ottelut. Sijat 2.-5. ratkeavat päätöskierroksella. Myös Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö ratkaisevat sijat 7. ja 8.

18.3.2026 09:44 Naisten Korisliiga

Puolivälieräennakko 2/2: Tulevaisuuden nimet esillä HBA:n ja EBT:n sarjassa – BC Nokia kohtaa hyökkäysvoimaisen Vedon

Naisten Korisliigan puolivälierät alkavat tänään. Espoo Basket Team ja Vimpelin Veto aloittavat sarjat kotonaan. Välieriin etenemiseen vaaditaan kolme voittoa.

Näytä lisää vastaavia