Honka ja Kataja tasoittivat puolivälierät

9.4.2010 Espoon Honka ja Joensuun Kataja tasoittivat perjantaina Korisliigan puolivälierissä otteluvoitot 1-1:een. Honka otti Tampereen Pyrinnöstä 68-63 (34-36) -kotivoiton ja Kataja voitti kotonaan Kouvolan Kouvot jatkoajalla 94-92 (80-80, 42-40). Perjantain neljästä puolivälierästä kolme ratkesi viime hetken koreilla.

Tuukka Kotti väänsi Hongalle voiton runkosarjan voittaneesta Pyrinnöstä.

Jeb Ivey vei Katajan ensin kolmosellaan jatkoajalle ja vapaaheitoilla lopulta voittoon.

Mikael Holme ratkaisi voiton KTP:lle Lappeenrannassa viime hetken kolmosella.

Illan helpoin iltapuhde oli ToPolla ja Tyray Pearsonilla, kun helsinkiläiset hakivat 0-2-johtoon oikeuttavan voiton Uudestakaupungista. Kuvat: Tytti Nuoramo & Kimmo Metsälä.

Espoossa pelattiin tasaisesti viime minuuteille asti. Viimeinen minuutti alkoi Pyrinnön pisteen johdossa, mutta Honka voitti loppupelin puhtaasti 6-0.

- Puolustuksemme pysyi hyvällä tasolla läpi pelin. Pystyimme myös juoksemaan ja liikuttamaan palloa hyvin. Hyökkäyspäässä tuli vielä muutama hyvä henkilökohtainen ratkaisu tärkeillä hetkillä, tiivisti voitonavaimet Hongan valmentaja Lars Ekström.

Tuukka Kotti nousi Hongan tehomieheksi 25 pisteellä ja 14 levypallolla. Hänen lisäkseen Hongasta vain Gerald Riley ylsi kaksinumeroisiin pisteisiin kymmenellä pinnalla.

Damon Williams oli Pyrinnön ykkönen 25 pisteellä. Kenneth Lowe heitti 12 pistettä.

Ivey tehokas Joensuussa

Joensuussa Kataja vääntäytyi tasaisessa pelissä ensin jatkoajalle ja sen lopussa kahden pisteen voittoon.

Kouvot näytti voittavan pelin, kun Ajene Moye vei vapaaheitoilla vieraat kolmen pisteen johtoon kuusi sekuntia ennen neljännen jakson loppua. Kataja sai kuitenkin vielä tilaisuutensa ja Jeb Ivey pääsi venyttämään kolmen pisteen korillaan pelin jatkoajalle.

Jatkoajan lopussa Kataja vei loppuhetket 5-0 ja Ivey pääsi sinetöimään loppupisteet vapaaheittoviivalta.

- Kouvoille taisi käydä varsinaisen peliajan lopussa kömmähdys, kun he eivät ottaneet virhettä ja Ivey pääsi heittämään haamuheitolla meidät jatkoajalle. Kokonaisuutena peli oli erittäin fyysinen ja molemmilla oli omat hyvät hetkensä. Me nousimme pari kertaa sillasta ja otimme henkisestikin aika kovan voiton, iloitsi Katajan valmentaja Pekka Salminen.

Katajan voimakaksikkona erottuivat 28 pistettä heittänyt Ivey sekä 24 pistettä nostellut Sami Lehtoranta.

Kouvojen tehokkaimpia olivat Moye 23:llä ja Kyle Shiloh 19 pisteellä. Ville Kaunisto keräsi 15 pistettä ja 13 levypalloa.

Holme nosti KTP:n voittoon

KTP:n takamiehen Mikael Holmeen kolmen pisteen kori toiseksi viimeisellä sekunnilla toi KTP:lle vierasvoiton Lappeenrannan NMKY:stä 80-78 (38-39) -tuloksella. KTP johtaa ottelusarjaa nyt 2-0.

KTP hallitsi ottelun alkua, mutta LrNMKY:n noustua toisella jaksolla voittotaistoon, palloiltiin loppupeli tasaisesti.

Sami Pekkola vei vapaaheitolla LrNMKY:n 78-76 -johtoon kuusi sekuntia ennen loppua. Toisessa päässä Holme ehti kiskaisemaan kolmosensa ja kun heittäjää vielä rikottiin, hän sai päälle vapaaheiton, josta syntyi neljän pisteen hyökkäys.

- Sydänkohtaus oli lopussa lähellä. Hyvä joukkue tarvitsee onneakin, mutta tämä joukkue on tehnyt myös valtavasti töitä. Yksi voitto pitää vielä ottaa, summasi KTP:n valmentaja Ray Ailus.

KTP:n tasaisen tehotrion muodostivat Eric Washington 17:llä ja Holme sekä Ryan McDade 16 pisteellä. McDade vei lisäksi 13 levypalloa.

Akeem Scott heitti isännille 25 pistettä ja Robert Turner 19.

ToPo kuritti taas Korihaita

Toisten puolivälierien suurimman voiton otti ensimmäisen kierroksen tapaan Torpan Pojat, joka kukisti Uudessakaupungissa Korihait 88-67 (48-35). Ottelusarja on sunnuntaina katkolla ToPolle.

Peli pysyi tasaisena toiselle jaksolle, jolloin ToPo alkoi 25-25 -tilanteesta kasvattaa johtoaan. Korihait ei pystynyt kaventamaan ToPon 13 pisteen taukojohtoa enää kymmentä pistettä pienemmäksi.

- Toteutimme hyvin pelisuunnitelmaamme. Kun heitimme hyvällä prosentilla ja amerikkalaispelaajamme nostivat selkeästi tasoaan edellispelistä, ei meillä ollut pelissä hätää, kertoi ToPon valmentaja Tomi Kaminen.

Tyray Pearson heitti ToPolle 26 pistettä ja Obie Trotter 18.

Korihaista päätyivät Josh Gonner ja Petri Heinonen 14 pisteeseen.

(STT)

Lisätiedot: Ottelutilastot

 
3.10.2025 08:06 Korisliiga

Korisliigan infopaketti 2025-26

Korisliiga käynnistyy perjantaina 3.10. kolmella ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.

2.10.2025 18:50 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kobrien virginialainen tähtisentteri Efton Reid III on ennen kaikkea joukkuepelaaja – ”Rehellisesti sanoen en osannut odottaa aloittavani urani Lapualla”

Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.

2.10.2025 13:35 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Osku Heinonen kokee saaneensa reissata riittävästi – nyt edessä kova työ hallitsevan mestarin Helsinki Seagullsin riveissä

Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.

2.10.2025 12:24 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Korihaiden Leo Eklund on yksi kotimaan tuoreista pelaajalupauksista – ”Minkä roolin valmennus minulle antaakin, olen valmis sen ottamaan ja vastuuni kantamaan”

19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.

2.10.2025 09:27 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Katajan Max Besselink aloitti uransa hurjien fanfaarien saattelemana, mutta sittemmin terveys on hidastanut kehitystä – ”Perheeni on ollut isoin apu asioiden käsittelyssä”

Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.

1.10.2025 19:04 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Lahti Basketballin päävalmentaja Kristian Palotie tasapainoilee valmentamisen ja mediaroolinsa välillä – ”Painopiste on selkeä, sillä valmentaminen on kokopäivätyö”

Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.

1.10.2025 13:12 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kauhajoen Eemi Luukkonen on oppinut käsittelemään menestysjoukkueessa pelaamisen paineet – ”Kun kultamitali puuttuu, motivaatio kehittyä on kasvanut entisestään”

Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.

1.10.2025 10:58 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Enemmän kuin vain työtovereita – Eero Innamaa näkee valtavan arvon Vilppaan yhteisöllisyydessä

Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.

30.9.2025 16:26 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Joona Tuomala palasi synnyinmailleen uransa parhaassa pelikunnossa – tuore perheenisä tasapainoilee kodin ja KTP-Basketin välillä täynnä energiaa

Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.

30.9.2025 08:54 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Espanjassa koulitulle Kouvojen Joona Heinoselle jäi rikkonaisesta kaudesta näyttämisenhalu – ”Pään nollaaminen pettymysten jälkeen vaati työtä”

Joona Heinonen opetteli juniorina yhtä aikaa omillaan asumista ja koripalloa Espanjan kovatasoisilla parketeilla. Nyt 21-vuotias lupaus jatkaa työtään Kouvoissa rikkonaisen Korisliiga-debyytin jälkeen.

Näytä lisää vastaavia