5.3.2010 Espoon Hongan Anselmi Vanjoen, 21, Korisliiga-kausi on päättynyt vasemman käden kyynärluun katkeamiseen. Vanjoen käsivamma syntyi viime keskiviikkona, kun Honka haki jatkoaikavoiton Salon Vilppaasta.
Hongan Anselmi Vanjoen kausi päättyi käsivammaan. Kuva: Francois Perthuis.
- Käsi on kipsissä ja tämä kausi on osaltani ohi, kertoi Vanjoki.
Vamma ei ole vaatinut leikkaushoitoa.
- Luiden päät ovat kohdallaan ja tilanne tutkitaan uudelleen ensi viikolla röntgenissä. Nyt ei auta muuta kuin suunnata katseet jo ensi kauteen.
Vanjoen kyynärluu katkesi tahattomassa tilanteessa, kun Vilppaan Lawrence Hamm törmäsi häneen kiihkeän ottelun tuoksinassa.
Hongassa kaksi Suomen mestaruutta voittanut Vanjoki ehti pelata tällä kaudella 26 liigaottelua ennen loukkaantumistaan reilun 14 peliminuutin ja 3,0 pisteen keskiarvoilla.
Pudotuspelien kotiedusta kamppaileva Honka pelaa seuraavan ottelunsa ensi maanantaina Kouvolassa, jossa vastaan asettuu sarjaa johtava ja 14 viimeistä peliään voittanut Kouvot.
Kotiyleisönsä eteen Honka palaa keskiviikkona kohdatakseen todellisessa neljän pisteen väännössä Lappeenrannan NMKY:n, jota edustaa ex-honkalainen Akeem Scott ja Anselmi Vanjoen isoveli Viljami.
Helsinki Seagulls on kiinnittänyt tulevan kauden kokoonpanoonsa 27-vuotiaan Christian Keelingin. 191-senttinen yhdysvaltalaistakapelaaja edusti päättyneellä kaudella Bulgarian pääsarjassa pelaavaa Spartak Plevenia.
Tampereen Pyrintö on solminut sopimuksen Ahren Freemanin kanssa.
Konkarikoripalloilija David Gonzalvez jatkaa Tapiolan Hongan miesten Korisliiga-joukkueessa tulevalla kaudella. Tuleva kausi tulee olemaan hänen kolmas kautensa honkalaisena.
Helsinki Seagulls on solminut tulevan kauden mittaisen pelaajasopimuksen kanadalaisen Adong Makuoin kanssa. 25-vuotias sentteri edusti viime kesänä Kanadan CEBL-sarjan Saskatchewan Rattlersia ja syksyllä kosovolaisseura KB Pejan joukkuetta.
Helsinki Seagullsin tulevan kauden toinen ulkomaalaisvahvistus on kokenut yhdysvaltalainen 180-senttinen Kahron Ross. Yhden vuoden sopimuksella Helsinkiin saapuvalle 29-vuotiaalle Rossille tuleva kausi on jo hänen uransa kahdeksas Euroopassa ja neljäs Korisliigassa. Suomessa hän on aiemmin edustanut BC Nokiaa, jossa hän voitti myös Suomen mestaruuden kaudella 2023-2024.
Salon Vilppaan joukkueen viimeinen palanen on nelospaikalla operoiva 201-senttinen Ansley Almonor, joka aloittaa ammattilaisuransa Suomesta legendaarisen Kentuckyn yliopiston jälkeen.
Helsinki Seagullsin takakenttä vahvistuu 27-vuotiaan Trey Niemen liittyessä mukaan joukkueen kokoonpanoon yhden kauden mittaisella sopimuksella. 185-senttinen Niemi edusti viime kaudella KTP-Basketia ja espanjalaisseura Sol Girones Bisbal Basquetia. Kotimaan ja Espanjan lisäksi hän on kartuttanut kokemusta myös Kanadan CEBL ja Italian Serie B -sarjoista.
Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaisen pelaajasopimuksen 33-vuotiaan Osku Heinosen kanssa. 194-senttinen Tampereen Pyrinnön kasvatti saapuu Helsinkiin Italiasta, jossa hän edusti viime kaudella Serie B -sarjassa pelaavaa Paperdi Juvecasertan joukkuetta 38 ottelussa.
Miesten Korisliigan kauden 2025–2026 sarjaohjelma on julkaistu. Kausi käynnistyy perjantaina 3. lokakuuta ja päättyy viimeistään tiistaina 19. toukokuuta. Runkosarjassa pelataan tuttuun tapaan kaksinkertainen sarja, jonka jälkeen ohjelmassa ovat ylempi ja alempi jatkosarja sekä pudotuspelit.
Matias Rissanen on pannut nimen paperiin Hongan kanssa koskien tulevaa kautta.