Hongan tehopakkaus Murphree siirtyy mestari-Catziin

24.6.2013 Kahdella edellisellä kaudella naisten SM-sarjan sekä naisten Suomen cupin mestaruudet voittanut Lappeenrannan Catz on solminut ensi kautta koskevan pelaajasopimuksen amerikkalaislaituri Jordan Murphreen kanssa. 183-senttinen, 25-vuotias Murphree edusti viime kaudella Tapiolan Honkaa ja kuului sarjan ylivoimaisesti tehokkaimpien pelaajien joukkoon.

Jordan Murphree siirtyy pronssi-Hongasta mestari-Catziin. Kuva: Tytti Nuoramo.

Pronssijoukkue Hongassa Murphree tyylitteli 21,1 pistettä, 9,5 levypalloa, 4,6 syöttöä, 3,7 riistoa ja 1,2 blokkia ottelua kohden. Texas Techin yliopiston kasvatti ehti pelata ennen Honka-komennustaan Kreikassa, Puerto Ricossa ja Islannissa.

 

– Murphree on todella monipuolinen pelaaja. Kuvaavaa on, että hän pelasi ensimmäiset pelinsä Hongassa sisäpelaajana, ja kun Emmi Leino loukkaantui, hän siirtyi joukkueen pelintekijäksi. Hänen pelinäkemyksensä on todella korkea, joten uskon hänen pääsevän nopeasti sisään systeemiimme, Catzin päävalmentaja Mika Haakana analysoi.

 

– Joukkueen jäsenenä haluan saada kaikki toimimaan yhdessä. Yhtenäinen joukkue on paljon vahvempi kuin joukko yksilöitä. Catziin liittymisessä tärkeintä oli mahdollisuus päästä voittamaan joukkueelle kolmas perättäinen mestaruus, Murphree täydentää.

 

Catzilla on voimassa sopimukset tulevasta kaudesta Jordan Murphreen lisäksi Alexandria Andersonin, Hanna Vapamaan, Anni Mäkitalon, Jelena Reshetkon, Marianne Kalinin, Lotta Hämäläisen ja Essi Pohjosen kanssa.

 

Lisätietoja: Jordan Murphree

 
Lisätietoja: Catzin tiedote


 
30.9.2025 14:54 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ennakko 3/3: EBT, Torpan Pojat ja Peli-Karhut lähtevät mitalijahtiin

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

30.9.2025 10:19 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ennakko 2/3: Tampereen Pyrintö, Kouvottaret ja Tapiolan Honka hamuavat kärkipäähän

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

29.9.2025 12:15 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ennakko 1/3: BC Nokia, Vimpelin Veto ja HBA-Märsky lähtevät parantamaan viime kaudesta

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

11.8.2025 15:00 Pääjuttu

Naisten Korisliigan sarjaohjelma kaudelle 2025–2026 julkaistu

Naisten Korisliiga käynnistyy 1. lokakuuta neljän ottelun kierroksella, ja mestari on selvillä viimeistään 29. huhtikuuta. Ohjelma tarjoaa jälleen tiukkoja taistoja ja erityistapahtumia ympäri maan.

4.8.2025 20:50 Suomalaiset ulkomailla

Kolminkertainen vuoden puolustuspelaaja Magdalene Agyei siirtyy Espanjan kakkossarjaan

Klaukkalan NMKY:n kasvatti Magdalene Agyei, 26, on tehnyt uransa ensimmäisen sopimuksen ulkomaille. Kolminkertainen naisten Korisliigan vuoden puolustuspelaaja pelaa ensi kaudella Espanjan kakkossarjan, LF Challengen, Nou Bàsquet Femení Castellóssa.

22.7.2025 10:53 Pääjuttu

Delanie Crawford Peli-Karhuihin

Hallitseva naisten Suomen mestari Peli-Karhut jatkaa pelaajakiinnityksiään. Kolmantena ulkomaalaisvahvistuksena ryhmään liittyy Tulsan yliopistosta keväällä valmistunut 180-senttinen ja 22-vuotias Delanie Crawford.

19.7.2025 10:18 Naisten Korisliiga

Ruotsin maajoukkuepelaaja Elin Gustavsson Peli-Karhuihin

Naisten Korisliigan hallitseva mestarijoukkue Peli-Karhut jatkaa joukkueensa rakentamista tulevaksi kaudeksi. Peli-Karhujen tuorein kiinnitys on Euroliiga-kokemustakin omaava Ruotsin maajoukkuepelaaja Elin Gustavsson, 188 cm ja 32 vuotta, joka saapuu Kotkaan yksivuotisella sopimuksella.

16.7.2025 15:34 Naisten Korisliiga

Lotta Vesiluoma palaa Naisten Korisliigaan ToPon paidassa

ToPon Naisten Korisliiga-joukkueen pelinjohtajaosasto vahvistuu nimekkäällä paluumuuttajalla, kun Lotta Vesiluoma palaa kotimaan pääsarjatasolle liittyen ToPon joukkueeseen. Viimeiset kolme vuotta Ruotsissa pelannut Vesiluoma pelasi Naisten Korisliigaa edellisen kerran kaudella 2021-22 kasvattajaseurassaan EBT:ssä.

15.7.2025 09:11 Naisten Korisliiga

Raiana Brown Kouvottarien toinen ulkomaalaisvahvistus

Kouvottaret on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen 183-senttisen amerikkalaisen sisäpelaaja Raiana Brownin kanssa. Tuleva kausi tulee olemaan Brownin ensimmäinen Euroopassa.

8.7.2025 12:18 Naisten Korisliiga

Tayanna Jones Bell Kouvottarien ensimmäinen ulkomaalaisvahvistus

Naisten Korisliigaa pelaava Kouvottaret on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen aiemmin Tapiolan Hongasta tutun 185-senttisen amerikkalaispelaajan Tayanna Jones Bellin kanssa.

Näytä lisää vastaavia