Hongalla huima loppukiri

15.3.2010 Honka käänsi huimalla loppukirillä parissa minuutissa 17 pisteen tappioaseman voitokseen Korisliigan maanantain kamppailussa Espoossa, jossa KTP kaatui 96-92 (46-46) -tuloksella. Voitto tuli Hongalle tärkeään saumaan, sillä joukkue oli voittanut edellisestä yhdeksästä pelistään vain kaksi.

Sasu Salin oli iskussa, kun Honka kiri 17 pisteen takaa-ajoasemasta voittoon KTP-Basketia vastaan. Kuva: Francois Perthuis.

KTP:lle tappio oli puolestaan jo seitsemäs peräkkäinen.

KTP hallitsi peliä ja piti johtoa etenkin vahvalla korinaluspelillään ja Eric Washingtonin kaukoheitoilla. Viimeisellä neljänneksellä vierasjohto alkoi kasvaa ja kolme minuuttia ennen loppua peli näytti jo pelatulta, kun kotkalaiset heittivät taululle 69-86 -lukemat.

Honka sai kuitenkin vielä tilaisuutensa, kun KTP alkoi sählätä. Honka sai useita pallonriistoja ja kolmen pisteen hyökkäyksiä, joilla peli tasoittui minuuttia ennen loppua. KTP kävi vielä johdossa, mutta Sasu Salin nosti viidellä pisteellään Hongan uudelleen ratkaisevaan 95-92 -johtoon.

- Saimme lopussa mahtavan puolustusprässin aikaiseksi. Tuukka Kotti ja Sasu Salin nousivat ratkaisurooleihin ja Ryan Bell toi joukkueeseen kaivattua lisäenergiaa, totesi Hongan valmentaja Lars Ekström.

Kiihkeässä pelissä hukattiin palloja oikein urakalla, kun KTP:lle tuli peräti 30 ja Hongallekin 20 menetystä.

Salin heitti Hongalle 18 pistettä ja Gerald Riley 16. Joukkueeseen palannut kanadalainen Bell teki kuusi pistettä.

KTP:n Eric Washingtonin 31 pistettä ja Ryan McDaden 26 pistettä sekä 13 levypalloa valuivat lopussa hukkaan.

(STT)

Lisätiedot: Ottelutilastot
 
26.9.2025 09:56 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Pyrinnön Riku Laine ei pelkää käsiensä likaamista – ”Olen kentän ulkopuolella rauhallinen ja hillitty tyyppi, mutta parketilla aivan muuta…”

Kaarinan barbaarina tunnettu laituri aloittelee Tampereen Pyrinnön kanssa uutta kautta kovan työn kautta. Edellinen oli haastava mutta nousujohteinen, joten sen päälle on hyvä rakentaa, vaikka kokoonpano onkin kokenut muutoksia.

25.9.2025 11:31 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Bisons Loimaan Vesa Heinonen johtaa kentällä esimerkillään ja rentoutuu vapaa-ajalla lavatansseissa – ”Tämä toinen intohimo aiheuttaa usein pientä naurua joukkuekavereissa”

Bisons Loimaan viime kausi oli pääosin positiivinen yllätys, mutta nopea putoaminen playoffeista kaivoi Vesa Heinosen mieltä. Nyt kapteeni avaa tarkemmin ajatuksiaan niin kentältä kuin sen ulkopuoleltakin.

20.9.2025 22:19 Mestarien liiga

Kauhajoki kaatui Juventus Utenalle – taival Mestareiden liigan karsinnassa katkesi

Kauhajokisten unelma Mestareiden liigan lohkovaiheesta päättyi lauantai-iltana Samokovissa, Bulgariassa. Liettualainen BC Juventus Utena osoittautui vahvemmaksi numeroin 103–89, ja vei näin paikan karsintojen seuraavalle kierrokselle.

13.9.2025 14:14 Pääjuttu

Korisliigan MVP Lassi Nikkarinen Espanjan Fuenlabradaan

Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.

3.9.2025 10:06 Korisliiga

Justus Kilpinen Helsinki Seagullsiin

13 kautta Korisliiga-kokemusta kerännyt laituri täydentää lokkipaitojen riviä.

7.8.2025 15:51 Pääjuttu

Korisliiga-mestari Kahron Ross Seagullsiin

Helsinki Seagullsin tulevan kauden toinen ulkomaalaisvahvistus on kokenut yhdysvaltalainen 180-senttinen Kahron Ross. Yhden vuoden sopimuksella Helsinkiin saapuvalle 29-vuotiaalle Rossille tuleva kausi on jo hänen uransa kahdeksas Euroopassa ja neljäs Korisliigassa. Suomessa hän on aiemmin edustanut BC Nokiaa, jossa hän voitti myös Suomen mestaruuden kaudella 2023-2024.

6.8.2025 07:55 Korisliiga

Tarkkakätinen Ansley Almonor täydentää Vilppaan tusinan

Salon Vilppaan joukkueen viimeinen palanen on nelospaikalla operoiva 201-senttinen Ansley Almonor, joka aloittaa ammattilaisuransa Suomesta legendaarisen Kentuckyn yliopiston jälkeen.

6.8.2025 07:29 Korisliiga

Seagullsin takakenttä vahvistuu Trey Niemellä

Helsinki Seagullsin takakenttä vahvistuu 27-vuotiaan Trey Niemen liittyessä mukaan joukkueen kokoonpanoon yhden kauden mittaisella sopimuksella. 185-senttinen Niemi edusti viime kaudella KTP-Basketia ja espanjalaisseura Sol Girones Bisbal Basquetia. Kotimaan ja Espanjan lisäksi hän on kartuttanut kokemusta myös Kanadan CEBL ja Italian Serie B -sarjoista.

6.8.2025 06:20 Korisliiga

Kokenut Osku Heinonen liittyy lokkiparveen

Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaisen pelaajasopimuksen 33-vuotiaan Osku Heinosen kanssa. 194-senttinen Tampereen Pyrinnön kasvatti saapuu Helsinkiin Italiasta, jossa hän edusti viime kaudella Serie B -sarjassa pelaavaa Paperdi Juvecasertan joukkuetta 38 ottelussa. 

4.8.2025 14:00 Pääjuttu

Korisliigan sarjaohjelma selvillä – kausi käynnistyy 3. lokakuuta

Miesten Korisliigan kauden 2025–2026 sarjaohjelma on julkaistu. Kausi käynnistyy perjantaina 3. lokakuuta ja päättyy viimeistään tiistaina 19. toukokuuta. Runkosarjassa pelataan tuttuun tapaan kaksinkertainen sarja, jonka jälkeen ohjelmassa ovat ylempi ja alempi jatkosarja sekä pudotuspelit.

Näytä lisää vastaavia