19.6.2013 Tapiolan Hongan naisten SM-sarjajoukkue on solminut ensimmäisen uuden pelaajasopimuksensa kaudelle 2013/14. Naisten maajoukkueringissä kesällä esiintynyt 27-vuotias Henna Koponen siirtyy Espooseen Forssan Alusta yksivuotisella sopimuksella.
Henna Koponen suuntaa kaudeksi 2013/14 Forssasta Espooseen. Kuva: Tytti Nuoramo.
183-senttinen Tikkurila-Seuran kasvatti pelasi kaksi edellistä kautta Alun riveissä. Viime kaudella Koponen urakoi forssalaisille 8,2 pistettä ja 3,6 levypalloa ottelua kohden.
Ennen Alkuun siirtymistään Koponen pelasi Ruotsin Damliganissa Uumaja Cometsin riveissä. Vuonna 2010 Koponen valmistui USA:n Etelä-Carolinassa sijainneesta Coker Collegesta koulun kaikkien aikojen parhaana korintekijänä.
– Valinta oli vaikea, mutta päätöksen tehtyäni Honka tuntui heti omalta ja oikealta joukkueelta. Hongalla on erittäin hyvin strukturoitu organisaatio, jossa pelaajista pidetään hyvää huolta. Odotan innolla tulevaa kautta ja edustan Tapiolan Honkaa mielelläni niin pelikentällä kuin sen ulkopuolellakin, kertoo urallaan 11 naisten maaottelua pelannut Koponen.
– Henna on kokenut pelaaja, jolla parhaat pelikaudet ovat kuitenkin vielä edessä. Hän tuo joukkueeseen monipuolisuutta ja pystyy urheilullisena pelaajana puolustamaan useita pelipaikkoja, Hongan tuore päävalmentaja Kimmo Kujansivu toteaa.
Hongalla on tulevaksi kaudeksi pelaajasopimukset Henna Koposen ja Tuuli Mennan kanssa. Joukkueen rakentaminen jatkuu ja kokoonpanoa täydennetään kesän aikana sekä suomalaisilla että ulkomaalaisilla pelaajilla.
Naisten Korisliiga käynnistyy 1. lokakuuta neljän ottelun kierroksella, ja mestari on selvillä viimeistään 29. huhtikuuta. Ohjelma tarjoaa jälleen tiukkoja taistoja ja erityistapahtumia ympäri maan.
Klaukkalan NMKY:n kasvatti Magdalene Agyei, 26, on tehnyt uransa ensimmäisen sopimuksen ulkomaille. Kolminkertainen naisten Korisliigan vuoden puolustuspelaaja pelaa ensi kaudella Espanjan kakkossarjan, LF Challengen, Nou Bàsquet Femení Castellóssa.
Hallitseva naisten Suomen mestari Peli-Karhut jatkaa pelaajakiinnityksiään. Kolmantena ulkomaalaisvahvistuksena ryhmään liittyy Tulsan yliopistosta keväällä valmistunut 180-senttinen ja 22-vuotias Delanie Crawford.
Naisten Korisliigan hallitseva mestarijoukkue Peli-Karhut jatkaa joukkueensa rakentamista tulevaksi kaudeksi. Peli-Karhujen tuorein kiinnitys on Euroliiga-kokemustakin omaava Ruotsin maajoukkuepelaaja Elin Gustavsson, 188 cm ja 32 vuotta, joka saapuu Kotkaan yksivuotisella sopimuksella.
ToPon Naisten Korisliiga-joukkueen pelinjohtajaosasto vahvistuu nimekkäällä paluumuuttajalla, kun Lotta Vesiluoma palaa kotimaan pääsarjatasolle liittyen ToPon joukkueeseen. Viimeiset kolme vuotta Ruotsissa pelannut Vesiluoma pelasi Naisten Korisliigaa edellisen kerran kaudella 2021-22 kasvattajaseurassaan EBT:ssä.
Kouvottaret on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen 183-senttisen amerikkalaisen sisäpelaaja Raiana Brownin kanssa. Tuleva kausi tulee olemaan Brownin ensimmäinen Euroopassa.
Naisten Korisliigaa pelaava Kouvottaret on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen aiemmin Tapiolan Hongasta tutun 185-senttisen amerikkalaispelaajan Tayanna Jones Bellin kanssa.
Korisliigan kotimaisten pistetykkien kärkisijoille viime vuosina noussut ja keväällä Helsinki Seagullsin kanssa Suomen mestaruutta juhlinut Erik Sajantila, 195 cm ja 24 vuotta, on solminut ensimmäisen kotimaan ulkopuolisen ammattilaissopimuksensa. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Sajantilan uusi joukkue on hollantilainen Landstede Hammers.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.
Koriskauden 2024–25 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen ja Torpan Poikien Taru Tuukkanen. Koripallon kunniagalleria Hall of Fame kasvoi neljällä uudella legendalla.