Heikki Zitting Espoosta ToPon tähtipaitaan

22.8.2006 Korisliigan helsinkiläisjoukkue ToPo vahvisti rivejään jälleen kovalla kotimaisella hankinnalla. Viimeisimpänä siirtona ToPo nappasi Espoosta Heikki Zittingin. Siirron myötä ToPosta tulee vasta toinen seura Korisliigassa, jota Zitting edustaa. Kaikki kahdeksan aikaisempaa kautta mies viihtyi Espoossa.

Zittingistä ToPo sai kaivatun vahvistuksen ja kovan luun korinaluskahinoihin. Taistelijan luonteestaan tunnetulla parimetrisellä laiturilla on myös tarvittaessa hyvä heittokäsi kauempaakin. Heittotarkkuuttaan romuluinen toisen polven koripalloilija väläytteli mm. vuoden 2003 finaaleissa, joissa kolmen pisteen heitot upposivat pussiin sataprosenttisesti.  

Nyky-ToPosta löytyy Zittingin lisäksi muitakin yhtymäkohtia Hongan vuoden 2003 mestarijoukkueeseen. Silloisessa mestarijoukkueessa avainrooleissa pelasivat myös jo aiemmin ToPo-paitaan siirtynyt Jukka Hemdahl sekä todennäköisesti vielä vuoden ToPossa jatkava Maurizio Pratesi. Joukkueenjohtajana toimi ToPo-manageri Aleksi Valavuori. 

Viime kaudella keskimäärin 21 minuuttia, 8,7 pistettä ja 5,5 levypalloa ottelua kohden kirjauttanut Zitting on innoissaan siirrostaan keltasinisten tähtipaitaan. 

- Odotan siirrolta uusia haasteita ja näen sen samalla mahdollisuutena oppia vielä uutta. ToPoon oli helppo tulla, sillä tunnen useita pelaajia seura- ja maajoukkuekuvioista. Lisäksi Jukka Hemdahlin kommentit vakuuttivat minut valinnasta. Tavoitteena on ehdottomasti pysyä mitalikannassa. Uskon joukkueella olevan siihen täydet mahdollisuudet ja on hienoa kokea Kisahallin tunnelma ToPo-paidassa, kommentoi Zitting siirtoaan arkkivihollisen leipiin.  

- ToPon nippu alkaa olla kasassa. Joukkueessa on toisilleen tuttuja, kokeneita suomalaisia laatujätkiä, ennalta hyväksi todetut jenkit ja lahjakkaita nuoria. ToPon pelitapa tulee olemaan kova ja yleisöön menevä, uskoo Valavuori. 

Nykyisin 28-vuotias Zitting aloitti pääsarjatasolla 28.1.1998 Pussihukkia vastaan. Hänen tilillään on kolme Suomen mestaruutta, yksi SM-hopea, kolme SM-pronssia ja lisäksi yksi Suomen cupin voitto. Yhtenä lisäsulkana miehen hatussa voi pitää valintaa 2003 SM-finaalien MVP:ksi eli arvokkaimmaksi pelaajaksi. Miesten maaotteluja Zittingillä on tilillään 14. 

Ulkomaalaiskiintiön vapauttamisesta huolimatta ToPo vannoo vahvasti kotimaisuuden nimiin. ToPon nimekäs suomalaiskvartetti Jukka Hemdahl, Jussi Kumpulainen, Ville Tuominen, Heikki Zitting on vahva rivistö. Helsinkiläisiltä löytyy suomalaistähdistön lisäksi kolme amerikkalaispelaajaa William Coley, Todd Okeson ja viime kauden hopeajoukkue Katajan tehomies Alex Wesby. Kun tähän lisätään vielä mielenkiintoinen nuorisoryhmä ja Pratesin mahdollinen jatko, odottaa helsinkiläisjoukkue perustellusti itseltään paluuta terävimmälle huipulle.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
1.10.2025 19:04 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Lahti Basketballin päävalmentaja Kristian Palotie tasapainoilee valmentamisen ja mediaroolinsa välillä – ”Painopiste on selkeä, sillä valmentaminen on kokopäivätyö”

Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.

1.10.2025 13:12 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kauhajoen Eemi Luukkonen on oppinut käsittelemään menestysjoukkueessa pelaamisen paineet – ”Kun kultamitali puuttuu, motivaatio kehittyä on kasvanut entisestään”

Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.

1.10.2025 10:58 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Enemmän kuin vain työtovereita – Eero Innamaa näkee valtavan arvon Vilppaan yhteisöllisyydessä

Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.

30.9.2025 16:26 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Joona Tuomala palasi synnyinmailleen uransa parhaassa pelikunnossa – tuore perheenisä tasapainoilee kodin ja KTP-Basketin välillä täynnä energiaa

Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.

30.9.2025 08:54 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Espanjassa koulitulle Kouvojen Joona Heinoselle jäi rikkonaisesta kaudesta näyttämisenhalu – ”Pään nollaaminen pettymysten jälkeen vaati työtä”

Joona Heinonen opetteli juniorina yhtä aikaa omillaan asumista ja koripalloa Espanjan kovatasoisilla parketeilla. Nyt 21-vuotias lupaus jatkaa työtään Kouvoissa rikkonaisen Korisliiga-debyytin jälkeen.

29.9.2025 09:36 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Elias Eerikinharju palasi Tapiolan Honkaan jatkamaan kesken jäänyttä tarinaa – ”On tämä ollut omanlaisensa polku, mutta olen nauttinut jokaisesta vaiheesta”

Italiasta Espooseen palannut Elias Eerikinharju haluaa saada polvensa kuntoon, kehittyä pelaajana ja auttaa Tapiolan Honkaa nousemaan Korisliigassa uusiin korkeuksiin.

26.9.2025 09:56 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Pyrinnön Riku Laine ei pelkää käsiensä likaamista – ”Olen kentän ulkopuolella rauhallinen ja hillitty tyyppi, mutta parketilla aivan muuta…”

Kaarinan barbaarina tunnettu laituri aloittelee Tampereen Pyrinnön kanssa uutta kautta kovan työn kautta. Edellinen oli haastava mutta nousujohteinen, joten sen päälle on hyvä rakentaa, vaikka kokoonpano onkin kokenut muutoksia.

25.9.2025 11:31 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Bisons Loimaan Vesa Heinonen johtaa kentällä esimerkillään ja rentoutuu vapaa-ajalla lavatansseissa – ”Tämä toinen intohimo aiheuttaa usein pientä naurua joukkuekavereissa”

Bisons Loimaan viime kausi oli pääosin positiivinen yllätys, mutta nopea putoaminen playoffeista kaivoi Vesa Heinosen mieltä. Nyt kapteeni avaa tarkemmin ajatuksiaan niin kentältä kuin sen ulkopuoleltakin.

20.9.2025 22:19 Mestarien liiga

Kauhajoki kaatui Juventus Utenalle – taival Mestareiden liigan karsinnassa katkesi

Kauhajokisten unelma Mestareiden liigan lohkovaiheesta päättyi lauantai-iltana Samokovissa, Bulgariassa. Liettualainen BC Juventus Utena osoittautui vahvemmaksi numeroin 103–89, ja vei näin paikan karsintojen seuraavalle kierrokselle.

13.9.2025 14:14 Pääjuttu

Korisliigan MVP Lassi Nikkarinen Espanjan Fuenlabradaan

Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.

Näytä lisää vastaavia