12.3.2015 Divari B:n toinenkin parivaljakko sai välieräsarjansa käyntiin, kun runkosarjassa ensimmäiseksi sijoittunut HBA-Märsky pöllytti kaarinalaista Ura Basketia kotikentällään 102-64 (51-34). HBA-Märsky johtaa voiton myötä välieräsarjaa 1-0.
Ottelu eteni tasaisesti ensimmäisen vartin, mutta märskyläiset irtosivat johtoon toisen neljänneksen puolivälissä ja eivät katsoneet enää taakseen. Kokonaisuudessa HBA-Märsky heitti peräti 16 kolmosta sisään huikealla 47% tarkkuudella.
Edon Maxhuni (24/6/3 syöttöä) naulasi niistä viisi ollen joukkueensa paras pistemies. Häntä säestivät Samuli Nieminen (19/8), Fiifi Aidoo (17/2/3 syöttöä), Samuli Nieminen (19/8) sekä Lauri Markkanen (15/7).
Ura Basketin ykkönen oli Bryan Coleman, joka heitti 24 pistettä ja haki 7 levypalloa.
Aikuisten divareissa pelattiin 22 ottelua. Äänekoskella juhlistettiin Huiman seurataivalta ja Perniössä nostettiin mestaruusviiri kattoon.
Aikuisten divareissa ennakkosuosikit pitivät pintansa ensimmäisellä kierroksella. Paikalliskamppailu Jyväskylässä veti paikalle 1235 katsojaa.
Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.
Miesten I divisioona A, I divisioona B ja naisten I divisioona käynnistyvät torstaina 9.10. Kaikki aikuisten I divisioonaottelut näkyvät KorisTV:n kautta. Tällä kaudella aikuisten I divisioonia seurataan viikoittaisen divarikatsauksen muodossa.
I divisioonat pyörähtävät käyntiin lokakuun alkupuolella. Miesten I divisioona A, I divisioona B ja naisten I divisioona käynnistyvät torstaina 9.10.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.
Koriskauden 2024–25 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen ja Torpan Poikien Taru Tuukkanen. Koripallon kunniagalleria Hall of Fame kasvoi neljällä uudella legendalla.
Miesten I divisioona A:n finaalit käynnistyivät tänään Luhta Areenalla, jossa Lahti Basketball voitti ensimmäisen loppuottelun 1187 katsojan edessä. Miesten I divisioona B:ssä puolestaan varmistui toinenkin finalisti, kun PeU-Basket eteni loppuotteluihin.
Miesten I divisioona A:ssa Lahti Basketball eteni finaaleihin voittamalla välieräsarjan Äänekosken Huimaa vastaan otteluvoitoin 3–0. Miesten I divisioona B:ssä PeU-Basket taas eteni välieriin voitettuaan KTP:n ratkaisevassa kolmannessa osaottelussa.
Miesten I divisioona A:ssa Jyväskylä Basketball Academy eteni finaaleihin voittamalla Kipinä Basketin suoraan otteluvoitoin 3–0. Miesten I divisioona B:ssä taas PuHu Juniorit tasoitti puolivälieräsarjan Turun NMKY:tä vastaan tilanteeseen 1–1.