2.5.2007 Naisten SM-sarjassa pelaavan Forssan Alun kokoonpano alkaa hahmottua. Joukkue on solminut ensi kautta koskevat sopimukset kahdeksan pelaajan kanssa. Pelintekijäksi Alku on kiinnittänyt amerikkalaisen 165-senttisen Megan Griffithin.
Vuonna 1985 syntynyt Griffith valmistui Columbian yliopistosta kirjauttaen viime kaudella 28 pelaamassaan ottelussa keskimäärin 13,5 pistettä ja 2,4 levypalloa. Vastuuta pelintekijä sai keskimäärin 34,1 minuuttia ottelua kohden.
Forssan Alun sopimuspelaajiin kuuluvat amerikkalaistakamiehen lisäksi tällä hetkellä Minna Johto, Emilia Ylinen, Riina Ylinen, Aliisa Kivistö, Tiia Lyytikäinen, Heidi Tuomisto ja Sara Suominen. Alku hakee kokoonpanoonsa vielä 2-4 vahvistusta. Päävalmentaja Jari Marjamäen mukaan tavoitteena on lähteä esittämään hyvää korista tulevalla kaudella.
- Meillä on ensi vuonna urheilullinen joukkue ja tavoitteena on pelata hyvää koripalloa, kertoi Marjamäki.
Viime kaudella Forssan Alku sijoittui runkosarjassa viimeiseksi voittaen 28 ottelusta ainoastaan kaksi.
Naisten Korisliiga pyörähti käyntiin neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat PeKa, HBA, BC Nokia ja EBT.
Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

Vimpeliläisseura solmi tärkeitä jatkosopimuksia alkavalle kaudelle.
ToPon naisten Korisliiga-kauteen valmistautuva joukkue on solminut kolme uutta sopimusta. Vuonna 2004 syntynyt Jessi Lehtonen sekä 2005 syntynyt Milja Helminen jatkavat ToPon riveissä, uutena kasvona joukkueeseen liittyy vasta 2007 syntynyt Tapiolan Hongan kasvatti Lilli Laine.
Vimpelin Vedon kolmas ulkomaalaisvahvistus on laitahyökkääjänä viihtyvä Sahara Jones.
Kuisma tuo kokemusta nuoreen ja uudistuneeseen Honkaan.
Naisten Korisliigaan valmistautuva EBT julkaisi lisää sopimuksia, kun joukkueen luottopelaajiin viime kaudellakin kuuluneet pelaajat jatkavat joukkueessa.