13.3.2010 Korisliigassa katkesi kuluneella viikolla kaksi pitkää putkea, kun Kouvojen 15 pelin voittoputki päättyi keskiviikkona ja lauantaina FoKoPo katkaisi 13 peliä kestäneen tappiojaksonsa. Sarjan jumboksi pudonneen FoKoPon uhriksi joutui Forssassa Espoon Honka 83-77 (44-35) -tuloksella.
FoKoPon 13 ottelua kestänyt kurimus tuli päätökseen, kun Rodrick Stewart ja kumppanit kaatoivat Hongan. Kuva: Francois Perthuis.
FoKoPo johti peliä parhaimmillaan 12 pisteellä alusta kolmannen jakson lopulle, kunnes Honka tavoitti eron ja meni hetkeksi ohikin. Honka johti vielä kaksi minuuttia ennen loppua 74-73, mutta FoKoPo vei viimeiset minuutit 10-3.
– Tämä oli loistava koko joukkueen taisteluvoitto. Amerikkalaispelaajamme onnistuivat erinomaisesti ja haluan nostaa esiin myös Tuomas Viertolan. Edellisestä voitostamme oli niin pitkä aika, että en edes muistanut enää miltä voittaminen tuntuu, huokaili FoKoPon valmentaja Ari Mikkola.
FoKoPon tehokkaimpia olivat Alex Barnett 25:llä ja Rodrick Stewart 21 pisteellä.
Yhdeksästä viime pelistään vain kaksi voittaneesta Hongasta Jukka Matinen keräsi 22 pistettä ja Carl Elliott 20. Joukkueesta puuttui jalkavaivainen Monte Cummings.
(STT)
19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.
Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.
Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.
Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.
Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.
Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.
Joona Heinonen opetteli juniorina yhtä aikaa omillaan asumista ja koripalloa Espanjan kovatasoisilla parketeilla. Nyt 21-vuotias lupaus jatkaa työtään Kouvoissa rikkonaisen Korisliiga-debyytin jälkeen.
Italiasta Espooseen palannut Elias Eerikinharju haluaa saada polvensa kuntoon, kehittyä pelaajana ja auttaa Tapiolan Honkaa nousemaan Korisliigassa uusiin korkeuksiin.
Kaarinan barbaarina tunnettu laituri aloittelee Tampereen Pyrinnön kanssa uutta kautta kovan työn kautta. Edellinen oli haastava mutta nousujohteinen, joten sen päälle on hyvä rakentaa, vaikka kokoonpano onkin kokenut muutoksia.
Bisons Loimaan viime kausi oli pääosin positiivinen yllätys, mutta nopea putoaminen playoffeista kaivoi Vesa Heinosen mieltä. Nyt kapteeni avaa tarkemmin ajatuksiaan niin kentältä kuin sen ulkopuoleltakin.