FoKoPolle uusia sopimuksia – Markus Molenius palaa Forssaan

11.5.2017 I Divisioona A:ssa pelaava Forssan Koripojat on solminut sopimuksen kasvattajaseuraansa palaavan Markus Moleniuksen kanssa. Joukkueen päävalmentajana jatkaa Jouni Grönroos.

Markus Molenius siirtyy KTP:stä kasvattajaseuraansa FoKoPo:on. Kuva: Francois Perthuis

Molenius pelasi päättyvällä kaudella Korisliigassa KTP-Basketin riveissä. 200-senttisen laiturin sopimus on vuoden mittainen.

Edellisen kerran FoKoPossa kaudella 2012-2013 pelannut Molenius, 25, on pelannut 122 nuorten maaottelua ja 214 Korisliigan ottelua.

Forssasta Molenius siirtyi Pohjanmaalle Kauhajoen Karhun paitaan ja tilastoi parhaana kautenaan keskimäärin 7,0 pistettä ja 2,6 levypalloa ottelua kohden. Kauhajoelta tie vei Ruotsin pääsarjajoukkue KFUM Jämtland Basketin kautta Kotkaan.

Viimeiset kaudet Kotkassa olivat Moleniukselle kuitenkin loukkaantumisten ja sairastelujen sävyttämät ja kahden talven aikana pelejä KTP:ssä tuli vain 39.

Moleniuksen lisäksi FoKoPo on tehnyt vuoden mittaisen jatkosopimuksen päävalmentaja Jouni Grönroosin, apuvalmentaja Petteri Moleniuksen sekä omien kasvattien Henri Kotavuon, Konsta Mastomäen ja Antti Heinosen kanssa.

Lisätiedot: FoKoPo:n uutinen

Henkilöt

 
11.12.2023 12:00 Korisliiga

Seagulls ja Lahti Basketball käynnistävät hurjan korisviikon – pääsarjoissa 34 ottelun viikko

Alkanut viikko tarjoaa korisfaneille hienon kattauksen, kun korisliigoissa ja divisioonissa pelataan yhteensä 34 ottelua. Viikon aikana pelataan vähintään yksi ottelu joka päivä Ruudussa tai Koristv:ssä.

28.9.2023 12:00 Miesten I divisioona A

Uusi Koristv-palvelu välittää kaikki divisioonaottelut kotikatsomoihin

Tulevalla kaudella miesten I divisioona A ja B sekä naisten I divisioona näkyvät SolidSportin alustalle rakennetussa Koristv-palvelussa. Kaikki divisioonien ottelut tuotetaan automaattikameroilla.

18.8.2023 16:00 Naisten I divisioona

Naisten Korisliigan sekä divisioonien sarjaohjelmat kaudelle 2023–2024 on julkaistu

Kamppailu Suomen mestaruudesta naisten osalta käynnistyy syys-lokakuun vaihteessa ja mestari on selvillä viimeistään 29.4. Naisten Korisliigassa pelataan yhdeksän joukkueen kolminkertainen sarja.

21.6.2023 09:45 Korisliiga

Koripalloliiton vuosittaiset palkinnot nyt julkaistu

Koriskauden 2022-23 parhaat on valittu. Nuorten sarjojen sekä Seurapalveluyksikön palkittavat ovat vastaanottaneet palkinnot henkilökohtaisesti seurojen tapahtumissa kevään ja kesän aikana. Löydät listan kaikista palkituista sivun alaosasta.

20.6.2023 19:30 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2023–24 myönnetty: 64 joukkuetta yhteensä viidessä pääsarjassa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2023–24. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään tulevalla kaudella 64 joukkuetta.

15.4.2023 20:38 Miesten I divisioona A

Bisons ja Raholan Pyrkivä voittoihin divarin finaaleissa

Bisons Loimaa kaatoi Jyväskylä Basketball Academyn 94-86 I divisioona A:n avausfinaalissa. Raholan Pyrkivä oli puolestaan toistamiseen PuHu Junioreita vahvempi I divisioona B:n puolella 81-77.

26.3.2023 19:56 Miesten I divisioona A

ToPo paineli välieriin, muissakin divareissa pistettiin sarjoja katki

Torpan Pojat nappasi toisen voiton ja samalla paikan I divisioona A:n välieriin. B:n sekä naisten I divisioonan puolella kolme joukkuetta varmisti välieräpaikan sunnuntaina.

25.3.2023 21:38 Miesten I divisioona A

JBA ja Kipinä Basket välieriin, Bisons onnistui pakkoraossa

Lauantaina miesten I divisioona A:n välieriin tiensä raivasivat JBA sekä Kipinä Basket. Bisons Loimaa siirsi voitolla ratkaisun tiistaille.

23.3.2023 21:44 Miesten I divisioona A

JBA veti pidemmän korren akatemiajoukkueiden kohtaamisessa – Divari B:ssä yllätyksiä

Miesten I divisioona A:n ja B:n sekä naisten I divisioonan puolivälieräsarjojen ensimmäisiä osia pelattiin torstaina.

22.3.2023 20:43 Miesten I divisioona A

Divarien pudotuspelit ryminällä käyntiin: Raiders tyly vieras Loimaalla

Osa miesten I divisioona A:n ja B:n sekä naisten I divisioonan puolivälieräsarjoista käynnistyi keskiviikkona.

Näytä lisää vastaavia