15.11.2008 Sarjanousija Forssan Koripojat sai kunnian vastata Korisliigan lauantaisen tynkäkierroksen yllätyksestä. FoKoPo haki vieraspisteet liigakolmosen Espoon Hongan kotiluolasta lukemin 75-68 (34-31).
Parketin hahmon Ray Cunninghamin (27/14) johdolla voittonsa napannut FoKoPo ei jättänyt käyttämättä vajaamiehisen Hongan sille tarjoamaa tilaisuutta. Espoolaiset joutuivat otteluun ilman molempia maajoukkuemiehiään Jukka Matista ja Kimmo Muurista, jolle oli noussut kuume pelin alla. Matinen säästeli pohjettaan.
FoKoPon valmentaja Timo Nieminen oli syystäkin tyytyväinen voittoon, joka heltisi peruspelillä 20 pallonmenetyksestä huolimatta.
- Eihän tässä voi siinä mielessä rintaa röyhistellä, että Hongalta puuttuivat Matinen ja Muurinen, mutta kaikki voitot lasketaan, ja tämä oli meille niistä ensimmäinen vieraissa.
Honka jaksoi roikkua forssalaisten imussa kolmannen neljänneksen puoliväliin asti, kunnes vieraat lähtivät omille teilleen. Hongan tehomies Monte Cummigs (24/7) kävi nostamassa luokattomiin kolmen pisteen heittoyrityksiin sortuneet isännät vielä vajaat kaksi minuuttia ennen loppua seitsemän pisteen päähän, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä.
Syntymäpäiväänsä Hongan numerolla 30 varustetussa paidassa juhlistanut koripallon ja viihteen monitoimimies Aleksi Valavuori esiintyi kentällä 2.34 minuuttia. Hän pelasi ensimmäiset 2.10 minuuttia Hongan aloitusviisikossa. Heittokättään säästelleen juhlakalun tilille kirjattiin yksi koriin johtanut syöttö.
KTP-Basket nousi Korisliigassa jo neljänneksi hakemalla täpärän 74-73 (40-40) vierasvoiton Uudenkaupungin Korihaista. Voitto oli kotkalaisille kolmas perättäinen ja ottelu Korihaille seuran tuhannes kautta aikain pääsarjatasolla.
KTP ratkaisi ottelun vasta kahdeksan sekuntia ennen päätösvihellystä. Nanayaw Awuah Addae upotti molemmat vapaaheittonsa sisään ja siirsi vierailijan 72-73-tappioasemasta johtoon. Pisteet olivat 24 minuuttia pelanneelle takamiehelle ainoat koko ottelussa.
KTP:lle korkeimman pistemäärän heitti Durell Vinson (19/8). Isäntien paras oli Josh Gonner (23/5).
Team Componenta otti vuorostaan tärkeän voiton ToPosta. Loppulukemat Karkkilassa olivat helsinkiläisten tappioksi 93-69 (46-40). Peli oli pikauusinta keskiviikon Suomen cupin välierästä, jonka ToPo vei Karkkilassa nimiinsä yhdeksän pisteen turvin.
Kotijoukkue ratkaisi pelin edukseen kolmannella neljänneksellä, jonka se voitti peräti 28-9 ToPon sorruttua lukuisiin pallonmenetyksiin.
Componentan ykkönen sekä pisteissä että levypalloissa oli Frank Richards (26/10). ToPon pelaajista parhaan saldon kokosi Isaac Spencer (16/6).
(STT)
Korisliigan täydelliset ottelutilastot ja muita tilastoja osoitteessa www.basket.fi.
Italiasta Espooseen palannut Elias Eerikinharju haluaa saada polvensa kuntoon, kehittyä pelaajana ja auttaa Tapiolan Honkaa nousemaan Korisliigassa uusiin korkeuksiin.
Kaarinan barbaarina tunnettu laituri aloittelee Tampereen Pyrinnön kanssa uutta kautta kovan työn kautta. Edellinen oli haastava mutta nousujohteinen, joten sen päälle on hyvä rakentaa, vaikka kokoonpano onkin kokenut muutoksia.
Bisons Loimaan viime kausi oli pääosin positiivinen yllätys, mutta nopea putoaminen playoffeista kaivoi Vesa Heinosen mieltä. Nyt kapteeni avaa tarkemmin ajatuksiaan niin kentältä kuin sen ulkopuoleltakin.
Kauhajokisten unelma Mestareiden liigan lohkovaiheesta päättyi lauantai-iltana Samokovissa, Bulgariassa. Liettualainen BC Juventus Utena osoittautui vahvemmaksi numeroin 103–89, ja vei näin paikan karsintojen seuraavalle kierrokselle.
Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.
13 kautta Korisliiga-kokemusta kerännyt laituri täydentää lokkipaitojen riviä.
Helsinki Seagullsin tulevan kauden toinen ulkomaalaisvahvistus on kokenut yhdysvaltalainen 180-senttinen Kahron Ross. Yhden vuoden sopimuksella Helsinkiin saapuvalle 29-vuotiaalle Rossille tuleva kausi on jo hänen uransa kahdeksas Euroopassa ja neljäs Korisliigassa. Suomessa hän on aiemmin edustanut BC Nokiaa, jossa hän voitti myös Suomen mestaruuden kaudella 2023-2024.
Salon Vilppaan joukkueen viimeinen palanen on nelospaikalla operoiva 201-senttinen Ansley Almonor, joka aloittaa ammattilaisuransa Suomesta legendaarisen Kentuckyn yliopiston jälkeen.
Helsinki Seagullsin takakenttä vahvistuu 27-vuotiaan Trey Niemen liittyessä mukaan joukkueen kokoonpanoon yhden kauden mittaisella sopimuksella. 185-senttinen Niemi edusti viime kaudella KTP-Basketia ja espanjalaisseura Sol Girones Bisbal Basquetia. Kotimaan ja Espanjan lisäksi hän on kartuttanut kokemusta myös Kanadan CEBL ja Italian Serie B -sarjoista.
Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaisen pelaajasopimuksen 33-vuotiaan Osku Heinosen kanssa. 194-senttinen Tampereen Pyrinnön kasvatti saapuu Helsinkiin Italiasta, jossa hän edusti viime kaudella Serie B -sarjassa pelaavaa Paperdi Juvecasertan joukkuetta 38 ottelussa.