24.11.2014 Naisten Korisliigan avauskierroksen jälkeen kahdeksan ottelun tappiokierteeseen ajautunut Forssan Alku on hankkinut riveihinsä kolme uutta amerikkalaisvahvistusta. Takakentällä viihtyvät Ashley Evans ja Brittany Kennedy sekä laituri Sarah Hansen korvaavat FoA-paidassa Dequesha McClanahanin ja Natasha Morrisin.
Saksan Bundesliigassa viime kaudella pelannut Brittany Kennedy on yksi Forssan Alun kolmesta uudesta vahvistuksesta. Kuva: All Over Press.
FoA vaihtoi valmentajaa viikko sitten, kun Rami Salonen sai tehdä tilaa Alun penkin päässä Jari Marjamäelle. Kaksi kertaa urallaan FoA:n Suomen mestariksi valmentanut Marjamäki valmensi ensi kerran Alkua kaudella 1992-93 ja viimeksi kausilla 2011-13.
Marjamäen valitsemasta amerikkalaiskolmikosta Brittany Kennedy ja Sarah Hansen ovat entuudestaan toisilleen tuttuja, sillä kaksikko pelasi yliopistokoripalloa yhdessä Florida Gulf Coastissa. Hansen oli viime kaudella kyseisen yliopistojoukkueen paras korintekijä 13,6 pisteellään. Kennedy valmistui floridalaiskoulusta jo 2013, jolloin päättyneen kauden keskiarvoiksi hän tekaisi 9,7 pistettä, 5,2 syöttöä ja 5,0 levypalloa. Viime kauden Kennedy pelasi Saksan Bundesliigassa Saarlouis Royalsin riveissä.
Ashley Evans valmistui Kent Staten yliopistosta viime kauden jälkeen. Seniorikaudellaan hän teki keskimäärin 9,0 pistettä ottelua kohden.
Alulla on edessään tuplakierros tulevana viikonloppuna. Lauantaina FoA kohtaa kotonaan Tampereen Pyrinnön ja sunnuntaina vieraissa Turun Riennon.
Vimpelin Veto on lukinnut Audrey Warrenin kolmanneksi ulkomaalaisvahvistukseksi tulevalle kaudelle.
Torpan Pojat on tehnyt kolme sopimusta ensi kaudelle: joukkuetta tulevat vahvistamaan takapelaaja Kali Pocrnic, kakkospaikkaa pelaava Sarah Gates sekä sentterin tontilla viihtyvä Anni Mujunen.
Ninni Salmi tuo BC Nokia Naisten joukkueeseen lisää kokemusta koko kentälle.
Anissa Pounds on tehnyt yksivuotisen sopimuksen Naisten Korisliigassa pelaavan ja vastikään paikan Eurocupin lohkovaiheeseen napanneen Peli-Karhujen kanssa.
BC Nokia Naisten joukkue saa lisää vaihtoehtoja pelata erilaisilla viisikoilla, kun Ebba Pekonen liittyy vahvuuteen.
Peli-Karhut ei joudu EuroCupin karsintavaiheeseen, vaan joukkue etenee suoraan kovatasoisen liigan lohkovaiheeseen.
EBT lähtee kauteen yhdeksän tutun pelaajan ja kolmen EBT-tulokkaan kera. Yhdeksästä tutusta pelaajasta seitsemän on EBT:n omia kasvatteja.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2024–25. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Naisten pääsarjat ovat joukkuemäärältään täynnä tulevalla kaudella.
Kauhajoen Topias Palmi on äänestetty kapteenien ja päävalmentajien vuosittaisessa äänestyksessä Vuoden pelaajaksi. Naisten Korisliigassa Vuoden pelaaja -palkinnon pokkasi Tampereen Pyrinnön Saana Kujala.
Naisten Korisliigaa Peli-Karhuissa viimeiset kolme kautta pelannut Lotta Vehka-aho on tehnyt sopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Eigner Angels Nördlingenin kanssa.