6.12.2006 Korisliiga-joukkue Porvoon Tarmon päävalmentaja Tomi Kaminen jatkaa Saksassa solmimiensa suhteiden käyttöä. Nyt Kaminen houkutteli Bosnian maajoukkuemiehen Gordan Firicin tuuraamaan loukkaantunutta Eero Levää Tarmon pelintekijän tontille.
Gordan Firic saapui Suomeen keskiviikkona puolenpäivän jälkeen ja debytoi Korisliigassa myöhemmin iltapäivällä, kun porvoolaisjoukkue matkaa Namika Lahden vieraaksi.
195-senttinen Firic on kokenut euroammattilainen, joka on pelannut Italian, Kreikan, Ranskan ja Saksan pääsarjoista. Kamiseen Firic tutustui viime kaudella, jolloin suomalainen toimi Saksan Bundesliigassa Braunschweigin apuvalmentajana. 36-vuotias Firic kuului joukkueen vahvuuteen, mutta kausi meni piloille akillesjännevamman vuoksi.
- Kaveri tuli auttamaan kaveria pulassa, luonnehti Kaminen tilannetta.
- Eero Levän kipeytynyt polvi estää pelaamisen tällä hetkellä. Jatkotutkimuksissa selviää sairasloman pituus. Gordan (Firic) tulee Suomeen viikoksi ja pelaa kolme ottelua. Mahdollista jatkoa katsotaan myöhemmin, kertoi Kaminen.
Firicin nykykunto on arvoitus, mutta miehen pelisilmä on tuttu jokaiselle eurokorista seuranneelle. Viisi viimeistä kautta Braunschweigissa viettänyt Firic pelasi parhaan Bundesliiga-kautensa 2002-03, jolloin hänen runkosarjakeskiarvonsa olivat 13,0 pistettä, peräti 5,3 koriin johtanutta syöttöä ja 4,8 levypalloa.
Bosnia-Hertsegovinan maajoukkueessa Firic on pelannut viimeksi elokuussa, tosin vain yhden ottelun.
Tuoreimmat pelikokemukset Firicilla on Sveitsin liigasta, jossa hän käväisi syksyllä Sion Hérens –joukkueen testissä. Firic kirjautti kahden ottelun keskiarvoikseen 9,5 pistettä, 4,5 levypalloa ja 3,5 syöttöä. Sopimusta ei kuitenkaan syntynyt, sillä Hérensillä oli kiikarissa enemmän pisteitä tekevä pelintekijä. Firic teki pisteensä Sveitsin-visiitillä 70 prosentin tarkkuudella (pelitilanneheitot 7/10).
- Firicin nykykunnosta en tiedä paljoakaan. Pitää muistaa, että miehellä on koko viime kauden syönyt loukkaantuminen alla. Kyseessä on kuitenkin yksi fiksuimpia ja parhaiten syöttäviä pelaajia, joita itse olen päässyt ”livenä” seuraamaan, Kaminen kuvaili.
Helsinki Seagullsin tulevan kauden toinen ulkomaalaisvahvistus on kokenut yhdysvaltalainen 180-senttinen Kahron Ross. Yhden vuoden sopimuksella Helsinkiin saapuvalle 29-vuotiaalle Rossille tuleva kausi on jo hänen uransa kahdeksas Euroopassa ja neljäs Korisliigassa. Suomessa hän on aiemmin edustanut BC Nokiaa, jossa hän voitti myös Suomen mestaruuden kaudella 2023-2024.
Salon Vilppaan joukkueen viimeinen palanen on nelospaikalla operoiva 201-senttinen Ansley Almonor, joka aloittaa ammattilaisuransa Suomesta legendaarisen Kentuckyn yliopiston jälkeen.
Helsinki Seagullsin takakenttä vahvistuu 27-vuotiaan Trey Niemen liittyessä mukaan joukkueen kokoonpanoon yhden kauden mittaisella sopimuksella. 185-senttinen Niemi edusti viime kaudella KTP-Basketia ja espanjalaisseura Sol Girones Bisbal Basquetia. Kotimaan ja Espanjan lisäksi hän on kartuttanut kokemusta myös Kanadan CEBL ja Italian Serie B -sarjoista.
Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaisen pelaajasopimuksen 33-vuotiaan Osku Heinosen kanssa. 194-senttinen Tampereen Pyrinnön kasvatti saapuu Helsinkiin Italiasta, jossa hän edusti viime kaudella Serie B -sarjassa pelaavaa Paperdi Juvecasertan joukkuetta 38 ottelussa.
Miesten Korisliigan kauden 2025–2026 sarjaohjelma on julkaistu. Kausi käynnistyy perjantaina 3. lokakuuta ja päättyy viimeistään tiistaina 19. toukokuuta. Runkosarjassa pelataan tuttuun tapaan kaksinkertainen sarja, jonka jälkeen ohjelmassa ovat ylempi ja alempi jatkosarja sekä pudotuspelit.
Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaiset sopimukset joukkueen yhdyvaltalaiskapteenin René Rougeaun sekä 23-vuotiaan laituri Elias Leskisen ja 22-vuotiaan takapelaaja Lenni Hervolan kanssa.
Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.
Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.