27.5.2010 Naisten hallitseva SM-pronssimitalisti Espoo Team on solminut jatkosopimuksia nuoremman kaartin pelaajiensa kanssa. Jatkostaan espoolaisjoukkueessa ovat sopineet muiden muassa naisten maajoukkueenkin kutsunut saaneet Anni Mäkitalo ja Evita Iiskola.
Jatkonsa Espoossa on varmistanut myös alle 18-vuotiaiden maajoukkueen kärkinimi Evita Iiskola. Kuvat: Johan Weckström.
175-senttinen, 18-vuotias Mäkitalo sekä 181-senttinen, 17-vuotias Iiskola ovat kumpikin kuuluneet viime vuosina Suomen juniorimaajoukkueiden vakiokalustoon. Viime viikolla molemmat nimettiin myös naisten maajoukkuerinkiin.
- Anni ja Evita vakiinnuttivat paikkansa menneellä kaudella naisten SM-sarjassa, toteaa Espoo Teamin päävalmentaja Mikko Larkas.
Myös viime kaudella Espoo Teamin kokoonpanossa pelanneet Saara Väre, Ann-Marie Kalergis ja Annika Holopainen jatkavat joukkueessa. Uutena pelaajana naisten joukkueeseen on nostettu Rita Haukkovaara, joka aloittaa ensimmäisen kautensa SM-sarjassa.
- Kaikki nuoret pelaajamme pelasivat äärettömän hyvän kauden ja moni löi itsensä läpi SM-tasolla. Alkavalla kaudella odotan muutaman uuden nimen esiinnousua. Tavoitteenamme on jatkaa nuorten pelaajien kehittämistä menestyvässä joukkueessa, jatkaa Larkas.
Espoo Teamin joukkueen rungon muodostavat edellä mainittujen pelaajien lisäksi kokeneet pelurit Niina Laaksonen ja Venlakaisa Hölttä. Espoo Team täydentää joukkuettaan kesän aikana joukkueen pelitapaan sopivilla pelaajilla.
Naisten Korisliiga pyörähti käyntiin neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat PeKa, HBA, BC Nokia ja EBT.
Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

Naisten Korisliiga käynnistyy 1. lokakuuta neljän ottelun kierroksella, ja mestari on selvillä viimeistään 29. huhtikuuta. Ohjelma tarjoaa jälleen tiukkoja taistoja ja erityistapahtumia ympäri maan.
Klaukkalan NMKY:n kasvatti Magdalene Agyei, 26, on tehnyt uransa ensimmäisen sopimuksen ulkomaille. Kolminkertainen naisten Korisliigan vuoden puolustuspelaaja pelaa ensi kaudella Espanjan kakkossarjan, LF Challengen, Nou Bàsquet Femení Castellóssa.
Hallitseva naisten Suomen mestari Peli-Karhut jatkaa pelaajakiinnityksiään. Kolmantena ulkomaalaisvahvistuksena ryhmään liittyy Tulsan yliopistosta keväällä valmistunut 180-senttinen ja 22-vuotias Delanie Crawford.
Naisten Korisliigan hallitseva mestarijoukkue Peli-Karhut jatkaa joukkueensa rakentamista tulevaksi kaudeksi. Peli-Karhujen tuorein kiinnitys on Euroliiga-kokemustakin omaava Ruotsin maajoukkuepelaaja Elin Gustavsson, 188 cm ja 32 vuotta, joka saapuu Kotkaan yksivuotisella sopimuksella.
ToPon Naisten Korisliiga-joukkueen pelinjohtajaosasto vahvistuu nimekkäällä paluumuuttajalla, kun Lotta Vesiluoma palaa kotimaan pääsarjatasolle liittyen ToPon joukkueeseen. Viimeiset kolme vuotta Ruotsissa pelannut Vesiluoma pelasi Naisten Korisliigaa edellisen kerran kaudella 2021-22 kasvattajaseurassaan EBT:ssä.