Espoo Team vastustamattomasti tuplamestaruuteen

26.3.2009 Altavastaajana naisten SM-finaaleihin lähtenyt Espoo Team ehti kerätä torstain neljänteen loppuotteluun valtavan henkisen yliotteen selkä seinää vasten joutuneesta Lappeenrannan Catzista. Täyden kotikatsomon edessä pelannut Espoo venytti jo ottelun toisella neljänneksellä johtonsa yli kymmenen pisteen, eikä sallinut Catzin päästä toisella puoliajalla enää seitsemää pistettä lähemmäksi. Espoo Team voitti neljännen SM-finaaliottelun selvästi 65-50 (39-27) ja koko finaalisarjan otteluvoitoin 3-1.

Espoo Teamin suunnaton henkinen lataus näkyi jo ottelun ensimmäisistä minuuteista lähtien. Catz sinnitteli kotijoukkueen tuntumassa lähinnä yksittäisten pelaajien ratkaisuilla, mutta Espoo Team kierrätti palloa hyökkäyspäässä nautinnolla takapelaajiensa Megan Griffithin (14/4/3 syöttöä) ja Susanna Rinnan (11/3/3 syöttöä) johdolla.

Ottelun ratkaisu alkoi leijailla ilmassa jo toisella jaksolla, kun espoolaisten joukkuepuolustus pakotti Catzin yhtenään pallonmenetyksiin (13 jo ensimmäisellä puoliajalla). Toisessa kenttäpäädyssä Espoo Team juoksi 26-24-lukemista nopeaan 35-24-johtoon.

Catz pyrki jäädyttämään Espoo Teamin pelinrakentelun toisella puoliajalla. Taktiikka onnistui kuitenkin vain osittain, sillä lappeenrantalaiset eivät onnistuneet saamaan pitkään kaipaamiansa hyökkäyspään onnistumisia. Viisi minuuttia ennen loppua Catz oli ehtinyt hiipiä kymmenen pisteen päähän tilanteeseen 54-44, mutta kotijoukkueen mestaruuden kulmakiviin kuulunut Henna Salomaa (9/1) katkaisi hetkessä Catzin selkärangan kolmen pisteen korilla ja oivaltavalla syötöllä, joka vapautti Whitney Allenin (12/6) korintekoon.

- Tämä tuntuu aivan uskomattomalta. Annettiin koko joukkueena kaikkemme ja lopputulos tuntuu niin uskomattomalta, ettei sitä osaa pukea sanoiksi, runoili Salomaa.

Espoo Teamin parhaana palkittiin jo kolmannen perättäisen SM-kultansa saalistanut joka paikan höylä Ashley Haynes (8/9).

- Meillä ei ollut kentällä missään vaiheessa yhtäkään heikkoa lenkkiä. Aikaisemmat kaksi finaalivoittoa tulivat lähinnä puolustuksen ja fysiikan turvin, mutta tänään myös hyökkäyksemme oli iloista ja vapautunutta. Tätä suoritusta oli ilo katsella, Espoo Teamin valmentaja Ilpo Rantanen veisteli.

Catzille kolmas perättäishopea

Lappeenrannan Catz jatkoi surullista historiaansa suistumalla jo kolmantena perättäisenä keväänä hopeamitaleille. Kahtena edeltävänä keväänä kultamitalit vei Catzin edestä Peli-Karhut, nyt Espoo Team.

- Onhan se pelaajien kannalta helvetin surullista, että kuusi kuukautta johdetaan sarjaa ylivoimaisesti, ja sitten kauden tärkeimmät kaksi viikkoa menevät näin, huokaisi Catzin valmentaja Tommi Koskinen.

Catz ei päässyt kertaakaan koko finaalisarjan aikana samalle pelilliselle tasolle kuin runkosarjassa. Pudotuspelejä edeltäneen loukkaantumissuman lisäksi Catzin iskukykyä verottivat kaksi Lappeenrannassa hävittyä finaaliottelua.

- Aikaisemmin kaudella me ollaan haettu voittoja joukkueena, nyt me hävittiin joukkueena. Odottelin koko matsin ajan, josko meiltä nousisi uusia vastuunkantajia, mutta me oltiin oikeastaan koko finaalisarjan ajan selkeitä altavastaajia. Meiltä ei löytynyt fysiikkaa eikä uskallusta, Koskinen kertasi.

Catzin parhaana pelaajana palkittiin Jelena Reshetko (11/8). Myös Joi Scottin (16/8) iltaa voi luonnehtia suhteellisen onnistuneeksi. Catzin runkopelaajista niin Jelena Solovjeva (4/5), Kaisa Tuure (2/1), Vilma Kesänen (4/1/3 syöttöä), Rene Haynes (7/6) kuin Reetta Piiparikin (6/1) jäivät kauaksi normaalitasostaan.

- Pakko tässä on turvautua siihen lausumaan, että tämän päivän voitetut ovat huomispäivän voittajia. Meillä on koossa suurin piirtein sama joukkue taas ensi kaudella, joten tässä ei auta muu kuin yrittää uudelleen, kertoi Koskinen joukkueen jatkosuunnitelmista.

Espooseen ensimmäinen naisten Suomen mestaruus

Voittonsa myötä Espoo Team kirjoitti nimensä historiankirjoihin ainoana naiskoripallojoukkueena, joka on onnistunut tuomaan SM-kultaa Espooseen. Lähimmäksi on päässyt Tapiolan Honka, joka on päätynyt hopeamitaleille peräti neljästi (1997, 1999, 2000, 2001). Kautta voi luonnehtia täydelliseksi menestykseksi, sillä Suomen mestaruuden lisäksi Espoo Team vei joulukuussa myös Suomen cupin mestaruuden.

- Tätä kultaa on pitkään odotettu Espoossa. Tiedän sen, koska olen ollut jo yhden kerran Hongan naisten valmentajana finaalit häviävänä osapuolena. Uskon, että paikallinen urheiluväki osaa arvostaa tätä saavutusta, liikuttunut Rantanen totesi.

Vähäväkisten katsomoiden edessä runkosarjan ottelut pelannut Espoo Team sai pudotuspeleissä nauttia kasvavassa määrin yleisön tuesta. Ratkaisevaa finaalia seurasi Espoossa 1010 äänekästä kannattajaa.

- Yleisön energia antoi meille ylimääräisen latauksen tähän otteluun. Meillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin katkaista finaalisarja tänään, yleisö ansaitsi sen, kiitteli mestaruutta hillitysti juhlinut Ashley Haynes kotikannattajiaan.

Espoo Teamin sopimusneuvottelut kaudelle 2009-10 eivät ole vielä alkaneet. Joukkueen tulevaisuudesta kysyttäessä Espoo Teamin manageri Pertti Myllymäki asetti asiat kuitenkin kiireellisyysjärjestyksiin.

- Ensiksi juhlitaan muutama päivä ja nautitaan voitosta. Sen jälkeen istutaan yhdessä pöydän ääreen ja katsotaan kauden kulkua kokonaisuutena.

Naisten SM-sarjan täydelliset ottelutilastot ja paljon muita tilastoja löytyy Koripalloliiton tilastopalvelusta, osoitteesta www.basket.fi.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/naisten_sm-sarja/
 
22.10.2025 20:43 Naisten Korisliiga

Kujala johdatti Pyrinnön voittoon paikallispelissä - Hongalle vieraspisteet Kouvolasta

Naisten Korisliiga jatkui kahdella ottelulla. Voittoihin ylsivät Pyrintö ja Tapiolan Honka.

18.10.2025 20:15 Naisten Korisliiga

Erika Mace tehokkaana EBT:n voitossa - Peli-Karhut vei juhlaottelun ja jatkaa tappioitta

Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kolme ottelua. Illan voittajia olivat EBT, PeKa ja ViVe.

17.10.2025 20:59 Naisten Korisliiga

Kauden ensimmäinen Helsingin paikallinen HBA:n nimiin

Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA-Märsky kaatoi paikallispelissä ToPo:n 81-70.

15.10.2025 22:04 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut piti BC Nokian kurissa

Keskiviikon ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Peli-Karhut kaatoi jännittävien vaiheiden jälkeen BC Nokian 75-71.

11.10.2025 20:37 Naisten Korisliiga

PeKa ja Pyrintö jatkavat puhtaalla pelillä - Hongalle ja ViVe:lle ensimmäiset voitot

Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Voittajiksi ylsivät PeKa, Pyrintö, Honka ja ViVe.

9.10.2025 10:00 Koripalloliitto

Koripallon tilastopalvelun siirtymävaihe jatkuu

Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.

4.10.2025 19:54 Naisten Korisliiga

EBT vei kauden ensimmäisen paikalliskamppailun - Pyrintö avasi kautensa voitolla

Naisten Korisliiga jatkui kahdella pelillä. Illan voittajia olivat toisen voittonsa ottanut EBT ja kautensa avannut Pyrintö.

3.10.2025 21:10 Naisten Korisliiga

PeKa:lle kahden voiton viikko

Perjantain ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Peli-Karhut haki voiton Helsingistä HBA-Märskyn kustannuksella. Ottelu päättyi vieraiden hyväksi 83-48.

1.10.2025 20:56 Naisten Korisliiga

PeKa aloitti mestaruuden puolustamisen kotivoitolla - kolme muuta ottelua päättyivät vierasvoittoihin

Naisten Korisliiga pyörähti käyntiin neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat PeKa, HBA, BC Nokia ja EBT.

1.10.2025 09:36 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan infopaketti 2025–26

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

Näytä lisää vastaavia