31.10.2010 Espoo Basket Team lisäsi sunnuntaina Hongikon Nuorisoseuran Urheilijoiden tuskaa koripallon naisten SM-sarjassa. Ajoittainen hyväkään taistelu ei riittänyt HoNsU:lle kauden avauspisteisiin, vaan tuloksena oli kotitappio numeroin 72-80 (41-40).
Niina Laaksonen hurjat tehot, 27 pistettä ja huimat 21 levypalloa, olivat liikaa HoNsU:lle. Kuva: Kai Kilappa.
Espoolaisille voitto oli sen sijaan jo neljäs. Sarja onkin jakautumassa jo alkuvaiheilla uhkaavasti kahteen osaan. Keravan Energia Team ja HoNsU makaavat nollakerhossa, mutta kaikilla muilla joukkueilla on jo vähintään kuusi pistettä.
Jyväskyläläiset taistelivat Espoota vastaan voitosta tiukasti lähes loppuhetkille saakka. Viimeisen kerran HoNsU johti peliä 34 minuutin kohdalla tilanteessa 64-62.
Kotijoukkue hävisi ottelun pitkälti korin alla. Espoo vei levypallot selvästi 57-34 ja pystyi peräti 30 menetyksestään huolimatta voittoon.
- Olimme ottelun alussa huolimattomia pallon kanssa, mikä piti peliä tasaisena. Loppua kohden pystyimme pitämään palloa paremmin kontrollissa ja ansaitsimme aggressiivisella pelillä vierasvoiton, espoolaisvalmentaja Mikko Larkas näki.
Kentän kiistaton ykköshahmo oli Espoo Teamin Niina Laaksonen (27/21).
Hongikon paras oli Margaret Roundtree (22/13).
Vimpelin Veto on lukinnut Audrey Warrenin kolmanneksi ulkomaalaisvahvistukseksi tulevalle kaudelle.
Torpan Pojat on tehnyt kolme sopimusta ensi kaudelle: joukkuetta tulevat vahvistamaan takapelaaja Kali Pocrnic, kakkospaikkaa pelaava Sarah Gates sekä sentterin tontilla viihtyvä Anni Mujunen.
Ninni Salmi tuo BC Nokia Naisten joukkueeseen lisää kokemusta koko kentälle.
Anissa Pounds on tehnyt yksivuotisen sopimuksen Naisten Korisliigassa pelaavan ja vastikään paikan Eurocupin lohkovaiheeseen napanneen Peli-Karhujen kanssa.
BC Nokia Naisten joukkue saa lisää vaihtoehtoja pelata erilaisilla viisikoilla, kun Ebba Pekonen liittyy vahvuuteen.
Peli-Karhut ei joudu EuroCupin karsintavaiheeseen, vaan joukkue etenee suoraan kovatasoisen liigan lohkovaiheeseen.
EBT lähtee kauteen yhdeksän tutun pelaajan ja kolmen EBT-tulokkaan kera. Yhdeksästä tutusta pelaajasta seitsemän on EBT:n omia kasvatteja.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2024–25. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Naisten pääsarjat ovat joukkuemäärältään täynnä tulevalla kaudella.
Kauhajoen Topias Palmi on äänestetty kapteenien ja päävalmentajien vuosittaisessa äänestyksessä Vuoden pelaajaksi. Naisten Korisliigassa Vuoden pelaaja -palkinnon pokkasi Tampereen Pyrinnön Saana Kujala.
Naisten Korisliigaa Peli-Karhuissa viimeiset kolme kautta pelannut Lotta Vehka-aho on tehnyt sopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Eigner Angels Nördlingenin kanssa.