17.1.2012 Espoo Team katkaisi tappioputkensa naisten SM-sarjan tiistain ainoassa ottelussa. Edellisen kerran voiton makuun marraskuun lopussa päässyt ”Tiimi” kuritti sarjajumbo Keravan Energia Teamia 75–56 (41–33).
Evita Iiskola kuului Espoo Teamin parhaimmistoon tiistaina. Kuva: Francois Perthuis.
Espoolaiset olivat ratkaista ottelun jo alussa siirtymällä runsaan kymmenen minuutin pelin jälkeen 26–11-johtoon. Keravan aikalisä jälkeen kotijoukkueen johto alkoi kuitenkin kutistua kori korilta, ja kolmannen jakson kääntyessä lopuilleen Laura Juhola toi Energia Teamin vapaaheittoviivalta jo kahden pisteen päähän, 51–49.
Viimeisellä jaksolla Espoo Team ei kuitenkaan jättänyt mitään epäselvyyttä ottelun voittajasta. Laura Wilsonin kuuden pisteen johdattamat espoolaiset veivät seuraavat minuutit 9-0 ja pysyttelivät tukevassa johdossa loppuun asti.
Espoolaisten kuuden ottelun tappioputken katkaisijana kunnostautui erityisesti Laura Wilson (21/5), joka sai arvokasta tukea Venlakaisa Höltältä (16/8), Annika Holopaiselta (13/6) ja Evita Iiskolalta (12/9/4 syöttöä). Keravaa pitivät taistelussa mukana Centhya Hart (13/12/2 blokkia) ja Sanna Helenius (12/4).
Vimpelin Veto on lukinnut Audrey Warrenin kolmanneksi ulkomaalaisvahvistukseksi tulevalle kaudelle.
Torpan Pojat on tehnyt kolme sopimusta ensi kaudelle: joukkuetta tulevat vahvistamaan takapelaaja Kali Pocrnic, kakkospaikkaa pelaava Sarah Gates sekä sentterin tontilla viihtyvä Anni Mujunen.
Ninni Salmi tuo BC Nokia Naisten joukkueeseen lisää kokemusta koko kentälle.
Anissa Pounds on tehnyt yksivuotisen sopimuksen Naisten Korisliigassa pelaavan ja vastikään paikan Eurocupin lohkovaiheeseen napanneen Peli-Karhujen kanssa.
BC Nokia Naisten joukkue saa lisää vaihtoehtoja pelata erilaisilla viisikoilla, kun Ebba Pekonen liittyy vahvuuteen.
Peli-Karhut ei joudu EuroCupin karsintavaiheeseen, vaan joukkue etenee suoraan kovatasoisen liigan lohkovaiheeseen.
EBT lähtee kauteen yhdeksän tutun pelaajan ja kolmen EBT-tulokkaan kera. Yhdeksästä tutusta pelaajasta seitsemän on EBT:n omia kasvatteja.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2024–25. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Naisten pääsarjat ovat joukkuemäärältään täynnä tulevalla kaudella.
Kauhajoen Topias Palmi on äänestetty kapteenien ja päävalmentajien vuosittaisessa äänestyksessä Vuoden pelaajaksi. Naisten Korisliigassa Vuoden pelaaja -palkinnon pokkasi Tampereen Pyrinnön Saana Kujala.
Naisten Korisliigaa Peli-Karhuissa viimeiset kolme kautta pelannut Lotta Vehka-aho on tehnyt sopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Eigner Angels Nördlingenin kanssa.