Ennakkosuosikki Karsiyaka myllytti Katajan nurin EuroChallengessa

29.1.2013 EuroChallengen mestarisuosikkeihin kuuluva Pinar Karsiyaka ei pettänyt kotiyleisöään tiistai-iltana, vaan järjesti Joensuun Katajalle toisen perättäisen eurokenttätappion loppulukemin 89–70 (51–37). Karsiyaka myllytti kolmosensa kovin tarkkuuksin ja vei vauhdin pois Kataja-hyökkäyksestä, mutta joensuulaiset pitivät omilla onnistumisillaan loppulukemat siedettävinä.

Juho Nenosen Kataja kaatui Karsiyakalle huutomyrskyssä.

Jonte Flowers tyylitteli Katajalle 17 pistettä. Kuvat: Kuvanmaailma/Vesa Kuukka.

Jo ottelun alkulämmittely antoi karjalaisvieraille esimakua tulevasta, kun Karsiyakan monituhatpäinen kotikatsomo osoitti suosiota omilleen kaikin mahdollisin keinoin ja toivotti vieraat alkuesittelyyn vihellyskonsertilla.


Meteli yltyi korviasärkeväksi joukkueiden ryhmittyessä aloitushyppyyn ja Karsiyaka näyttikin jo parissa minuutissa, kuka on isäntä ja herra talossa. Runsaan viiden pelatun minuutin jälkeen taululla komeilivat kotijoukkueen 20-4-johtolukemat.

 

Karsiyaka kairasi kolmosensa korisukkaan hurjalla 53,6% osumatarkkuudella sekä hallitsi ilmatilaa korin alla vieden levypallot 40-28. Karsiyakan erinomaisen heitto- ja levypallopelin sekä terävän puolustukseen paluun johdosta Kataja ei päässyt virittelemään juuri lainkaan nopeita hyökkäyksiä, mistä johtuen vieraille ei tarjoutunut käytännössä pienintäkään mahdollisuutta viritellä yllätysvoittoa.

 

Kataja ei kuitenkaan antanut Karsiyakalle mitään ilmaiseksi. Kotijoukkueen murska-alun jälkeen Kataja onnistui kirimään piste-eron kuuteen, ja Karsiyakan venytettyä johtonsa toisella jaksolla 23 pisteeseen hiipi Kataja tauolle lähdettäessä 14 pisteen päähän.

 

Sama kissa-hiiri-jahti jatkui toisella puoliajalla, kun Kataja taivutti kahdesti Karsiyakan 22 pisteen johdon 16 pisteeseen. Lopulta taululle jäivät komeilemaan Karsiyakan 19 pisteen voittolukemat.

 

Katajan eurotaival jatkuu Latviassa

 

Parhaiten turkkilaishaasteeseen Kataja-pelaajista vastasivat Jonte Flowers ja Petri Virtanen, jotka eivät häkeltyneet kotijoukkueen puskiessa puolustuksellaan päälle. Sami Lehtoranta pelasi ensimmäisen EuroChallenge-pelinsä sitten karsintavaiheen ja säkitti 17 minuutissa kahdeksan pistettä.


Kentän tähti oli EuroChallengen viikon 2 MVP:ksi valittu amerikkalaistakamies Bobby Dixon, joka pujotteli 28 pistettä kotijoukkueelle.

 

Illan toisessa kamppailussa BK Ventspils haki jatkosarjan avausvoittonsa rynnimällä Katajan viime viikolla voittaneen CS Gaz Metanin kotikentällään nurin 96–64 (52–33). Kataja voitti jatkosarjan avausottelussa Ventspilsin Joensuussa.

 

EuroChallengen jatkolohko I:n kärjessä jatkaa Pinar Karsiyaka kolmella voitollaan, kun jatkosarja on edennyt puoleenväliinsä. Ventspils, Kataja ja CS Gaz Metan ovat kukin voittaneet yhden ottelun ja käytännössä kisaavat kolmin lohkon toisesta jatkosarjapaikasta.

 

Joensuun Kataja pelaa ensi viikolla jo kolmannen perättäisen vieraspelinsä. Kataja matkaa Latviaan, missä BK Ventspils hakee revanssivoittoa joensuulaisista. Vastaavasti voitto Latviassa petaisi Katajalle äärimmäisen vahvan jalansijan kamppailussa paikasta EuroChallengen kahdeksan parhaan joukkoon.

 

 

Pinar Karsiyaka – Joensuun Kataja 89–70 (29–20, 51–37, 72–50)

Kataja: Jonte Flowers 17/6/5 riistoa, Petri Virtanen 10/0/5 syöttöä, Sami Lehtoranta 8/3, Juho Nenonen 8/2, Johnell Smith 7/5/4 syöttöä, Antti Kanervo 7/2, Vesa Mäkäläinen 5/4/3 syöttöä, Dan Coleman 5/3, Juho Lehtoranta 3/0, Ville Viita.

Karsiyaka: Bobby Dixon 28/2, Jon Diebler 19/5/5 syöttöä, Can Mutaf 11/6, William Thomas 10/6.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
2.10.2025 13:35 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Osku Heinonen kokee saaneensa reissata riittävästi – nyt edessä kova työ hallitsevan mestarin Helsinki Seagullsin riveissä

Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.

2.10.2025 12:24 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Korihaiden Leo Eklund on yksi kotimaan tuoreista pelaajalupauksista – ”Minkä roolin valmennus minulle antaakin, olen valmis sen ottamaan ja vastuuni kantamaan”

19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.

2.10.2025 09:27 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Katajan Max Besselink aloitti uransa hurjien fanfaarien saattelemana, mutta sittemmin terveys on hidastanut kehitystä – ”Perheeni on ollut isoin apu asioiden käsittelyssä”

Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.

1.10.2025 19:04 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Lahti Basketballin päävalmentaja Kristian Palotie tasapainoilee valmentamisen ja mediaroolinsa välillä – ”Painopiste on selkeä, sillä valmentaminen on kokopäivätyö”

Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.

1.10.2025 13:12 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kauhajoen Eemi Luukkonen on oppinut käsittelemään menestysjoukkueessa pelaamisen paineet – ”Kun kultamitali puuttuu, motivaatio kehittyä on kasvanut entisestään”

Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.

1.10.2025 10:58 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Enemmän kuin vain työtovereita – Eero Innamaa näkee valtavan arvon Vilppaan yhteisöllisyydessä

Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.

30.9.2025 16:26 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Joona Tuomala palasi synnyinmailleen uransa parhaassa pelikunnossa – tuore perheenisä tasapainoilee kodin ja KTP-Basketin välillä täynnä energiaa

Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.

30.9.2025 08:54 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Espanjassa koulitulle Kouvojen Joona Heinoselle jäi rikkonaisesta kaudesta näyttämisenhalu – ”Pään nollaaminen pettymysten jälkeen vaati työtä”

Joona Heinonen opetteli juniorina yhtä aikaa omillaan asumista ja koripalloa Espanjan kovatasoisilla parketeilla. Nyt 21-vuotias lupaus jatkaa työtään Kouvoissa rikkonaisen Korisliiga-debyytin jälkeen.

29.9.2025 09:36 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Elias Eerikinharju palasi Tapiolan Honkaan jatkamaan kesken jäänyttä tarinaa – ”On tämä ollut omanlaisensa polku, mutta olen nauttinut jokaisesta vaiheesta”

Italiasta Espooseen palannut Elias Eerikinharju haluaa saada polvensa kuntoon, kehittyä pelaajana ja auttaa Tapiolan Honkaa nousemaan Korisliigassa uusiin korkeuksiin.

26.9.2025 09:56 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Pyrinnön Riku Laine ei pelkää käsiensä likaamista – ”Olen kentän ulkopuolella rauhallinen ja hillitty tyyppi, mutta parketilla aivan muuta…”

Kaarinan barbaarina tunnettu laituri aloittelee Tampereen Pyrinnön kanssa uutta kautta kovan työn kautta. Edellinen oli haastava mutta nousujohteinen, joten sen päälle on hyvä rakentaa, vaikka kokoonpano onkin kokenut muutoksia.

Näytä lisää vastaavia