Ennakkosuosikit saalistivat avausvoitot altavastaajien taistelusta huolimatta

28.3.2013 20:58 Naisten SM-puolivälierien avausvoitot menivät Lappeenrannan Catzille, Kotkan PeliKarhuille ja Forssan Alulle.

PeKa:n Anissa Pounds oli hyvässä pelivireessä joukkueen kaataessa Huiman.

Anni Mäkitalon Catz nappasi Riennosta avausvoiton.

Turun Riento aloitti ensimmäisen puolivälieräottelun Lappeenrannan Catzia vastaan todella pirteästi. Brittany Hedderson ja Callan Taylor onnistuivat ensimmäisellä puoliajalla erinomaisesti pienikokeisempaa Catzin puolustusta vastaan. Ottelun ensimmäinen jakso mentiinkin Riennon hienoisessa komennossa. Catz pysyi kuitenkin aivan turkulaisten kintereillä Alexandria Andersonin ja Chandrea Jonesin koreilla.

 

Lappeenrantalaiset saivat ottelun juonesta kiinni toisella jaksolla, ja kirivät Riennon ohi. Puoliaikaan mennessä Catz oli repinyt Rientoon jo 13 pisteen eron (49 – 36).

 

Kolmas jakso meni selkeästi hallitsevan Suomen mestarin nimiin. Joukkueen pistekärki Jelena Reshekto pääsi yhä paremmin peliin kiinni, ja auttoi joukkuettaan kasvattamaan eroa entisestään. Riento voitti viimeisen jakson 10 pisteellä, muttei kyennyt saavuttamaan Catzin etumatkaa. Ottelu päättyi Catzin selkeään 85 – 68 -voittoon.

 

Ottelun tehokkaimmat olivat Catzin Anderson (25/5), Jones (20/2) ja Reshetko (19/12) sekä Riennon Hedderson (23/4), Callan Taylor (15/9) ja Tiia Hietanen (14/2).

PeKa vei voiton hyvin taistelleesta Huimasta 

Huima oli saapunut Kotkaan taistelumielellä. Ensimmäisen puoliajan äänekoskelaishahmoja olivat vahvasti taistellut Kenya Robinson ja Jennifer Holliday. PeKa:n takamiesosasto aloitti ottelun niin ikään vahvasti. Anissa Pounds vaikutti löytäneen oivallisen pudotuspelivireen, ja pussitti kolmosensa tarkasti. Myös Reetta Piiparin heittokäsi kävi tulikuumana. Ottelun toiseen puoliskoon lähdettiin PeKa:n kahden pisteen johdossa. 39 – 37.

 

Joukkueiden vääntö jatkui tavattoman tiukkana myös kolmannessa erässä. Robinsonin lisäksi Jennifer Holliday ja Salla Viitanen pitivät Huiman mukana taistelussa.

 

PeliKarhut antoi viimeisessä erässä kuoliniskun Huiman hyvälle taistelulle. Jakso meni PeKa:lle lukemin 27–14 ja koko ottelu numeroin 84 – 70. Päävalmentaja Seppo Kurjen mukaan joukkue luotti omaan peliinsä läpi ottelun.

– Pelasimme omaa peliämme ja luotimme laajaan pelaajamateriaaliimme. Huima taisteli, mutta alkoi väsyä. Takamiehemme Piipari, Pounds ja Richter pelasivat loistopelin, ja lisäksi onnistuimme leypalloissa Campbellin puuttumisesta huolimatta, Kurki tiivisti ottelun päätyttyä.

 

Joukkueen paras levypallopelaaja Korinne Campbell oli nilkkavamman vuoksi sivussa. Cambellin pelaaminen seuraavassa ottelussa on vielä epävarmaa.

 

Ottelun tehokkaimmat pelaajat olivat PeKan: Piipari (22/4/3 syöttöä), McKentzie (16/11) ja Richter (14/2) sekä Huiman Robinson (27/15), Holliday (12/3) ja Viitanen (11/1).

HoNsU:n loppukiri ei riittänyt voittoon 

Forssan Alku näytti HoNsU:lle kaapin paikan kahdella ensimmäisellä jaksolla. Lähes jokainen forssalaispeluri onnistui korinteossa. FoA:n sisäpelaajaosasto pystyi lisäksi pitämään HoNsU:n Minna Stenin aisoissa. HoNsU:n heittopeli oli harvinaisen kankeaa: joukkue upotti ainoastaan yhden kolmestatoista kolmosyrityksestään. Puoliajalle siirryttiikin FoA:n selkeässä 41 – 22 -johdossa.

 

HoNsU heräsi mukaan taisteluun toisella puoliajalla. Jyväskyläläisten ratkaisijoiksi nousivat Nia Jackson ja Brandi Davis. 3. jakso meni jyväskyläläisten nimiin, ja 4. jakson alussa joukkue tuli 4 pisteen päähän 11–0-runilla.

 

Kun peliaikaa oli jäljellä minuutti FoA johti enää pisteellä. Alku oli ratkaisuhetkillä HoNsU:a väkevämpi levypallokamppailuissa, ja jyväskyläläiset joutuivat rikkomaan kotijoukkueen pelaajia. Alku pussitti vapaaheittonsa tarkasti, ja kasvatti eron lopulta kuuteen pisteeseen. Puolivälierävoitto kirjattiin FoA:lle lukemin 69–63.

 

Ottelun tehokkaimmat olivat: Lechlitner (18/), Ray (10/11) ja Saarinen (10/19) sekä HoNsU:n Davis (19/10), Sten (11/10) ja Jackson (12/8).

 

Asiat

 
25.10.2025 21:03 Korisliiga

Peltoniemi ja Luukkonen joukkueidensa johtotähtinä – illan sarjapisteet Hongalle, Kauhajoelle ja Pyrinnölle

Miesten Korisliigassa nähtiin tänään pelkkiä kotivoittoja. Alvar Peltoniemi ja Eemi Luukkonen pelasivat vahvasti niin pisteiden kuin levypallojenkin valossa.

25.10.2025 08:34 NBA

Kings kaatoi kalkkiviivoilla Jazzin – Markkanen säkitti 33 pistettä

NBA:ssa Utah Jazz hävisi vieraskentällä Sacramento Kingsille 105-104, kun Domantas Sabonis nosti hyökkäyslevypallon kautta loppulukemat kuusi sekuntia ennen loppusummeria. Lauri Markkanen heitti Jazzille 33 pistettä.

24.10.2025 21:02 Korisliiga

Vilppaalle kuudes voitto ilman tappioita – Kokko johti jälleen Bisonsin pisteille

Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.

24.10.2025 20:25 Koripalloliitto tiedottaa

Koripalloliiton syysliittokokous valitsi Antti Zittingin kunniapuheenjohtajaksi

Koripalloliiton liittokokous käsitteli perjantaina liiton edellistä tilikautta. Koripalloliiton puheenjohtajana 2013–19 toiminut Antti Zitting valittiin liiton kunniapuheenjohtajaksi. Heidi Adler valittiin ehdollepanotoimikunnan puheenjohtajaksi.

24.10.2025 19:30 Naisten Korisliiga

HBA kaatoi EBT:n perjantain päiväpelissä

Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA juhlisti Märsky-päivää voittamalla kotikentällään EBT:n 79-66.

24.10.2025 16:13 Susijengi

Ranska julkisti miehistönsä marras-joulukuun MM-karsintaikkunaan

Hallitseva olympiahopeamitalisti Ranska on julkistanut neljäntoista miehen leiritysryhmänsä marras-joulukuun MM-karsintaikkunaan, joka pyöräyttää käyntiin Qatarin vuoden 2027 MM-kisoihin huipentuvan rupeaman. Susijengi toivottaa Ranskan tervetulleeksi kotikentälleen Espoo Metro Areenalle maanantaina 1. joulukuuta klo 18.30 alkaen.

24.10.2025 14:34 Vastuullisuus

Ensiaputaidot ovat joukkuetaitoja – Susijengin Andre Gustavson kannustaa junnut oppimaan ensiapua

Andre Gustavson on 26-vuotias koripalloilija ja Ensiapujoukkueen pelaajakeulakuva. Andre lähti mukaan pelaajakeulakuvaksi hyvän asian takia ja hän allekirjoittaa ensiapukoulutuksen perusajatuksen: harjoittelemalla ja varautumalla pystyy toimimaan paremmin.

24.10.2025 10:48 Valmentajat

NVS 2026: Riku Laanti esiintyy Nuorisovalmennusseminaarissa

Tammikuun Nuorisovalmennusseminaarin ilmoittautuminen on auki. Riku Laanti esiintyy tammikuun seminaarissa aiheenaan "Kultturien kohtaaminen".

23.10.2025 10:36 NBA

Jazz myllytti 129 pisteellä Clippersin kumoon – Markkanen monipuolisella pelipäällä

Utah Jazz pelasi avausottelunsa tällä NBA-kaudella voittaen Los Angeles Clippersin kotonaan 129-108. Lauri Markkanen tilastoi 20 pistettä, 6 levypalloa ja 5 syöttöä.

22.10.2025 20:47 Korisliiga

Pyrintö, Seagulls ja Kauhajoki voittoihin – Korihaille toinen tappio Aallon 31 pisteestä huolimatta

Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.

Näytä lisää vastaavia