17.6.2019 13:15 Korisliiga-paikan karsinnoiden kautta säilyttänyt kaarinalaisseura solmi vuoden mittaisen sopimuksen 28-vuotiaan Topo Juniorit -kasvatin kanssa.

Tuleva kausi on Sahlbergille kolmas Ura Basketissa. Viime kaudeksi Korisliigaan nousseelle joukkueelle Sahlberg teki päättyneellä kaudella keskiarvoksi 4,2 pistettä ja 1,4 levypalloa ottelua kohden.
- En malta odottaa, että päästään taas tekemään yhdessä duunia. Kahden kauden aikana ollaan päästy Ura-perheen kanssa kokemaan sekä huippuja että kuoppia. Viime kaudella enemmän jälkimmäisiä, Sahlberg kommentoi seuran nettisivuilla.
- Ura Basket tuntuu jo kodilta, ja meidän seura – junnut, vanhemmat ja seuraväki – ansaitsevat kokea taas enemmän ilonhetkiä edarin kanssa. Tätä lähdetään siis tavoittelemaan yhdessä ensi kaudella, hän jatkaa.
Päävalmentaja Kristian Palotie on tyytyväinen Sahlbergin jatkosopimukseen.
- Viime kaudella Eero osoitti, että kun vastuuta tulee niin joukkue pelaa paremmin. Erityisesti hänen plusmiinuksensa pitkälle kevääseen osoitti toteuttamisen laadun molemmissa kenttäpäissä, toteaa Palotie.
Tampereen Pyrintö on parhaillaan Korisliigan alemman jatkosarjan toisena eli viimeisellä playoff-paikkaan oikeuttavalla sijalla.
Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Helsinki Seagullsin René Rougeaulle yhden ottelun kilpailukiellon.
Kataja Basket jäi kiperän kamppailun jälkeen alempaan jatkosarjaan hakemaan pudotuspelipaikkaansa. Joukkueen onneksi luottopelaaja Henri Kantosen sopimus vahvistui samalla koko loppukaudeksi. Nyt Kantonen kertoo kauden tunnelmista, tulevaisuuden suunnitelmistaan ja siitä, miten viettää kentän ulkopuolista aikaansa omassa pienessä yksiössään.
Helsinki Seagulls on solminut jatkosopimukset päävalmentaja Timo Saukkolan ja valmentaja Kimmo Kujansivun kanssa.
Korisliigan kentillä nähdään toisinaan tilanteita, jotka herättävät runsaasti keskustelua niin katsomoissa kuin kotisohvilla. Tough Calls -juttusarja avaa näitä tilanteita selkeästi ja sääntökirjaan nojaten. Ensimmäisenä käsitellään ratkaisukorin hylkääminen KTP-Basket–Korihait -ottelun viimeisellä sekunnilla.
Salon Vilpas nousi illan ottelutuloksella vain yhden voiton päähän sarjakärki Kauhajoesta. Alemmassa jatkosarjassa Lahti Basketball päihitti lohkojohtaja Kataja Basketin.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kukisti korkeammin sijoittuneen Tapiolan Hongan. Tampereen Pyrintö juhli alemmassa jatkosarjassa 19 pisteen kotivoittoa Kobrista.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Tammikuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Kauhajoen Ike Nweke.
Korisliigan ylemmän jatkosarjan ottelussa Vilppaan Jalen Brooks tilastoi vakuuttavan 17 pisteen ja 13 levypallon tuplatuplan.
Alemmasta jatkosarjasta on jaossa kaksi paikkaa playoffeihin. Vahvimmassa asemassa pudotuspelihaaveiden kannalta on Kataja Basket.