1.12.2016 Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen jakoi vuosittaiset Pro Urheilu -tunnustuspalkinnot torstaina. Vuoden 2016 Pro Urheilu-tunnustuspalkinto myönnettiin kuudelle urheilijalle, joiden joukossa on pitkän linjan koripallovalmentaja Eero Saarinen.
Kuvanveistäjä Nora Tapperin suunnitteleman mitalin saivat Saarisen lisäksi paralympiauimari Eeva-Riitta Fingerroos, voimistelija Martti Mansikka, voimistelija Raimo Heinonen, voimistelija Olavi Leimuvirta ja soutaja Matti Niemi.
Kiitospuheessaan Saarinen ilmaisi huolensa suomalaisen urheilun tilasta ja muistutti yhteistyön merkityksestä, myös päättäjien ja huippu-urheilun välillä, menestystä tavoiteltaessa.
- Urheilijoiden ympärillä toimii lajissa kuin lajissa tiimi, jossa jokaisella on tehtävä, jonka hoitaminen oikeaan aikaan oikealla tavalla määrittää lopputuloksen. Joukkuepeleissä media mielellään nostaa esiin maalin- tai korintekijät. Tämän päivän pelissä tehokkaimpia ovat joukkueet, joiden pelin avainsanoja ovat syöttöpeli sekä pelaajien ja pelivälineen liike ratkaisun aikaansaamiseksi. Patrik Laine ja Petteri Koponen ovat erinomaisia yksilöitä, mutta heidänkin ratkaisuvalmiutensa korostuu maaliin tai koriin johtavan syötön tullessa ajallaan oikeaan paikkaan. Entinen Princetonin yliopiston valmentaja Pete Carril ilmaisi asian näin: ”Syötön laatu vaikuttaa suoraan ratkaisun laatuun”.
Saarinen on tehnyt pitkän ja ansiokkaan valmentajauran koripallon parissa. Hän aloitti vuonna 1974 Karhun Poikien naisten ja A-tyttöjen joukkueessa. Pääsarjatasolla hän on valmentanut muun muassa ToPoa, Helsingin NMKY:tä, Turun NMKY:tä sekä KTP:tä. Pääsarjaotteluita Saarisella on valmentajana yli 500.
Suomen naisten koripallomaajoukkuetta Saarinen valmensi vuodet 1975-1981. Vuosina 1984-1991 hän toimi miesten maajoukkueen päävalmentajana.
Suomen Koripallovalmentajat ry:n ensimmäisenä puheenjohtajana Saarinen oli vuosina 1992-93. Aktiivivalmentajan uran jälkeen hän on toiminut Suomen Ammattivalmentajien toiminnanjohtajana 2009-2011.
Eero Saarinen on valittu Koripalloliitossa vuoden valmentajaksi 1992 ja 2002 ja Suomen koripallon Hall of Famen jäseneksi hänet nimettiin vuonna 2014.
Tällä ja ensi viikolla Tampereella nähdään harvinaista herkkua, kun Suomi isännöi 18-vuotiaiden poikien EM-kotikisoja Hakametsässä. Edellisen kerran juniorien EM-kisoja pelattiin Suomessa kahdeksan vuotta sitten Helsingin U20-kotikisojen merkeissä. Nuo kisat muistuvat mieleen erityisesti Lauri Markkasen esiinmarssista, yleisöryntäyksestä ja Suomi-koriksen uuden sukupolven esittäytymisestä.
Susijengin nuorta kaartia edustava Olivier Nkamhoua, 24, sai runsaasti peliaikaa Portland Trailblazersin paidassa NBA:n Las Vegasin kesäliigan päätösottelussa. Nkamhoua käytti 24 peliminuuttiaan tehokkaasti kirjaamalla viiden pisteensä kylkeen kuusi levypalloa, kolme syöttöä, yhden riiston ja peräti kuusi blokkia.
Eilen päättyneissä 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa Suomen Viljami Vartiainen valittiin turnauksen tähdistöviisikkoon. Suomi sijoittui kolmanneksi ja nousi ensi kesäksi A-divisioonaan.
Suomen 17-vuotiaiden tyttöjen MM-kisat Meksikossa päättyivät tappioon Italialle 64-73 (26-40). Suomi sijoittui historiallisesti kahdeksanneksi, mikä on Sudenpentujen kaikkien aikojen korkein sijoitus MM-kisoissa.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jatkaa erinomaisesti alkanutta maajoukkuekesäänsä, kun Sudenpennut kairasi komean 95-46 (46-29) -voiton Kroatiasta Kisakallion Susi Training Centerissä. Suomen 16-vuotiaat pojat taas hävisivät vieraissa Puolalle.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue juhli kolmatta sijaa ja täten myös nousua A-divisioonaan ensi kesäksi, kun Sudenpennut voitti Romaniassa pidettävissä B-divisioonan EM-kisojen päätösottelussaan Alankomaat 73-56 (43-28).
Susijengiä Valencian olympiakarsintaturnauksessa edustanut ToPo Juniorien kasvatti Remu Raitanen, 26, on solminut ensi kautta koskevan sopimuksen slovakialaisen BC Prievidzan kanssa. Viime kaudella Slovakian liigan välieriin edennyt BC Prievidza pelaa ensi kaudella myös Alpe Adria Cupia ja osallistuu FIBA Europe Cupin karsintoihin.
Meksikossa pidettävissä 17-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoissa Suomi hävisi Australialle 78-61 (42-33). Suomi pelaa täten sijoista 7-8 jo tänään 21:00 Suomen aikaa Italiaa vastaan.
Romaniassa pidettävissä 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa Sudenpennut hävisi välierissä kisaisännille 72-77 (29-26). Suomi pelaa täten pronssiottelussa huomenna ja voitolla Sudenpennut nousee A-divisioonaan ensi kesäksi.
Portland Trailblazersia NBA:n Las Vegasin kesäliigassa edustava Olivier Nkamhoua, 24, sai ensimmäisen kenttäkomennuksensa kesäliigapelissä lauantain vastaisena yönä Suomen aikaa Trailblazersin kohdatessa Charlotte Hornetsin. Nkamhoua käytti vajaat viisi peliminuuttiaan tehokkaasti upottamalla kahdeksan pistettä ja hakemalla kaksi levypalloa.