28.1.2022 09:15 Lahti Basketballin Eemi Luukkonen on ihastuttanut tällä kaudella urheilullisuudellaan. Top 10 -koosteista tuttu pelimies on toisella liigakaudellaan ottanut suuria kehitysaskeleita. Millainen mies on Eemi Luukkonen?
Parhaillaan käynnissä olevalla kaudella Lahti Basketball Junioreiden kasvatti on kirjauttanut keskiarvoikseen 7,4 pistettä ja 2,4 levypalloa ottelua kohden. 19-vuotias pelimies on ihastuttanut kauden mittaan monipuolisilla esityksillään molemmissa kenttäpäädyissä.
- Viime kausi oli ensimmäinen liigassa ja pääsin joukkueeseen hyvin mukaan – rooli kasvoi, kun itse tulin varmemmaksi. Tämä kausi on ollut nousujohteinen, Luukkonen sanoo.
- Emme ole joukkueena tyytyväisiä esitykseemme. Meille on tullut tiukkoja tappioita, joista osa on mennyt huolimattomuuden piikkiin. Treenit ovat näyttäneet nyt hyviltä ja suunta näyttää ylöspäin.
Luukkonen oli viime kesänä voittamassa Tokion kesäolympialaisissa ensiesiintymisen tehneen 3x3-koripallon Suomen mestaruutta.
- Lahti on katukoriskaupunki. Olen Kisapuiston ulkokentillä pelannut nuoresta asti. Lajissa on paljon 1 vs 1 -pelaamista – se on auttanut omaa tekemistä täksi kaudeksi.
- Pitäähän sitä titteliä ensi kesänä puolustaa, Luukkonen pelottaa tulevan kesän vastustajia.
Seuraavan kerran Luukkonen ja Lahti Basketball nähdään parketilla tulevana lauantaina 29.1., kun joukkue matkustaa nousukuntoisen Kataja Basketin vieraaksi. Joukkueet ovat tasapisteissä sijoilla 7. ja 8. Ruutu Urheilu tarjoilee ottelun suorana kanavallaan.
Joensuulainen Korisliiga-joukkue Kataja Basket rakentuu pelaajistonsa osalta hyvää vauhtia kohti tulevaa pelikautta. Tuoreimmat kiinnitykset sinivalkoasuun tekivät 25-vuotiaat laiturit Teemu Knihtinen sekä yhdysvaltalainen, New Jerseystä kotoisin oleva Travis Jocelyn. Kouvot-kasvatti Knihtiselle kausi Katajassa tulee olemaan kolmas, liigaurallaan jo kahdestoista. Uudenkaupungin Korihaiden riveistä tuttu Jocelyn aloittaa syksyllä neljännen ammattilaiskautensa. Molempien sopimukset kattavat kauden 2024–2025.
Miesten Korisliiga-kauteen valmistautuva Bisons Loimaa on solminut sopimuksen 39-vuotiaan Jeremiah Woodin kanssa. Wood tuo Bisonsin korin alle jo seitsemännen kauden Korisliiga-veteraanin.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt vuoden mittaisen sopimuksen laituri Kalle Peltosen kanssa. Jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti siirtyy Uuteenkaupunkiin Nokialta, jossa hän voitti viime kaudella uransa toisen Suomen mestaruuden.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt jatkosopimukset takamiehien Thomas Vehmasen ja Viljami Arvosen kanssa. Suomalais-virolaisen Vehmasen jatkosopimus on yksivuotinen, Korihait-kasvatti Arvosen sopimus on mallia 1+1.
Pyrinnön uusin pelaajasopimus on solmittu 24-vuotiaan Xavier Bledsonin kanssa. Viimeiset kolme kautta Indiana Staten yliopistossa pelanneelle Bledsonille luvassa on ensimmäinen kausi ammattilaisena.
Pantterijahti käynnistyy lokakuun ensimmäisenä perjantaina ja Suomen mestari on selvillä viimeistään 15.5.2025. Korisliiga jatkaa formaatilla, jossa 22 kierroksen jälkeen joukkueet jaetaan ylempään ja alempaan jatkosarjaan.
Viimeisen kahden kauden aikana Saksan Bundesliigassa ja Belgian ja Alankomaiden yhteissarjassa pelannut Helsingin NMKY:n kasvatti Max Besselink, 202 cm ja 22 vuotta, palaa Suomeen. Besselink palaa yksivuotisella sopimuksella tuoreeltaan Suomen mestaruuden voittaneeseen BC Nokiaan, jota hän edusti viimeksi kaudella 2021–22.
Andre Gustavson kolkutteli 2010-luvun viimeisinä vuosina Susijengin portteja yhtenä ikäluokkansa lupaavimmista suomalaispelaajista. Vaikka viimeiseen neljään vuoteen Gustavsonia ei ole maajoukkuepaidassa nähty, on hänen tähtäimensä kuusivuotiseksi venähtäneen NCAA-uran ajan ollut koko ajan ammattilaisurassa ja Susijengissä.
26 erotuomarivuoden jälkeen Miltos Ioannidis pistää pillin pussiin ja antaa hyvillä mielin tilaa nuoremmalle erotuomaripolvelle. Pitkän uran kulmakiviä ovat olleet koripallon kautta syntyneet ystävyyssuhteet, solidaarisuus ja positiivinen ajattelu.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen jatkosopimuksen joukkueen pitkäaikaisen luottopelaajan Timo Heinosen kanssa. 1026 Korisliiga-ottelun kokemuksella varustettu 42-vuotias laituri on edustanut joukkuetta jo kaudesta 2015-16 asti.