Dragan Labovic ja BC Nokia kahden vuoden jatkosopimukseen

24.8.2018 14:48 Serbialaisjätti Dragan Labovic, 31, jatkaa BC Nokiassa ainakin seuraavat kaksi kautta. Näätien ja "Labon" sopimus on mallia 2+1, jossa kolmas vuosi on molempien osapuolien optiovuosi.

Dragan Labovic on noussut kahden kauden aikana Nokialla todelliseksi kulttipelaajaksi. Kuva: Ville Vuorinen

Tuleva kausi on 207-senttiselle Labovicille hänen kolmantensa Näädät-nutussa. Kaudella 2015/16 hän johdatti BC Nokian historialliseen SM-pronssiin 18,6 pisteen ja 7,0 levypallon keskiarvoilla. Viime kauden joulukuussa Labo palasi takaisin Nokialle tehtaillen 19,9 pistettä, 7,5 levypalloa ja 2,2 syöttöä ottelua kohden.

– Labon jatko on hieno asia Näädät-faneille ja koko Korisliigalle. Lisäksi miehen kokemus tulee tarpeeseen muuten rajusti nuorentuneelle joukkueellemme, BC Nokian päävalmentaja Ville Tuominen kertoo seuran tiedotteessa.

Labovicin kaltaista meritoitunutta pelaajaa nähdään harvoin Korisliigassa. Palkintokaapista löytyy muun muassa kaksi Serbian cup-mestaruutta (2005, 2007), Venäjän cupin voitto (2012) ja Makedonian cupin mestaruus (2017). Kotimaansa ulkopuolella Labovic on pelannut Kreikan, Saksan, Turkin ja Venäjän liigojen huippujoukkueissa.

Maajoukkuepuolella Labovic edusti kotimaatansa miesten EM-lopputurnauksessa 2007. Nuorten maajoukkueissa Labovic kuului mitaleita kahmineeseen ikäluokkaan yhdessä pelintekijävirtuoosi Milos Teodocin kanssa. Labovic oli voittamassa 16-vuotiaiden EM-kultaa 2003, 18-vuotiaiden EM-kultaa 2005 sekä 20-vuotiaiden Euroopan mestaruuksia 2006 ja 2007. 18-vuotiaiden EM-kisoissa 2005 hänet valittiin turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi.

Näätien joukkueeseen kaudella 2018/19 kuuluvat Labovicin lisäksi Vuk Malidzan, Malcolm Bernard, Sean O'Mara, Niko Mattila, Daniel Dolenc, Aapeli Alanen, Teemu Sulonen, Aleksi Kantonen, Waltteri Mäkelä, Antti Ahonen, Hugo Boman ja Juan Davis Jr.

Enemmän kuin pelkkä pelaaja

Jo hetken on ollut selvää, että Nokialla kulttihenkilöksi noussut Labovic tulee jatkamaan Näädissä, mutta kysymys oli pitkälti siitä, että kuinka moneksi kaudeksi sopimus tehdään. Kun Labovic oli pitämässä viime viikonloppuna BC Nokian junioreille leiriä, niin ohessa käydyissä neuvotteluissa sopimusmalliksi muotoutui 2+1.

– Keskustelimme, että kuinka kauan Labo aikoo ylipäätänsä pelata. Hän oli vahvasti sitä mieltä, että kaksi vuotta ainakin täysillä. Kolmas vuosi sovitaan sitten yhteisen keskustelun perusteella, BC Nokian general manager Marko Pirhonen kertoo.

– Hän tuo ihmisenä panoksensa koko yhteisöön. Labo on ottanut nokialaiset omikseen ja nokialaiset Labon, Pirhonen lisää.

Viikonlopuksi Labovic oli tuonut mukanaan kolme serbialaisjunioria, jotka harjoittelivat BC Nokian U16-joukkueen kanssa. Pirhosen mukaan tässä ovat ensiaskeleet yhteistyölle BC Nokian ja Labovicin kotikaupungin Prokupljen kanssa. Sekä Pirhonen että BC Nokian toiminnanjohtaja Henri Hirvikoski ovat käyneet kesän aikana vierailulla kaupungissa.

– Prokupljen kaupunginjohtaja antoi vihreää valoa yhteistyölle. Tarkoitus on, että meidän juniorimme voisivat käydä siellä leirillä ja toisin päin. Serbiassa on aikamoinen palloilukulttuuri ja maailma kansainvälistyy entistä enemmän. Koripallo voi avata nuorille pelaajille ovia, jotka eivät muuten välttämättä aukeaisi, Pirhonen sanoo.

Henkilöt

 
6.5.2025 20:27 Korisliiga

Korisliiga-mestaruus ratkesi: Seagulls kultamitaleille suoraan neljässä!

"Ei tämä ole ihan niin helppoa ollut kuin miltä se on saattanut näyttää", totesi kultamitalin pokannut pelinjohtaja Lassi Nikkarinen, kun Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen finaalisarja ratkesi otteluvoitoin 4–0.

6.5.2025 10:15 Korisliiga

Korisliigan mestaruus katkolla tänään Seagullsille

Kauhajoki isännöi Helsinki Seagullsia tiistaina kotikentällään IKH Areenalla. Helsinkiläiset johtavat ottelusarjaa 3–0 ja ovat voiton päässä seurahistorian toisesta Suomen mestaruudesta.

3.5.2025 17:44 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Seagullsille kolmas voitto, Kauhajoki lähellä kavennusta mutta joutui selkä seinää vasten

Helsinki Seagulls otti Korisliiga-finaaleissa 3–0-johtoaseman. Seuraava, mahdollisesti ratkaiseva, ottelu pelataan tiistaina Kauhajoella.

2.5.2025 17:30 Korisliiga

Seagullsin ja Kauhajoen kolmas finaaliottelu vapaasti katsottavissa lauantaina Neloselta klo 15

Korisliigan finaalisarjassa on pelattu kaksi ottelua ja Helsinki Seagulls johtaa finaalisarjaa 2–0. Kolmas finaali pelataan lauantaina 3.5. Helsingissä Töölön Kisahallissa klo 15:00. Ottelu on vapaasti katsottavissa Neloselta.

29.4.2025 20:30 Korisliiga

Sajantilan heittokäsi liekeissä – Seagulls kasvatti finaalijohtoaan vierasvoitolla

Erik Sajantila säväytti kentän pistekuninkaana, kun Helsinki Seagulls otti 2–0-johtoaseman Korisliigan finaaleissa.

26.4.2025 19:59 Korisliiga

Korisliiga-finaalit käyntiin: Seagulls päihitti Kauhajoen rajusti avauksessa, Nikkarinen kentän pistekuningas

Helsinki Seagullsin kotiavaus Kauhajokea vastaan päättyi 89–56-voittoon. Mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa.

26.4.2025 17:33 Pääjuttu

Ruudun lähetys Korisliiga 1. finaalista toimii taas

Miesten Korisliigan 1. finaali käynnistyi lauantaina kello 17 Töölön Kisahallissa. Ruudun lähetys ottelusta ei toiminut aluksi, mutta vika on nyt korjattu.

25.4.2025 09:15 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Andre Gustavson ja Kauhajoki valmistautuvat haastamaan Lassi Nikkarisen ja Helsinki Seagullsin – ”Näiden seurojen kohtaamisissa on erityinen lataus”

Playoffit puhtaalla pelillä selvittänyt Kauhajoki haastaa miesten Korisliiga-finaalissa sarjavaiheen selkeän voittajan Helsinki Seagullsin. Joukkueet ovat mitelleet keskenään korkeilla sijoilla pudotuspeleissä usein mutta finaalissa vain kerran aiemmin.

19.4.2025 19:24 Korisliiga

Pronssivääntö ratkesi jatkoajalla pisteen turvin: Salon Vilppaalle seurahistorian ensimmäiset pronssimitalit

Salon Vilpas ja Kataja Basket pelasivat Joensuussa miesten Korisliiga-kauden pronssimitaleista.

Näytä lisää vastaavia