22.4.2021 13:27 Heinäkuussa käynnistyvien Tokion kesäolympialaisen koriksen asiantuntijatiimi on julkaistu. Mukana on suomalaisen koriksen eturivin tähtiä niin kentältä kuin sen laidalta.
Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann ja Shawn Huff heittävät tulevana kesänä läpyjä myös Discoveryn korisstudiossa. Kuva: Ville Vuorinen/Susijengi
Discoveryn olympiakoriksen asiantuntijakatras koostuu Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmannista, kapteenista Shawn Huffista, tähän kauteen upean peliuransa lopettavasta Teemu Rannikosta sekä hienon uran ulkomaan ammattilaiskentillä tehneestä Tiina Stenistä.
Suomen maajoukkueen Henrik Dettmann on luotsannut EM-kisoihin vuosina 1995, 2011, 2013, 2015, 2017 ja 2022 sekä MM-kisoihin 2014. Dettmann on nykyisellä ajanjaksollaan toiminut maajoukkueen päävalmentajana yhtäjaksoisesti vuodesta 2004. Saksan vuosinaan Dettmann johdatti Saksan EM-pronssipeliin 2001 sekä MM-pronssille 2002.
Shawn Huff palasi Suomeen ja Korisliigaan kaudeksi 2019–20 vietettyään 15 vuotta maailmalla: Neljän Yhdysvaltain yliopistosarja NCAA:ssa vietetyn kauden jälkeen Huff siirtyi ammattilaiskentille Kreikkaan ja ehti yhdentoista ammattilaisvuoden aikana hakea kokemusta niin Kreikan, Italian kuin Saksankin sarjoista.
Teemu Rannikon ura Euroopan kentillä hakee vertaistaan, sillä harva pelaaja saa merkitä ansioluetteloonsa seurat Reggio Emilia, Euro Roseto, Scavolini Pesaro ja Cimberio Varese Italiasta, KK Union Olimpija Sloveniasta, Himki BK Venäjältä sekä CB Granada Espanjasta. Rannikko oli voittamassa Slovenian mestaruutta sekä cupia ja Venäjän cupia. Rannikko pelasi neljänä kautena Euroliigaa. Rannikko pelaa parhaillaan uransa viimeistä kautta ja taistelee tiukasti Suomen mestaruudesta Vilppaan kanssa, kun käynnissä on parhaillaan finaalisarja Kauhajokea vastaan.
Yli 100 naisten maaottelua pelannut Tiina Sten lopetti uransa joulukuussa 2016 12 ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen. Espanjan, Kreikan ja jälleen Espanjan jälkeen Stenin toinen koti löytyi Saksasta Wasserburgista, jossa Sten viihtyi neljä kautta pelaten Eurocupia ja voittaen Saksan mestaruuden neljästi peräkkäin. Vuonna 2014 Sten valittiin Saksan Bundesliigan parhaaksi ulkomaalaiseksi pelaajaksi.
Miesten olympiakultaa puolustaa kolme edellistä mestaruutta voittanut Yhdysvallat. Naisten puolella Yhdysvallat metsästää jo seitsemättä perättäistä mestaruutta. Tokion olympialaisissa ensiesiintymisen tekee 3x3-koripallo, jonka mestaruus ratkotaan ensimmäistä kertaa.
Otteluiden selostuksista vastaavat Kristian Palotie, Saku Mäkynen, Tomi Tiilikainen ja Otto Tolonen (3x3).
Vapaasti katsottava TV5-kanava näyttää Tokion kesäolympialaisten tapahtumia ainoana suomalaisena tv-kanavana ympäri vuorokauden viikon jokaisena päivänä. Suoratoistopalvelu discovery+ lähettää kaikki olympiatapahtumat.
Susijengin nuorta kaartia edustava Olivier Nkamhoua, 24, sai runsaasti peliaikaa Portland Trailblazersin paidassa NBA:n Las Vegasin kesäliigan päätösottelussa. Nkamhoua käytti 24 peliminuuttiaan tehokkaasti kirjaamalla viiden pisteensä kylkeen kuusi levypalloa, kolme syöttöä, yhden riiston ja peräti kuusi blokkia.
Susijengiä Valencian olympiakarsintaturnauksessa edustanut ToPo Juniorien kasvatti Remu Raitanen, 26, on solminut ensi kautta koskevan sopimuksen slovakialaisen BC Prievidzan kanssa. Viime kaudella Slovakian liigan välieriin edennyt BC Prievidza pelaa ensi kaudella myös Alpe Adria Cupia ja osallistuu FIBA Europe Cupin karsintoihin.
Portland Trailblazersia NBA:n Las Vegasin kesäliigassa edustava Olivier Nkamhoua, 24, sai ensimmäisen kenttäkomennuksensa kesäliigapelissä lauantain vastaisena yönä Suomen aikaa Trailblazersin kohdatessa Charlotte Hornetsin. Nkamhoua käytti vajaat viisi peliminuuttiaan tehokkaasti upottamalla kahdeksan pistettä ja hakemalla kaksi levypalloa.
Jo viime keväänä ensituntumaa Espanjan ACB-liigasta CB Andorran paidassa saanut Susijengin valkealaislähtöinen luottosentteri Alexander Madsen, 29, pelaa Espanjassa myös tulevalla kaudella. 208-senttisen Kouvolan Poikien kasvatin on kiinnittänyt riveihinsä ensimmäistä kertaa seuran historiassa pääsarjatasolle kohonnut Lleida CE.
Ranskan Pro A:n suomalaisjoukkueen kruunua edelliset vuodet kantanut SIG Strasbourg luottaa tulevinakin kausina sinivalkoiseen osaamiseen. Viime kaudella Le Portelin Pro A:n pudotuspeleihin johdattanut Susijengin pelinrakentaja Edon Maxhuni, 26, on solminut seuraavat kaksi kautta koskevan sopimuksen strasbourgilaisjoukkueen kanssa.
Viime vuonna Okinawan MM-kisalohkoa isännöinyt Japanin miesten maajoukkue valmistautuu tuleviin Pariisin olympiakisoihin vajaan viikon kestävällä leirityksellä Helsingissä. Japani järjestää päivittäisharjoituksensa Helsingin Mäkelänrinteen URHEA-hallilla.
Viime kaudella Slovenian liigaa ja Adrianmeren kakkosliigaa Helios Domzalen paidassa pelannut Lapuan Kobrien kasvatti Perttu Blomgren, 22, jatkaa uraansa Balkanilla. Blomgrenin uusi seura on kovin satsauksin tulevaan kauteen lähtevä perinteikäs bosnialaisseura KK Bosna, joka tähtää kaudella niin Bosnian liigan kuin Adrianmeren kakkosliigankin mestaruuksiin.
Henkeäsalpaavia koripalloelämyksiä olympiakarsinnoissa tarjoillut nälkäinen Susijengi kutsuu ensi vuonna Euroopan kovimmat joukkueet ja suurimmat tähdet Tampereelle, kun Suomi isännöi koripallon EM-kisoja 2025. Vuotta ennen kisoja käynnistyvä lipunmyynti tarjoaa 6. pelaaja -uutiskirjeen tilaajille mahdollisuuden napata ensimmäisenä parhaat tiketit.
Viime kaudella Viron suurseuran BC Kalev/Cramon kanssa Viron cupin ja kansallisen liigan mestaruudet voittanut sekä Viron-Latvian-liigan finaaliin edennyt Kotkan Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 185 cm ja 26 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan jatkosopimuksen tallinnalaisjoukkueen kanssa.
Susijengin avainpelaajiin vasta päättyneissä Valencian olympiakarsinnoissa kuulunut Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 24, edustaa Portland Trailblazersia NBA:n vuotuisessa Las Vegasin kesäliigassa. Samaan aikaan Petteri Koponen on aloittanut valmennusurakkansa San Antonio Spursissa NBA:n kesäliigassa.