28.9.2004 Espoolaisen Hongan ja joukkueen amerikkalaisvahvistukseksi pestatun Cory Hightowerin tiet ovat eronneet. Ensimmäiseen Euroopan pelikauteensa valmistautunut Hightower lähti Hongasta ilmoittamatta viime viikon lopulla.
25-vuotias ja 201-senttinen Hightower otettiin Honkaan sen jälkeen, kun alun perin vahvistukseksi hankittu Marcus Grant teloi Yhdysvalloissa harjoitellessaan selkänsä leikkauskuntoon.
Hightower pelasi viime viikolla Hongan riveissä Opel Cupissa. Yhteistä säveltä osapuolet eivät Hongan mukaan löytäneet muutaman yhteisen viikon aikana sen paremmin kentällä kuin sen ulkopuolellakaan.
Honka on käynnistänyt uuden vahvistuksen hakuprosessin. SM-Koriksen kausi käynnistyy nuorekkaan Hongan osalta 10. lokakuuta vierasottelulla turkulaista nousijajoukkuetta Aura Basketia vastaan. Ensi viikonvaihteessa Honka järjestää Tapiolassa Suomen Cupin Semi Final Four -turnauksen. Lauantaina Hongan vastustajaksi juoksee Äänekosken Huima.
- Lähdemme SM-sarjaan yhden ulkomaalaisvahvistuksen voimin. Vaikka aikaa ei ole hukattavissa, niin emme tee missään tapauksessa hätiköityä päätöstä, vaan yritämme rauhassa löytää joukkueelle sopivan ulkomaalaisvahvistuksen, selvitti Hongan toimitusjohtaja Mika Sohlberg.
Korisliigan pronssimitalisti Uudenkaupungin Korihait on tehnyt vuoden mittaiset pelaajasopimukset Bojan Sarcevicin ja Jalen Jacksonin kanssa. Sarcevic jatkaa näin ollen loistokasta uraansa 21:lle Korisliiga-kaudelle. Jackson aloittaa syksyllä seitsemännen kautensa Korisliigassa ja kuudennen Korihaissa.
Pyrintö on tehnyt sopimuksen pelintekijänä pelaavan Jordan Masonin (190cm/23v) kanssa. Hän on edustanut kausina 22-24 Texas Statea, 24/25 Illinoisin yliopistoa (UIC) sekä viimeisellä kaudellaan 25-26 Templen yliopistoa tehoin 11,8p/3,1lp/4s.
Hallitseva Suomen mestari Salon Vilpas on solminut ensimmäisen sopimuksen ulkomaalaisosastolleen ja hän on 24-vuotias laitahyökkääjä Karl Chavis. 198-senttinen Chavis pelasi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa BBC Nyonissa ja aloittaa toisen kauden ammattilaisena.
Korisliigan pronssimitalisti Uudenkaupungin Korihait on tehnyt vuoden mittaisen pelaajasopimuksen laiturin ja sentterin pelipaikkoja pelaavan yhdysvaltalaisen Garry Clarkin kanssa.
Korisliiga-kauteen valmistautuva Bisons Loimaa vahvisti kokoonpanoaan Suomen mestarilla ja Susijengi-kokemusta omaavalla Fiifi Aidoolla.
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Viime kauden Pällijeff pelasi AC Oulu Basketin riveissä ja oli joukkueineen taistelemassa I divisioona A:n finaaleissa noususta Korisliigaan. Oulun lisäksi Pällijeff on pelannut HBA:n ja JBA:n paidassa. Sopimus on malliltaan 1+1-vuotinen.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.