26.11.2003 Karkkilalainen SM-Koriksen joukkue Team Componenta on antanut lähtöpassit Anthony Allisonille. 198-senttinen Allison ei vakuuttanut kahden viikon koeajallaan Componentan johtoporrasta.
Allison ehti pelata kolme SM-runkosarjan peliä. Hän kärsi jalkavaivoista, joka näkyi miehen otteissa. Suoritustasoa laski myös Allisonin pelaamattomuus. Hän oli pelaamatta kauden 2002-03 perhesyiden vuoksi. Kolmessa SM-pelissään Allison kirjautti keskimäärin 20,0 pistettä ja 8,7 levypalloa, mutta hänen pelitilanneheittojensa osumatarkkuus jäi vaatimattomaan 31,1 prosenttiin (19/61).
Anthony Allison on aiemmin urallaan edustanut Suomessa Honkaa ja Kouvoja. Meriittilistalleen hän kokosi kyseisiltä kausilta kaksi Suomen mestaruutta ja yhden Suomen Cupin voiton.
Keskiviikon SM-kotiottelussa Componentan vahvistuksena Namika Lahtea vastaan pelaa John Green, joka on ollut joukkueen vahvuudessa kauden alusta saakka.
Äänekosken Huima on puolestaan luopunut EU-peluri Etienne Orr-Ewingin palveluksista. 201-senttinen Orr-Ewing oli Äänekoskella niinikään koeajalla. Orr-Ewing esiintyi kolmessa SM-ottelussa, mutta ei saanut heikkojen esitystensä vuoksi edes peliaikaa. Mies pelasi kolmessa pelissä yhteensä kymmenen minuuttia.
Helsinki Seagulls on kiinnittänyt tulevan kauden kokoonpanoonsa 27-vuotiaan Christian Keelingin. 191-senttinen yhdysvaltalaistakapelaaja edusti päättyneellä kaudella Bulgarian pääsarjassa pelaavaa Spartak Plevenia.
Tampereen Pyrintö on solminut sopimuksen Ahren Freemanin kanssa.
Konkarikoripalloilija David Gonzalvez jatkaa Tapiolan Hongan miesten Korisliiga-joukkueessa tulevalla kaudella. Tuleva kausi tulee olemaan hänen kolmas kautensa honkalaisena.
Helsinki Seagulls on solminut tulevan kauden mittaisen pelaajasopimuksen kanadalaisen Adong Makuoin kanssa. 25-vuotias sentteri edusti viime kesänä Kanadan CEBL-sarjan Saskatchewan Rattlersia ja syksyllä kosovolaisseura KB Pejan joukkuetta.
Helsinki Seagullsin tulevan kauden toinen ulkomaalaisvahvistus on kokenut yhdysvaltalainen 180-senttinen Kahron Ross. Yhden vuoden sopimuksella Helsinkiin saapuvalle 29-vuotiaalle Rossille tuleva kausi on jo hänen uransa kahdeksas Euroopassa ja neljäs Korisliigassa. Suomessa hän on aiemmin edustanut BC Nokiaa, jossa hän voitti myös Suomen mestaruuden kaudella 2023-2024.
Salon Vilppaan joukkueen viimeinen palanen on nelospaikalla operoiva 201-senttinen Ansley Almonor, joka aloittaa ammattilaisuransa Suomesta legendaarisen Kentuckyn yliopiston jälkeen.
Helsinki Seagullsin takakenttä vahvistuu 27-vuotiaan Trey Niemen liittyessä mukaan joukkueen kokoonpanoon yhden kauden mittaisella sopimuksella. 185-senttinen Niemi edusti viime kaudella KTP-Basketia ja espanjalaisseura Sol Girones Bisbal Basquetia. Kotimaan ja Espanjan lisäksi hän on kartuttanut kokemusta myös Kanadan CEBL ja Italian Serie B -sarjoista.
Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaisen pelaajasopimuksen 33-vuotiaan Osku Heinosen kanssa. 194-senttinen Tampereen Pyrinnön kasvatti saapuu Helsinkiin Italiasta, jossa hän edusti viime kaudella Serie B -sarjassa pelaavaa Paperdi Juvecasertan joukkuetta 38 ottelussa.
Miesten Korisliigan kauden 2025–2026 sarjaohjelma on julkaistu. Kausi käynnistyy perjantaina 3. lokakuuta ja päättyy viimeistään tiistaina 19. toukokuuta. Runkosarjassa pelataan tuttuun tapaan kaksinkertainen sarja, jonka jälkeen ohjelmassa ovat ylempi ja alempi jatkosarja sekä pudotuspelit.
Matias Rissanen on pannut nimen paperiin Hongan kanssa koskien tulevaa kautta.