2.8.2007 Kauhajoen Karhun Korisliiga-joukkue on kiinnittänyt toiseksi ulkomaalaisvahvistuksekseen Cedric McGowanin. Parimetrinen McGowan on Cincinnatin yliopiston kasvatti, joka valmistui opinahjostaan viime keväänä.
Cincinnatissa Cedric McGowanin viimeisen kautensa tilastokeskiarvot olivat 8,2 pistettä ja 5,1 levypalloa ottelua kohden, jotka McGowan kokosi pelattuaan keskimäärin reilut 28 minuuttia.
Karhun päävalmentaja Greg Gibson näki 22-vuotiaan McGowanin pelaavan ja tapasi hänet kesällä Bostonissa.
- McGowan teki minuun suuren vaikutuksen urheilullisuudellaan, Gibson kertoo.
– Hän on pelaajatyyppi, joka näyttää liian pieneltä pelatakseen 4- ja 5 –paikkoja, mutta tulee yllättämään vielä monet ”asiantuntijat”. Olen erittäin tyytyväinen siitä, että onnistuimme kiinnittämään Cedricin joukkueeseemme uskon, että hän tulee sopeutumaan hyvin sekä pelityyliimme, että tapoihimme, jatkaa Gibson.
Sarjanousija Karhulla on nyt 11 pelaajasopimusta ensi kaudelle. Aiemmin nimensä papereihin ovat rustanneet Olli Ahvenniemi, Kwamena Brace, Josh Gross, Santeri Latvala, Markku Loukko, Toni Raiski, Heikki Saaristo, Ville Sihto, Juho Teppo ja Arttu Tuomiaho. Kauhajoki hakee vielä vahvistusta takamiehen tontille. Valmennuskolmikkona jatkaa päävalmentaja Gibson apunaan Mika Rinne ja Petteri Opas.
Korisliigan sarjakausi 2007-08 käynnistyy 6. lokakuuta.
Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla Kauhajoen uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan. Joukkueen apuvalmentajaksi saapuu Cedrid Latimer.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen joukkueen monivuotisen kapteenin René Rougeaun kanssa. Korisliigassa huimat viisi mestaruutta voittanut yhdysvaltalaispeluri on edustanut Seagullsia jo kaudesta 2022-23 asti.
Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.
Korisliigan kehittyneimmäksi pelaajaksi valittu Riku Korhonen siirtyy Lahteen kasvattajaseura Hongasta. Lahti Basketball ja Korhonen solmivat 1+1 mallisen sopimuksen, jossa molemmilla osapuolilla on optio toisesta kaudesta.
Ensimmäisen SM-mitalinsa 31 vuoteen voittanut Uudenkaupungin Korihait on aloittanut joukkueen rakentamisen kaudelle 2026–27. Haiparven takakentälle on kiinnitetty vuoden sopimuksilla Korihaissa muutama kausi sitten pelannut Trey Niemi sekä yhdysvaltaIaispelaaja Tommy Murr.
Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen takamies Elias Eerikinharjun kanssa. Eerikinharju pelasi viime kaudella Hongan riveissä Korisliigaa 17 pelissä.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Lahti Basketballin uusi päävalmentaja on juuri Korisliigassa hopeaa Kataja Basketin kanssa voittanut Teemu Turunen, 32. Turunen siirtyy Lahteen Joensuusta, jossa vietti viimeiset neljä kautta Petri Virtasen apuvalmentajana. Turusen sopimus lahtelaisseuran kanssa on kolmivuotinen.