Catz piti kurissa raihnaisen vieraansa

2.3.2007 Naisten SM-puolivälierät polkaistiin käyntiin perjantai-iltana, kun BC Nokia vieraili Lappeenrannassa. Kotijoukkue Catz selvitti seuran historian ensimmäisen pudotuspelin kunnialla voittaen flunssa-aallon kourissa olevan Nokian lukemin 82-69.

BC Nokialta oli poissa pelistä mm. takamieskaksikko Taru Asp-Venla Kuusela. Joukkueen valmistautuminen ei muutenkaan sujunut ongelmitta, sillä valmentaja Marianne Koskinen on ollut kipeänä koko viikon, eikä ole pystynyt vetämään joukkueensa harjoituksia.  

Yllättävän sitkeästi Nokia kuitenkin perjantaina pisti kampoihin runkosarjassa kolmanneksi sijoittuneelle Catzille. Lappeenrantalaiset pääsivät karauttamaan karkumatkalle vasta ottelun päätösneljänneksellä. 

Irtioton käynnisti Catzin venäläinen nuorten maajoukkuepeluri Elena Reshetko, joka päätösneljänneksen alussa onnistui kahdesti kolmen pisteen viivan takaa. Kun Kaisa Tuure ja Abby Scharlow onnistuivat myös korinteossa, venähti Catzin johto lukemiin 71-58. BC Nokian puhti ei enää riittänyt vastaamaan.  

Catzin Yelena Solovyeva loukkasi kätensä runkosarjan päätöspelissä, mutta vamma ei tehoihin ainakaan vaikuttanut. 188-senttinen Solovyeva pussitti 25 pistettä ja poimi 14 levypalloa. Scharlow säesti 20 pisteellään ja Tuure sekä Reshetko heittivät 14 pistettä naiseen. 

Lappeenrantalaisten vahvuus oli odotetusti korinaluskahinoissa. Catz vei ottelun levypallot nimiinsä 58-42.  

BC Nokian paras oli 27 pistettä koonnut Crystal McCutcheon.  

Seuraavan kerran ottelupari kohtaa Nokialla sunnuntaina. Toinen puolivälieräpari Pussihukat-Espoo Team aloittaa mittelönsä lauantaina Vantaalla. Välieräpaikka heltiää kahdella voitolla.

Ottelutilastot ja koko suomalaisen huippukoripallon tilastopalvelu osoitteessa www.basket.fi.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/naisten_sm-sarja/
 
24.10.2025 19:30 Naisten Korisliiga

HBA kaatoi EBT:n perjantain päiväpelissä

Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA juhlisti Märsky-päivää voittamalla kotikentällään EBT:n 79-66.

22.10.2025 20:43 Naisten Korisliiga

Kujala johdatti Pyrinnön voittoon paikallispelissä - Hongalle vieraspisteet Kouvolasta

Naisten Korisliiga jatkui kahdella ottelulla. Voittoihin ylsivät Pyrintö ja Tapiolan Honka.

18.10.2025 20:15 Naisten Korisliiga

Erika Mace tehokkaana EBT:n voitossa - Peli-Karhut vei juhlaottelun ja jatkaa tappioitta

Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kolme ottelua. Illan voittajia olivat EBT, PeKa ja ViVe.

17.10.2025 20:59 Naisten Korisliiga

Kauden ensimmäinen Helsingin paikallinen HBA:n nimiin

Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA-Märsky kaatoi paikallispelissä ToPo:n 81-70.

15.10.2025 22:04 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut piti BC Nokian kurissa

Keskiviikon ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Peli-Karhut kaatoi jännittävien vaiheiden jälkeen BC Nokian 75-71.

11.10.2025 20:37 Naisten Korisliiga

PeKa ja Pyrintö jatkavat puhtaalla pelillä - Hongalle ja ViVe:lle ensimmäiset voitot

Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Voittajiksi ylsivät PeKa, Pyrintö, Honka ja ViVe.

9.10.2025 10:00 Koripalloliitto

Koripallon tilastopalvelun siirtymävaihe jatkuu

Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.

4.10.2025 19:54 Naisten Korisliiga

EBT vei kauden ensimmäisen paikalliskamppailun - Pyrintö avasi kautensa voitolla

Naisten Korisliiga jatkui kahdella pelillä. Illan voittajia olivat toisen voittonsa ottanut EBT ja kautensa avannut Pyrintö.

3.10.2025 21:10 Naisten Korisliiga

PeKa:lle kahden voiton viikko

Perjantain ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Peli-Karhut haki voiton Helsingistä HBA-Märskyn kustannuksella. Ottelu päättyi vieraiden hyväksi 83-48.

1.10.2025 20:56 Naisten Korisliiga

PeKa aloitti mestaruuden puolustamisen kotivoitolla - kolme muuta ottelua päättyivät vierasvoittoihin

Naisten Korisliiga pyörähti käyntiin neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat PeKa, HBA, BC Nokia ja EBT.

Näytä lisää vastaavia