Catz, PeKa ja FoA etenivät välieriin, ToPo tasasi voitot Hongan kanssa

30.3.2013 20:12 Ennakkosuosikit Catz, PeKa ja FoA lunastivat toisella puolivälieräkierroksella matkaliput mitalipeleihin. ToPo tasasi Hongan kanssa voitot tilanteeseen 1–1.

Vilma Kesäsen ToPo tasoitti kisan välieräpaikasta Honkaa vastaan.

Linda-Lotta Lehtoranta ja PeKa etenivät välieriin lähettämällä Huiman kesälomille.

Myös Henna Salomaan FoA selvitti tiensä neljän parhaan joukkoon.

Mestaruutta puolustava, Lotta Aaltosen Catz pelaa mitaleista myös tänä vuonna. Kuvat: Francois Perthuis & Kai Kilappa.

Honka aloitti 2. puolivälieräottelun väkevästi. Joukkue kiskaisi muutamassa minuutissa taululle lukemat 2–9. ToPo ei kuitenkaan liiemmin häkeltynyt espoolaisten alkurynnistyksestä, ja saavutti Hongan etumatkan nopeasti Kenya McBeen koreilla. Hurjat tehot edellisessä ottelussa paukuttanut Niina Laaksonen jäi Hongan tiukassa puolustuksessa ensimmäisellä jaksolla pisteittä.

 

Toisessa erässä ote siirtyi hetkeksi aikaa ToPo:n haltuun. McBee jatkoi hyviä otteitaan, ja joukkueen heitto alkoi pudota paremmalla prosentilla kuin ensimmäisellä jaksolla. Niina Laaksonen pääsi vihdoin pisteiden makuun ja nosti kahdella perättäisellä korilla ToPo:n 5 pisteen johtoon.

 

Toisen jakson loppupuolella joukkueet pistivät pystyyn kolmoskarkelot. Kaukoheitoissaan onnistuivat kotijoukkueen Venlakaisa Hölttä sekä vierailijoiden Vilja Kesänen ja Emma Laaksonen. Puoliajalle siirryttiin ToPo:n niukassa 45 – 41 -johdossa. 

 

Honka vei kolmannen jakson kolmella pisteellä, joten ratkaisu venyi 4. erään saakka. ToPo ratkaisi ottelun voitokseen viimeisellä neljänneksellä. Se aloitti erän vauhdilla, ja ampaisi Niina Laaksosen ja Venlakaisa Höltän johdolla 8 pisteen karkumatkalle. Honka ei toipunut Topo:n rynnistyksestä: kun ottelua oli jäljellä reilut pari minuuttia ToPo:n johto oli kasvanut jo 10 pisteeseen.

 

Honka ei onnistunut loppukirissään ja voitto kirjattiin ToPo:lle luvuin 75 – 63.

 

50-vuotispäiviään lauantaina viettänyt ToPo:n päävalmentaja Kari-Pekka Klingan mukaan voitto kuului koko joukkueelle.

 

– Pelasimme toisella puoliajalla todella hyvää puolustuspeliä. Se takasi meille tänään voiton.

 

Klingan mukaan kolmannessa ottelussa pienet erot ratkaisevat.

 

– Luotamme omaan peliimme, jota olemme pelanneet tähänkin asti, Klinga sanoo.

 

Ottelun parhaat pistemiehet olivat ToPo:n Niina Laaksonen (18/14), McBee (18/5) ja Hölttä (16/1) sekä Hongan Jeltema (17/5), Veera Kesänen (11/7) ja Vilja Kesänen (10/5).

Huiman kiri ei riittänyt – PeKa välieriin 

PeliKarhut aloitti ottelun ensimmäisen jakson välieräpaikka silmissä kiiluen. Joukkue tehtaili pisteitä Anissa Poundsin ja McKentzien johdolla, ja avausjakso meni PeKa:lle luvuin 11– 18.

 

PeKa oli kuljettajan paikalla myös toisessa erässä. Vieraijoilta pisteitä tehtailivat kolmosensa upealla tarkkuudella upottanut Laura Lehtoranta ja McKentzie.

 

Äänekosken Huima löysi puoliajalta uuden vaihteen peliinsä. PeKa sortui jakson aikana turhiin pallonmenetyksiin ja ohiheittoihin. Huiman vahvistukset Jennifer Holliday ja Swayze black esittivät hyviä otteita, samoin kuin PeKan Anissa Pounds. Vimeiseen erään lähdettiin kuitenkin PeKa:n johtaessa 37 – 51.

 

Huiman hyvä vire vaihtui lähes hurmostilaan, kun ottelun viimeinen erä käynnistyi. Joukkue onnistui korintekoyrityksissään hyvällä prosentilla, ja onnistui kuromaan eroa kiinni kovaa vauhtia. Kun PeKan heitot eivät edelleenkään kohdanneet korirengasta, Huima pääsi yhä lähemmäs vastustajaansa. Holliday toi Huiman ainoastaan 2 pisteen päähän PeKasta, kun ottelua oli jäljellä vaivaiset 49 sekuntia.

 

Tämän jälkeen PeKan takamies Reetta Piipari vapautti oivaltavalla syötöllään Juta Jahilon korintekoon. Kuitti tuli välittömästi, kun Huiman Holliday upotti niin ikään heittonsa korisukan pohjalle. PeKa otti tilanteessa aikalisän, jonka jälkeen Huima joutui rikkomaan kaksi kertaa saadakseen pelikellon pysähtymään. PeKa pussitti vapaaheittonsa viime hetkillä riittävän tarkasti eikä Huiman voittoon riittänyt edes Kenya Robinsonin viime hetken kori. PeKa eteni välieriin lukemin 63 – 66.

 

Ottelun tehokkaimmat olivat Huiman Holliday (21/11), Robinson (18/5) ja Black (13/11) sekä PeKan Linda-Lotta Lehtoranta (21/3), Pounds (14/2) ja McKentzie (11/7).

FoA kaatoi HoNsU:n vieraissa 

Vahva ensimmäinen puoliaika varmisti Forssan Alun pääsyn välieriin. Vierasjoukkueen laaja materiaali osoitti voimansa jo ensimmäisellä jaksolla. Laura Saarinen ja Henna Koponen vastasivat ensimmäisistä forssalaispisteistä, ja muu joukkue otti kaksikosta mallia. Toinen erä meni niin ikään hienoisessa forssalaiskomennossa: takamies Henna Salomaa alkoi päästä mukaan yhä paremmin, ja upotti muutamia komeita kolmosia.

 

Jyväskyläläisten tehoista vastasivat tupla-tuplaan yltäneet Minna Sten, Titta Lepistö sekä Nia Jackson. Pudotuspeleissä pienet erot ovat usein ratkaisevia, ja tällä kertaa ne käänsivät ottelun ja koko puolivälieräarjan FoA:lle. Sen heittoprosentti oli HoNsU:a parempi niin kahden kuin kolmen pisteen heitoissakin. Jyväskyläläiset veivät ottelun viimeisen erän kahdella pisteellä, mutta ottelun voitto meni koko ajan niskan päällä olleelle FoA:lle lukemin 61 – 73. FoA jatkaa otteluparista välieriin.

 

Ottelun tehokkaimmat olivat HoNsU:n Lepistö (15/11), Sten (12/13) ja Davis (8/6) sekä Alun Salomaa (19/9), Miles (18/5) ja Lechlitner (13/8).

Catz jyräsi Riennon 1. erässä 

Catz näytti halunsa mitalipeleihin jo ensimmäisessä erässä. Joukkue vei avauserän tyrmäysluvuiln 6 – 24, eikä Riennolla ollut sen jälkeen mahdollisuuksia nousta taistelemaan voitosta lappeenrantalaisten kanssa.

 

Toinen erä oli tappavan Catz-alun jälkeen hivenen tasaisempi. Riennon Taylor oli jälleen edellisen ottelun tapaan kovassa pelivireessä ja taisteli itselleen komena tupla-tuplan. Muita kotijoukkueen kantavia voimia olivat sisäpelaaja Pelander, Hedderson ja Mäkelä.

 

Catzin koriuhka tuli kuitenkin todella laajalta rintamalta. Kaksinumeroisille pisteluvuille pääsivät Aaltonen, Jones, Reshetko ja Daniels. Turkulaiset veivät kaksi viimeistä jaksoa yhteensä 2 pisteellä, mutta eivät saaneet alussa syntynyttä eroa kiinni. Catz kaatoi Riennon lopulta lukemin 49 – 68 ja eteni välieriin voitoin 2 – 0.

 

Ottelun tehokkaimmat olivat Riennon Taylor (18/12), Pelander (8/7) ja Hedderson (7/9) sekä Catzin Jones (15/6), Reshetko (12/5) ja Aaltonen (14/8). 

 
12.4.2024 20:37 Naisten Korisliiga

ToPo ja Peka pelaavat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigan finalistit ovat selvillä. Finaalipaikat ratkesivat, kun ToPo ja PeKa hakivat voitot illan otteluissa vieraskentiltä.

9.4.2024 21:29 Naisten Korisliiga

ToPo ja PeKa voiton päässä finaaleista

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin kolmannet ottelut. Illan voittajilla ToPo:lla ja Peli-Karhuilla on mahdollisuus edetä finaaleihin perjantaina.

6.4.2024 20:19 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja FoA tasoittivat välieräsarjat

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin toiset ottelut. Kotijoukkueet olivat jälleen vahvempia, kun Kouvottaret ja FoA avasivat voittotilinsä välierissä.

3.4.2024 21:30 Naisten Korisliiga

Kotijoukkueille voitot välieräavauksissa

Naisten Korisliigan välierät käynnistyivät kotijoukkueiden voitoilla. ToPo ja PeKa siirtyivät ottelusarjoissaan johtoon.

3.4.2024 12:35 Naisten Korisliiga

Kouvottaret hienoon kevätlentoon johdattanut Shaiquel McGruder maaliskuun kuukauden pelaaja

Upeaa kevättä pelaavan Kouvottarien Shaiquel McGruder on valittu naisten Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaajaksi.

3.4.2024 09:14 Naisten Korisliiga

ToPo saa vastaansa Kouvottaret – PeKa ja FoA taistelevat toisesta finaalipaikasta

Naisten Korisliigan välierät alkavat tänään Helsingissä ja Kotkassa. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

1.4.2024 19:12 Naisten Korisliiga

FoA nappasi välieräpaikan huimalla heittopelillä

Naisten Korisliigan neljä parasta joukkuetta on selvillä. Viimeisenä joukkueena välieriin paineli FoA, joka kaatoi vieraskentällä Pyrinnön 104-80 ja vei ottelusarjan 3-2.

30.3.2024 19:20 Naisten Korisliiga

FoA puolusti Pyrinnön nurin ja siirsi ratkaisun viidenteen otteluun

Pyrinnön ja Forssan Alun ottelusarjassa ratkaisu siirtyi ratkaisevaan viidenteen otteluun, kun FoA kaatoi kotikentällään Pyrinnön 78-49.

29.3.2024 21:18 Naisten Korisliiga

PeKa eteni jälleen välieriin

Kotkan Peli-Karhut eteni Naisten Korisliigan välieriin, kun se haki vierasvoiton Vimpelistä 90-58. Ottelusarjan PeKa vei otteluvoitoin 3-1.

28.3.2024 21:34 Naisten Korisliiga

Pyrintö taisteli välierien kynnykselle

Naisten Korisliigan puolivälierät jatkuivat yhdellä ottelulla. Siinä Pyrintö kaatoi kotikentällään FoA:n 88-82 ja siirtyi ottelusarjassa 2-1 johtoon.

Näytä lisää vastaavia