Catz kävi kasvattamassa voittoputkeaan Kotkassa

27.11.2013 Lappeenrannan Catz voitti yhdeksännen perättäisen pelinsä Peli-Karhuja vastaan 77-84 (35-43). Ailahtelevassa pelissä Kissalauma otti vakuuttavan johdon kolmannella neljänneksellä, mistä kotijoukkue ei pystynyt täysin toipumaan.

Dionne Pounds upotti kolme kolmosta Steveco Areenan tuttuihin koreihin. Kuva: Matti Koskinen.

Ottelu lähti käyntiin tasaisesti, kunnes Jordan Murphreen kahdeksan perättäistä pistettä siivitti vierasjoukkueen karkumatkalle. PeKa keräsi rivinsä toiselle neljännekselle ja kuroivat Catzin toisen kymmenen pisteen johtoa hitaasti mutta varmasti.


Kaksinkertaiselta mestarilta löytyi kuitenkin vielä yksi lisävaihde puoliajan jälkeen: viimeiselle neljännekselle mentiin lappeenrantalaisten kahdenkymmenen pisteen johdossa. Kotijoukkueen Krystal Vaughn ja Andrea Barbour järjestivät vielä kirin, mutta Catz piti pintansa.

- Hyvä ottelu meiltä molemmissa päissä kenttää. Puolustuksessa saatiin PeKalta tiettyjä asioita pois, mitä haluttiin ja hyökkäyksessä kokonaisuudessaan hyvää tekemistä: 9 menetystä ja 15 syöttöä kertoo paljon, Catzin päävalmentaja Mika Haakana kommentoi.

- PeKa pääsi peliin kovilla suorituksilla ja viimeisellä viidellä minuutilla meidän selkä vähän suoristui, niin vastustaja pääsi lähelle.

Vahvistukset Murphree (16/5/7 syöttöä) ja Alexandria Anderson (20/9) pistivät kovimmat tehot sarjakakkosta vastaan. Dionne Pounds (17/9) upotti kolme kolmosta ja Jelena Reshetko (14/8) torjui kaksi heittoa.

Kotijoukkueen Krystal Vaughnin (29/14) loistopeli ei riittänyt voittoon saakka, vaikka hän saikin erinomaista taustatukea Anrea Barbourilta (21/13) ja Reetta Piiparilta (12/2). Taru Tuukkanen teki 7 pistettä ja nappasi 11 levypalloa.

Catz lopetti viime kauden 24:n pelin voittoputkeen. Kissalauma on viimeksi hävinnyt Naisten Korisliigassa viime vuoden joulukuun 2. päivä Forssan Alulle.

 

Lisätietoja: Naisten Korisliiga
 
1.10.2025 20:56 Naisten Korisliiga

PeKa aloitti mestaruuden puolustamisen kotivoitolla - kolme muuta ottelua päättyivät vierasvoittoihin

Naisten Korisliiga pyörähti käyntiin neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat PeKa, HBA, BC Nokia ja EBT.

1.10.2025 09:36 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan infopaketti 2025–26

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

30.9.2025 14:54 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ennakko 3/3: EBT, Torpan Pojat ja Peli-Karhut lähtevät mitalijahtiin

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

30.9.2025 10:19 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ennakko 2/3: Tampereen Pyrintö, Kouvottaret ja Tapiolan Honka hamuavat kärkipäähän

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

29.9.2025 12:15 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ennakko 1/3: BC Nokia, Vimpelin Veto ja HBA-Märsky lähtevät parantamaan viime kaudesta

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

11.8.2025 15:00 Pääjuttu

Naisten Korisliigan sarjaohjelma kaudelle 2025–2026 julkaistu

Naisten Korisliiga käynnistyy 1. lokakuuta neljän ottelun kierroksella, ja mestari on selvillä viimeistään 29. huhtikuuta. Ohjelma tarjoaa jälleen tiukkoja taistoja ja erityistapahtumia ympäri maan.

4.8.2025 20:50 Suomalaiset ulkomailla

Kolminkertainen vuoden puolustuspelaaja Magdalene Agyei siirtyy Espanjan kakkossarjaan

Klaukkalan NMKY:n kasvatti Magdalene Agyei, 26, on tehnyt uransa ensimmäisen sopimuksen ulkomaille. Kolminkertainen naisten Korisliigan vuoden puolustuspelaaja pelaa ensi kaudella Espanjan kakkossarjan, LF Challengen, Nou Bàsquet Femení Castellóssa.

22.7.2025 10:53 Pääjuttu

Delanie Crawford Peli-Karhuihin

Hallitseva naisten Suomen mestari Peli-Karhut jatkaa pelaajakiinnityksiään. Kolmantena ulkomaalaisvahvistuksena ryhmään liittyy Tulsan yliopistosta keväällä valmistunut 180-senttinen ja 22-vuotias Delanie Crawford.

19.7.2025 10:18 Naisten Korisliiga

Ruotsin maajoukkuepelaaja Elin Gustavsson Peli-Karhuihin

Naisten Korisliigan hallitseva mestarijoukkue Peli-Karhut jatkaa joukkueensa rakentamista tulevaksi kaudeksi. Peli-Karhujen tuorein kiinnitys on Euroliiga-kokemustakin omaava Ruotsin maajoukkuepelaaja Elin Gustavsson, 188 cm ja 32 vuotta, joka saapuu Kotkaan yksivuotisella sopimuksella.

16.7.2025 15:34 Naisten Korisliiga

Lotta Vesiluoma palaa Naisten Korisliigaan ToPon paidassa

ToPon Naisten Korisliiga-joukkueen pelinjohtajaosasto vahvistuu nimekkäällä paluumuuttajalla, kun Lotta Vesiluoma palaa kotimaan pääsarjatasolle liittyen ToPon joukkueeseen. Viimeiset kolme vuotta Ruotsissa pelannut Vesiluoma pelasi Naisten Korisliigaa edellisen kerran kaudella 2021-22 kasvattajaseurassaan EBT:ssä.

Näytä lisää vastaavia