14.2.2017 Naisten Korisliigan tiistain ainoassa ottelussa sarjakärki Hyvinkään Ponteva matkusti sarjakolmosen Catzin vieraaksi Lappeenrantaan. Kotijoukkueen tiivis ja aktiivinen puolustus johdatti Catzin lopulta vakuuttavaan 60-48 (30-22) –voittoon.

Elena Reshetko toimi tuttuun tapaansa Catzin pelaamisen selkärankana, kun joukkue kaatoi kärkikamppailussa HyPon. Kuva: Kai Kilappa
Lappeenrannan Catz sai tiistai-illan kärkikamppailussa vieraita Hyvinkäältä, kun sarjakärki Ponteva matkusti susirajalle sarjapisteiden toivossa. Kotijoukkueen puolustuspeli sai HyPon hyökkäyksen isoihin ongelmiin ottelun aikana, Catzin juostessa lopulta vakuuttavaan 60-48 (30-22) –voittoon. Voitto oli lappeenrantalaisille jo neljäs perättäinen.
Catzin voiton kannalta ratkaiseva viisiminuuttinen nähtiin kolmannen jakson puolivälin jälkeen. Taru Tuukkasen tuotua HyPon neljän pisteen päähän likimain tismalleen kolmannen kymmenminuuttisen puolivälissä, Catz vastasi 10-0 –pisteputkella ja karkasi jo 46-32 –johtoon.
Vähäkorisessa ja Catzin puolustuksen tahdittamassa ottelussa tuo ero koitui lopulta ratkaisevaksi. HyPo ennätti enää parhaimmillaan yhdeksän pisteen päähän kotijoukkueesta, Catzin pitäessä ottelun hallussaan HyPon kiriaikeista huolimatta. Loppulukemat numeroihin 60-48 kavensi päätösminuutilla HyPo-sentteri Tuukkanen.
Catzin puolustuksen onnistumisesta kertovat jotain HyPon pelitilanneheittojen onnistumisprosentit. Kahden pisteen heittonsa Ponteva pussitti vain 29% tarkkuudella (14/48) ja bonuskaaren takaa lähteneet yritykset eivät nekään uponneet pussin pohjalle kuin 17-prosenttisesti (4/24). Catz onnistui joukkueena torjumaan hyvinkääläisten korintekoyritykset seitsemästi.
Kotijoukkueen kantaviin voimiin lukeutuivat tutut kasvot. Valencia McFarland heitti 19 pistettä, keräsi 4 levypalloa, jakoi 6 koriin johtanutta syöttöä ja riisti pelivälineen joukkueelleen kolmesti. Monipuolisuusihme Elena Reshetko (5/16/3 syöttöä/3 torjuntaa) oli totutun vahva molemmissa kenttäpäädyissä ja Chandrea Jones (17/9/3/3 riistoa) jäi vain levypallon päähän tupla-tuplasta.
HyPon Taru Tuukkanen jäi kotijoukkueen puolustuksen puristuksessa vain 4 pisteeseen, mutta repi joukkueelleen 14 levypalloa. Niina Laaksonen (11/5) selvitti ainoana Pontevan pelaajana kaksinumeroisille pistelukemille ja Anni Jämsä kantoi hienosti vastuuta HyPon takakentällä, heittäen 6 pistettä, jakaen 4 koriin johtanutta syöttöä ja riistäen pallon neljästi vajaan 33 peliminuuttinsa aikana.
Naisten Korisliigan puolivälierät alkavat tänään. Espoo Basket Team ja Vimpelin Veto aloittavat sarjat kotonaan. Välieriin etenemiseen vaaditaan kolme voittoa.
Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyvät keskiviikkona. Peli-Karhut ja Pyrintö aloittavat urakkansa kotikentällään. Välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.
Naisten Korisliigan runkosarja paketoitiin lauantaina. Illan voittajia olivat PeKa, BC Nokia, ToPo ja HBA-Märsky.
Naisten Korisliigassa pelattiin runkosarjan toiseksi viimeinen pelipäivä. Illan neljässä ottelussa voittajiksi ylsivät Pyrintö, ToPo, BC Nokia ja HBA Märsky.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kaksi ottelua. Voittajiksi ylsivät ViVe ja EBT.
Naisten Korisliigassa pelattiin perjantaina kaksi ottelua. Voitot kirjattiin Pyrinnölle ja BC Nokialle.
Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Helmikuun parhaaksi on valittu Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki. Hän sai samaisen kunnian myös marraskuussa.
Lauantaina Naisten Korisliiga jatkui yhdellä ottelulla. Siinä Vimpelin Veto haki vierasvoiton Nokialta 74-68.
Naisten Korisliiga jatkui perjantaina kahdella ottelulla. Illan voittajia olivat HBA-Märsky ja Honka.
Naisten Korisliigan keskiviikon ainoassa ottelussa ToPo paransi asemiaan kaatamalla kotikentällään EBT:n. Ottelu päättyi 72–66.