20.6.2017 Tuore Suomen mestari, Hyvinkään Ponteva, vahvistuu kahdella laadukkaalla ja kokeneella liigapelaajalla, kun Camilla Grönberg ja Saara Wahlgren liittyvät vihreävalkoisiin.
Turun Riennon, Äänekosken Huiman ja Lappeenrannan Catzin lisäksi Camilla Grönberg on viihtynyt naisten maajoukkueen paidassa. Kuva: Oma Design
Naantalista lähtöisin olevan Camilla Grönbergin tuleva kausi Pontevassa on Naantalin Koripalloilijoiden kasvatille kaikkiaan viides naisten korkeimmalla tasolla. Ensimmäinen kausi sujui kotimaisemissa Turun Riennossa. Kaksi seuraavaa kautta Äänekosken Huimassa ja viime kausi Lappeenrannan Catzin joukkueessa toivat mukanaan hopean ja kaksi pronssimitalia.
Kahdeksan naisten ja 42 nuorten maaottelua pelannut Grönberg on tilastoinut kautensa naisten liigassa lukemin: 9,1 / 2,5 / 0,8. Palkintoja Grönberg on pokannut avauskaudeltaan, jolloin hänet valittiin vuoden tulokkaaksi ja ensimmäisellä Äänekosken kaudella hänet palkittiin vuoden kehittyneimpänä.
Pontevaan 23-vuotias ja 179 -senttinen voimapelaaja tulee mitalin kirkastus tavoitteenaan. Siirron Grönberg näkee myös tulevaisuutensa kannalta merkittävänä.
– Odotan innolla Hyvinkäälle siirtymistäni. Hyvinkäällä on tällä hetkellä kova korisbuumi päällä ja on kivaa päästä nauttimaan siitä, Grönberg kertoo Hyvinkään Pontevan tiedotteessa.
– Hyvinkäällä pelaaminen sopii tällä hetkellä hyvin elämäntilanteeseeni, joten senkin puolesta Hyvinkää tuntui nyt hyvältä vaihtoehdolta. Lisäksi pääsen jälleen kerran pelaamaan hyvin valmennetussa joukkueessa.
Karhun Poikien juniorikoulun kasvatti, Saara Wahlgren, liittyy Pontevaan kolmen Kotkan Peli-Karhuissa menestyksellä vedetyn kauden jälkeen. Vuosi vuodelta hurjasti kehittynyt 174 senttinen ja 24-vuotias pelintekijä aloittaa Pontevassa jo kahdeksannen kautensa naisten pääsarjassa. Ennen Kotkan vuosia 48 nuorten ja kahdeksan naisten haastajamaaotteluakin pelannut Wahlgren pelasi ToPon liigaryhmässä.
Korisliigan tehot keskimäärin ovat olleet 4,9 / 2,3 / 1,3, mutta viime kaudella jo kovat 8,5 / 3,4 / 2,8. Naisten Korisliigamitaleja Wahlgrenilla on toistaiseksi yksi pronssinen, joka tuli viimeiseltä ToPo-kaudelta 2013–2014.
Viime kevään HyPo–PeKa välieräpeleissä Saara Wahlgren oli isossa roolissa, mutta valitettava nilkan muljahdus esti HyPon kannalta pahimmat skenaariot. Aggressiivisesta puolustuspelistään tunnettu Wahlgren sai Vuoden puolustuspelaaja -palkinnon liigan päätöstilaisuudessa toukokuussa.
– Fiilikset tulevaa kautta kohtaan ovat erittäin innokkaat ja odottavat. Olen tosi kiitollinen viime kausista Kotkan Peli-Karhuissa. Koen, että sain heiltä paljon ja kehityin siellä pelaajana reilusti.
– Nyt kuitenkin tuntui oikealta vaihtoehdolta ottaa steppi eteenpäin tulevalle kaudelle ja siirtyä mestarijoukkue Pontevan paitaan. Uskon että pystyn auttamaan uutta joukkuettani tavoitteiden saavuttamisessa ja samalla kehittymään pelaajana Hyvinkään kokeneen valmennuskaksikon opissa.
Grönbergin ja Wahlgrenin lisäksi Hyvinkään Pontevalla on sopimukset jo valmiina Taru Tuukkasen, Henna Salomaan sekä omien kasvattiensa Anni Jämsä, Veera Puustinen ja Meri Damoiseaux kanssa. Valmennuksesta vastaavat Miikka Sopanen ja Besim Maxhuni.
Vimpelin Veto on lukinnut Audrey Warrenin kolmanneksi ulkomaalaisvahvistukseksi tulevalle kaudelle.
Torpan Pojat on tehnyt kolme sopimusta ensi kaudelle: joukkuetta tulevat vahvistamaan takapelaaja Kali Pocrnic, kakkospaikkaa pelaava Sarah Gates sekä sentterin tontilla viihtyvä Anni Mujunen.
Ninni Salmi tuo BC Nokia Naisten joukkueeseen lisää kokemusta koko kentälle.
Anissa Pounds on tehnyt yksivuotisen sopimuksen Naisten Korisliigassa pelaavan ja vastikään paikan Eurocupin lohkovaiheeseen napanneen Peli-Karhujen kanssa.
BC Nokia Naisten joukkue saa lisää vaihtoehtoja pelata erilaisilla viisikoilla, kun Ebba Pekonen liittyy vahvuuteen.
Peli-Karhut ei joudu EuroCupin karsintavaiheeseen, vaan joukkue etenee suoraan kovatasoisen liigan lohkovaiheeseen.
EBT lähtee kauteen yhdeksän tutun pelaajan ja kolmen EBT-tulokkaan kera. Yhdeksästä tutusta pelaajasta seitsemän on EBT:n omia kasvatteja.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2024–25. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Naisten pääsarjat ovat joukkuemäärältään täynnä tulevalla kaudella.
Kauhajoen Topias Palmi on äänestetty kapteenien ja päävalmentajien vuosittaisessa äänestyksessä Vuoden pelaajaksi. Naisten Korisliigassa Vuoden pelaaja -palkinnon pokkasi Tampereen Pyrinnön Saana Kujala.
Naisten Korisliigaa Peli-Karhuissa viimeiset kolme kautta pelannut Lotta Vehka-aho on tehnyt sopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Eigner Angels Nördlingenin kanssa.