Britti Amin Adamu Vilppaan neljäs vahvistus

13.8.2024 09:10 Salon Vilppaan neljäs ulkomaalaisvahvistus, 194-senttinen Amin Adamu saapuu Saloon brittipassilla. 26-vuotias laitahyökkääjä kuuluu Ison-Britannian maajoukkueeseen ja on pelannut aiemmin Itävallassa ja Tsekissä.

Salossa on nähty aiemminkin pelaajia, joiden passissa ei ole USA:n leimaa. Tähän joukkoon kuuluvat muun muassa saksalaiset Marco Sanders ja Philip Dejworek, ruotsalainen Reda Bentebra, slovakialainen Peter Praznovsky, liettualainen Laurynas Inokaitis sekä kanadalainen Eric Johnson. Lontoossa syntynyt Adamu on silti ensimmäinen Ison-Britannian pelaaja Vilppaan paidassa.

Adamu pelasi viisi vuotta USA:n yliopistokorista, joista viimeiset kolme vuotta Montana Statessa isossa roolissa joukkueen ykköstykkinä. Parhaalla kaudellaan hän kasasi Montanassa keskimäärin 14,7 pistettä ja 5 levypalloa. Ensimmäisen ammattilaissopimuksen laituri solmi Itävallan pääsarjaan Kapfenberg Bullsiin ja otteet siellä herättivät Tsekin suurseura CEZ Nymburkin kiinnostuksen. Lopullista sopimusta Elben rannalle ei kuitenkaan syntynyt ja Adamu siirtyi Olomouckon riveihin loppukaudeksi. Viime kausi päättyi Tsekissä 41 ottelun jälkeen tilastoihin 16 pistettä ja 5,4 levypalloa.

Adamu on kuulunut viime vuodet myös Ison-Britannian maajoukkueeseen. MM-karsinnoissa 2023 hän upotti Serbiaa ja Belgiaa vastaan molemmissa peleissä 14 pistettä, mutta brittien tie ei edennyt pitemmälle. Maajoukkueura on jatkunut tämän vuoden EM-karsinnoissa.

– Viimeisen ulkomaalaispelaajan kohdalla käytimme aikaa useiden erityylisten pelaajien kartoittamiseen. Päädyimme Aminiin hänen pallonkäsittelytaitojensa ja korilleajouhan ansiosta. Myös puolustuspelaaminen maistuu ja Adamu pystyy puolustamaan useampaa pelipaikkaa. Kaikki ulkomaalaiset ovat Salossa 29. elokuuta ja siihen asti harjoitukset pyörivät kotimaisten voimin, toteaa päävalmentaja Jussi Savolainen Vilppaan verkkosivuilla.

Salon Vilpas Korisliiga-kaudella 2024–2025

  • Donovan Donaldson
  • Jermaine Marshall
  • Tino Yli-Junnila
  • Omar Payne
  • Mikko Koivisto (C)
  • Patrik Poutiainen
  • Amin Adamu
  • Vili Nyman
  • Thomas Rönnholm
  • Luukas Vaara
  • Eero Innamaa
  • Daniel Rantapaju

Valmennus: Jussi Savolainen, Teemu Rannikko, Jere Anttila, Essi Koivisto
Staff: Ville Salmi, Petri Koskinen, Keijo Poutiainen
 

Asiat

 
6.5.2025 20:27 Korisliiga

Korisliiga-mestaruus ratkesi: Seagulls kultamitaleille suoraan neljässä!

"Ei tämä ole ihan niin helppoa ollut kuin miltä se on saattanut näyttää", totesi kultamitalin pokannut pelinjohtaja Lassi Nikkarinen, kun Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen finaalisarja ratkesi otteluvoitoin 4–0.

6.5.2025 10:15 Korisliiga

Korisliigan mestaruus katkolla tänään Seagullsille

Kauhajoki isännöi Helsinki Seagullsia tiistaina kotikentällään IKH Areenalla. Helsinkiläiset johtavat ottelusarjaa 3–0 ja ovat voiton päässä seurahistorian toisesta Suomen mestaruudesta.

3.5.2025 17:44 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Seagullsille kolmas voitto, Kauhajoki lähellä kavennusta mutta joutui selkä seinää vasten

Helsinki Seagulls otti Korisliiga-finaaleissa 3–0-johtoaseman. Seuraava, mahdollisesti ratkaiseva, ottelu pelataan tiistaina Kauhajoella.

2.5.2025 17:30 Korisliiga

Seagullsin ja Kauhajoen kolmas finaaliottelu vapaasti katsottavissa lauantaina Neloselta klo 15

Korisliigan finaalisarjassa on pelattu kaksi ottelua ja Helsinki Seagulls johtaa finaalisarjaa 2–0. Kolmas finaali pelataan lauantaina 3.5. Helsingissä Töölön Kisahallissa klo 15:00. Ottelu on vapaasti katsottavissa Neloselta.

2.5.2025 16:05 Korisliiga

Pyrintö ja Erik Muhonen sopimukseen

Tampereen Pyrintö ja Erik Muhonen ovat tehneet sopimuksen kaudeksi 2025-2026. Sopimus sisältää option kaudesta 2026-2027. 

29.4.2025 20:30 Korisliiga

Sajantilan heittokäsi liekeissä – Seagulls kasvatti finaalijohtoaan vierasvoitolla

Erik Sajantila säväytti kentän pistekuninkaana, kun Helsinki Seagulls otti 2–0-johtoaseman Korisliigan finaaleissa.

29.4.2025 16:06 Korisliiga

Topias Jokela siirtyy Pyrintöön

Tampereen Pyrintö ja Topias Jokela ovat solmineet sopimuksen tulevasta kaudesta 2025–2026. Sopimukseen sisältyy myös optio seuraavasta kaudesta.

29.4.2025 10:00 Korisliiga

Äänestä Hang Time -sarjan kauden paras jakso ja voita Ruudun 3 kuukauden lahjakortti

Ruudussa kauden mittaan nähty Hang Time -sarja Korisliiga-pelaajista on tuonut ihastuttavat persoonat lähemmäksi kannattajia. Nyt on aika äänestää viidennen tuotantokauden paras jakso.

26.4.2025 19:59 Korisliiga

Korisliiga-finaalit käyntiin: Seagulls päihitti Kauhajoen rajusti avauksessa, Nikkarinen kentän pistekuningas

Helsinki Seagullsin kotiavaus Kauhajokea vastaan päättyi 89–56-voittoon. Mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa.

26.4.2025 17:33 Pääjuttu

Ruudun lähetys Korisliiga 1. finaalista toimii taas

Miesten Korisliigan 1. finaali käynnistyi lauantaina kello 17 Töölön Kisahallissa. Ruudun lähetys ottelusta ei toiminut aluksi, mutta vika on nyt korjattu.

Näytä lisää vastaavia