16.10.2013 23:15 Hallitseva Suomen mestari Loimaa Bisons aloitti Euroopan valloituksensa näytöstyyliin nujertamalla Liettuan hallitsevan pronssijoukkueen Neptunas Klaipedan trilleripelissä 63–62 (30–25). Ratkaisevat pisteet iski taululle kotijoukkueen Mikko Koivisto vain kuusi sekuntia ennen loppua 6,142-päisen Jäähallin katsomon hurratessa.
Mikko Koiviston käsi oli vakaa Bisonsin Eurocup-avauksessa.
Eurocup-avausvoiton kulmakiviin kuului myös Bisons-pointti Billy Keys.
Bisons-luotsi Greg Gibson kehui omiensa yritteliäisyyttä, sinnikkyyttä ja puolustuspeliä.
"Punainen meri" täyttää Helsingin Jäähallin ensi kerran keskiviikkona 30.10. Besiktasia vastaan. Kuvat: Tytti Nuoramo.
Bisonsin europeliavaus noudatti Susijengin viitoittamaa polkua, sillä loimaalaisjoukkueen puolustuspelin ärhäkkyys ja täsmällisyys yllätti Neptunas Klaipedan housut nilkoissa aivan ensi minuuteilta alkaen.
Vaikka Klaipedakin oli puolustuksessa tilanteen tasalla ja alkujännitys paistoi Bisonsin otteista, liettualaiset joutuivat altavastaajiksi ja hermoilivat peräti 12 pallonmenetystä ottelun ensimmäisellä puoliskolla. Loimaalaisten yliaggressiivisuus puolustuksessa kostautui Klaipedan marssiessa ennen taukoa yhtenään vapaaheittoviivalle, mutta vastaavasti Bisons oli omassa hyökkäyksessään koko ajan vieraitaan aggressiivisempi ja yritteliäämpi.
Klaipeda piipahti johdossa kolmannen jakson alussa Bisonsin pelin puurouduttua, mutta loimaalaisheittäjät alkoivat vähitellen vertyä. Pelinrakentaja Billy Keys vei kolmosellaan Biisonit 54–46-johtoon, jonka jälkeen kissa-hiiri-leikki jatkoi: Marius Runkauskasin ja Martynas Mazeikan kolmoset kavensivat eron kahteen alle kolme minuuttia ennen loppua.
Voitto oli tarjolla molemmille joukkueille, mutta Nordenskiöldinkadun hiidenpadasta avausvoitto matkassaan Helsingin koleaan iltaan marssi Bisons. Billy Keys pohjusti voiton kahdella vapaaheitollaan 12 sekuntia ennen loppua ja Susijengin heittokone Mikko Koivisto kasvatti eron ratkaisevasti neljään, kun peliä oli pelaamatta kuusi sekuntia.
Historiallinen avausvoitto irtosi Bisonsille pistein 63–62 (30–25).
Bisonsin päävalmentaja Greg Gibson teroitteli runsaslukuiselle toimittajakatraalle vanhoja, tuttuja teesejään, jotka osoittivat paikkansapitävyytensä Korisliigan lisäksi nyt myös kansainvälisillä kentillä.
– Olen aina sanonut, että puolustuspeli voi kantaa voittoon asti, vaikkei heittopeli sujuisi. Puolustuksemme voitti pelin tänään, Gibson painotti.
– Emme olleet erityisen teräviä hyökkäyspäässä ja erityisesti alussa meiltä lipsui ohi rutkasti helppoja heittoja. Olen kuitenkin ylpeä taisteluilmeestämme ja sitkeydestämme.
Loimaalaisten avausvoiton takuumiehiksi nousivat joukkueen ”europeliveteraanit” eli Suomen miesten Susijengissä kansainvälisiä pelejä tahkonneet Tuukka Kotti (8/9) ja Mikko Koivisto (11/1/3 riistoa) ja Eurocupia aiemminkin pelannut Billy Keys (14/5/4 syöttöä/3 riistoa). Myös Frank Robinson (14/4) väläytteli osaamistaan.
Gibson peluutti ottelussa yhdeksänmiehistä rotaatiota suurimman osan peliminuuteista keskittyessä seitsemälle pelaajalle.
– Olemme Eurocupissa voittamassa koripallo-otteluita ja valmennus tekee päätökset, jotta tavoite täyttyy. Ryan McDade pelasi tänään viisi minuuttia, ja hän on voiton jälkeen onnellisin mies pukuhuoneessa, Gibson kuittasi kysymykset rotaatiosta.
Jäähallin monituhatpäisen ”Punaisen meren” merkitystä kotijoukkueelle Gibson korosti.
– Tiedämme entuudestaan, että Bisonsilla on Korisliigan parhaat fanit, ja muutkin tulivat tänään hienosti mukaan. Yleisö oli aivan fantastinen ja heillä oli suuri rooli voitossamme.
Bisons matkustaa seuraavaksi Serbiaan KK Radnicki Kragujevacin vieraaksi. Seuraavan kerran Bisons esiintyy Jäähallissa keskiviikkona 30.10., jolloin loimaalaisia vastaan asettuu viime kaudella Euroliigaa pelannut turkkilainen Besiktas Istanbul.
Loimaa Bisons – Neptunas Klaipeda 63–62 (15–16, 30–25, 47–44)
Bisons: Billy Keys 14/5/4 syöttöä/3 riistoa, Frank Robinson 14/4, Mikko Koivisto 11/1/3 riistoa, Justin Hawkins 10/4, Tuukka Kotti 8/9, Matti Nuutinen 3/2, Antto Nikkarinen 3/0/4 syöttöä, Ville Mäkäläinen 0/1, Ryan McDade 0/1, Carl Lindbom, Ralph Sampson, Ilpo Pehkonen.
Klaipeda: Valdas Vasylius 14/6, Edgaras Ulanovas 12/4, Martynas Mazeika 11/4, Marius Runkauskas 11/1.
Kesän EM-kisoissa häikäisevän esiinmarssin Susijengin eturiviin tehnyt toisen polven koripalloilija Miikka Muurinen, 211 cm ja 18 vuotta, on solminut sopimuksen Euroliigaa ja Adrianmeren liigaa pelaavan serbialaisen jättiläisseuran Partizan Belgradin kanssa.
Tule mukaan rakentamaan suomalaisen koripallon tulevaisuutta!
Kaarinan barbaarina tunnettu laituri aloittelee Tampereen Pyrinnön kanssa uutta kautta kovan työn kautta. Edellinen oli haastava mutta nousujohteinen, joten sen päälle on hyvä rakentaa, vaikka kokoonpano onkin kokenut muutoksia.
Toista kauttaan Slovakian mestari Patrioti Leviceä edustava karkkilalaislähtöinen Aatu Kivimäki, 28, pääsee pelaamaan alkavalla kaudella FIBA:n Mestarien Liigaa. Levice peittosi torstai-iltana henkeäsalpaavien vaiheiden jälkeen toisen jatkoajan viimeisen sekunnin heitolla Bakken Bearsin ratkaisevassa karsintaottelussa 100-98 (39-36, 76-76, 86-86) varmistaen paikkansa Mestarien Liigan lohkovaiheessa.
Bisons Loimaan viime kausi oli pääosin positiivinen yllätys, mutta nopea putoaminen playoffeista kaivoi Vesa Heinosen mieltä. Nyt kapteeni avaa tarkemmin ajatuksiaan niin kentältä kuin sen ulkopuoleltakin.
Viime vuosina runsaasti menestystä Paris Basketballissa nauttinut Mikael Jantunen ei aikaillut ensimmäisen pokaalinsa voittamista uuden joukkueensa Fenerbahcen riveissä. Jantunen nautiskeli 19 pistettä ja kaapi seitsemän levypalloa, kun Fenerbahce kaatoi kirjavien vaiheiden jälkeen Turkin Supercupin finaalissa Besiktasin pistein 85-83 (43-34).
Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa Koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. llmoittautuminen marraskuussa alkavalle kurssille päättyy 7.10.
Tammi julkaisee 13. marraskuuta 2025 Hippo Taatilan ja Mika Wickströmin teoksen Susijengi – Pohjolan ylpeys. Se on täydennetty laitos Susijengi 2023 -kirjasta ja sisältää neljä kokonaan uutta lukua, jotka käsittelevät mm. vuoden 2025 Tampereen ja Riian EM-kisoja.
AEK Ateenaa kaudella 2022-23 edustanut Susijengin moninkertainen arvokisakävijä Alexander Madsen, 208 cm ja 30 vuotta, palaa Kreikkaan. Madsenin on värvännyt riveihinsä viime keväänä Kreikan liigan puolivälieriin yltänyt A.S. Karditsas, joka pelaa alkavalla kaudella myös FIBA:n Mestarien Liigaa.
Koripallon EM-kisojen jälkeen seurajoukkuekaudet ovat hiljalleen pyörähtämässä käyntiin. Mestarien liigan karsintojen välieräkierroksella nähdään suomalaispelaajien kohtaaminen ja Jacob Grandison jatkoi seurajoukkueessa siitä mihin Susijengin paidassa jäi.