3.9.2013 Ensimmäisenä suomalaisjoukkueena Euroopan seurajoukkueiden kakkostasolla (Eurocup) viiteentoista vuoteen esiintyvä loimaalainen Nilan Bisons vie Eurocupin kotipelinsä perinteikkääseen Helsingin Jäähalliin. Bisons pelaa ensimmäisen Eurocup-kotiottelunsa 16. lokakuuta.

"Let's go Bisons" kajahtaa ensi kauden Eurocup-otteluissa Helsingin Jäähallissa. Kuva: Tytti Nuoramo.
Helsingin Nordenskiöldinkadun Jäähallissa on tehty koripallohistoriaa aiemminkin. Suomen Susijengi pelasi tiensä vuosien 2011 ja 2013 EM-kisoihin Jäähallin suojissa voittamalla vuosien ’11 ja ’12 EM-karsinnoissa kuudesta kotipelistään viisi. Vuoden 1967 EM-kotikisoissa Suomen maajoukkue saavutti kaikkien aikojen parhaan EM-saavutuksensa, kuudennen sijan.
Perinteet ja keskeinen sijainti näyttelivät ratkaisevissa rooleissa myös Bisonsin Eurocup-kotihallin valinnassa.
– Halli on valmiiksi punainen, joten Biisoneiden värit on jo valmiiksi olemassa. Jäähallilla on historiaa ja sen sijainti on aivan Helsingin keskustassa, joten siinäkin mielessä tämä oli paras vaihtoehto meille, kertoo Bisonsin Eurocup-manageri Aleksi Valavuori.
Bisonsin Eurocup-urakka alkaa kotiottelulla Helsingissä 16. lokakuuta. Eurocupin alkulohkot arvotaan Barcelonassa 5. lokakuuta, ja Bisonsille on tarjolla vastustajiksi mm. Pietarin Spartak, Tallinnan Kalev/Cramo, UNICS Kazan – sekä kenties Petteri Koposen BC Himki, joka pelaa lokakuun alussa Euroliigan karsinnoissa.
– Päätöksemme pelata kotimatsit Helsingissä on otettu vastaan suurella mielenkiinnolla niin fanien kuin yhteistyökumppaneidenkin toimesta. Tavoitteemme on olla Eurocupissa koko Suomen joukkue, jatkaa Valavuori.
Bisonsin Eurocup-otteluiden lipunmyynti alkaa keskiviikkoaamuna 4. syyskuuta.
Tampereen Pyrintö kaatoi Kobrat tehden 133 pistettä. Vastaavaan lukemaan on ylletty 2000-luvun aikana vain neljästi. Illan muita voittajia olivat Kauhajoki ja KTP-Basket.
Helsinki Seagulls, Salon Vilpas ja Tapiolan Honka pitävät kolmen kärkeä miesten Korisliigassa.
Räjähtävän sisääntulon Korisliigaan viime kaudella tehnyt Andre Gustavson, 196 cm ja 26 vuotta, palaa maajoukkuetaukoon asti kestävällä sopimuksella hallitsevan SM-hopeamitalisti Karhu Basketin riveihin. Sopimuksessa on optio loppukaudesta. Wartti Basketin kasvatteihin lukeutuva Gustavson edusti Suomea mitalipeleihin päättyneissä historiallisissa kesän 2025 EM-kotikisoissa.
Dean Keeler johti Bisons Loimaan työtä lukuisilla hyökkäyslevypalloilla ja täydellisyyttä hipovalla kahden pisteen osumaprosentilla. Kataja Basketin Henri Kantonen puolestaan pyssytti loistavasti niin läheltä kuin kaukaakin, mutta se ei riittänyt voittoon.
Miesten Korisliigan viiden ottelun kierros sisälsi monta jännittävää vaihetta. Isoimpina käänteinä nähtiin, kun kentälle voittamattomana saapunut Salon Vilpas kärsi kauden ensimmäisen tappionsa ja Tapiolan Honka nousi viimeisellä hyökkäyksellään ohi Korihaista.
KTP-Basketin takamies ja Kouvolan Poikien kasvatti Tuomas Hirvonen, 29, saavuttaa merkittävän rajapyykin, kun hän pelaa uransa 500. Korisliiga-ottelun. Vaikka pelejä on kertynyt komea määrä, intohimo lajiin on yhä tallella.
16,3 pistettä ja 4,7 levypalloa alkukaudella tilastoinut Alvar Peltoniemi on Korisliigan tiiviisti seurattuja tuoreita nousijoita. Hänen kasvattajaseuransa Tapiolan Honka on myös ottanut varovaisen lupaavan startin runkosarjaan.
Kahron Ross johti Seagullsin kotivoittoon vakuuttavalla tuplatuplallaan.
Erotuomari Jaakko Kauniston tuomaripolku alkoi alle kymmenvuotiaana, kun serkku antoi pillin käteen Vimpelin liikuntahallissa. Tyttöjen pelistä puuttui toinen tuomari, ja Kaunistolle annettiin neuvoksi viheltää, jos näkee jotain, mikä ei hänen mielestään kuulu korikseen. Se oli sysäys yli 25 vuoden mittaiselle matkalle.
Miesten Korisliigassa nähtiin tänään pelkkiä kotivoittoja. Alvar Peltoniemi ja Eemi Luukkonen pelasivat vahvasti niin pisteiden kuin levypallojenkin valossa.