Bisons palasi voittajaksi karhunkaadolla

18.1.2014 21:45 Edellisessä ottelussaan kauden ensimmäisen tappionsa Korisliigan runkosarjassa kärsinyt Nilan Bisons palasi lauantaina omalle tasolleen kaatamalla kotonaan Kauhajoen Karhun 88–61 (40–32). Illan muut voittajat olivat Lahden ja Lappeenrannan Namikat.

Mikko Koivisto oli Bisonsin ykköstykki Kauhajokea vastaan.

"Reggie" Arnoldin Namika Lahti otti vahvan kiinnityksen kuudennesta sijasta.

Todd Brown pommitti Lappeenrannan Namikan pudotuspeliviivan tuntumaan. Kuvat: Kai Kilappa.

Karhu kirmasi Loimaan Liikuntahallilla viidessä minuutissa kymmenen pisteen johtoon, mutta Bisons kuroi eron umpeen vielä ensimmäisen neljänneksen aikana ja alkoi sen jälkeen kasvattamaan omaa johtoaan hiljalleen.

 

Bisons sai tasaisesti onnistumisia niin aloitusviisikoltaan kuin vaihtopelaajiltaan, ja Karhun raateluhampaat tylsyivät biisonipuolustuksessa. Liigakärjen ja liigavitosen ero paisui lopulta 27 pisteeseen.

 

– Haastavinta oli keskittyä kunnolla tähän peliin ja onnistuimme siinä. Saimme pelin haltuun ja pystyimme tarjoamaan paljon minuutteja myös vaihtopelaajille. Se oli tärkeää, sillä meillä on edessä kova kolmen pelin viikko, totesi Bisonsin päävalmentaja Greg Gibson.

 

Edellisessä ottelussa Tampereella pisteittä jäänyt Mikko Koivisto (16/3) nousi Bisonsin tehokkaimmaksi. Loimaalaisista kaksinumeroisille ylsivät myös John Williamson (13/3), Tuukka Kotti (12/8/4 syöttöä), Frank Robinson (11/4/3 syöttöä) ja Carl Lindbom (10/2/2 blokkia). Loimaalaisista puuttui nilkkansa loukannut Antto Nikkarinen.

 

Karhusta yli kymmenen pisteen pääsivät vain Andre Williamson (15/9) ja Quincy Hankins-Cole (15/8). Myös kauhajokisilta puuttui kokoonpanostaan avauspelinrakentaja Bojan Sarcevicin muodossa.

 

Lahdelle taas kotivoitto, Hongalle taas vierastappio

 

Namika Lahti jatkoi vahvoja kotipelejään ja tuotti Tapiolan Hongalle jo kuudennen perättäisen vierastappion, kun pisteet jäivät Lahden Suurhalliin lukemin 100–91 (43–46).

 

Espoolaiset johtivat Lahdessa kolme jaksoa ja olivat jo hakemassa ensimmäistä vierasvoittoaan sitten marraskuun, mutta päätösjaksolla Namika löi silmään ylimääräisen vaihteen.

 

Robert Arnold siirsi kahdella perättäisellä kolmosellaan Namikan johtoon heti päätösjakson alussa ja Eldar Skamon onnistuneet kolmoset kasvattivat kotijohdon ratkaisevasti yhdeksään pisteeseen neljä minuuttia ennen loppua.

 

Arnold (22/9/3 riistoa) ja Skamo (16/1/3 syöttöä) kuuluivatkin Namikan tehokaartiin yhdessä Storm Warrenin (18/10/2 blokkia) ja Dan Opplandin (19/6) kanssa.


Hongasta Ronnie Clark (25/7) ja Brady Morningstar (18/3/3 syöttöä) olivat elementissään.

 

Voitollaan Namika Lahti haki kahden voiton eron Honkaan kamppailussa runkosarjan kuudennesta sijasta.

 

Namika Lappeenranta lähenee pudotuspelisijoja

 

Namika Lappeenranta kohensi asemaansa kamppailussa Korisliigan kahdeksannesta sijasta voittamalla liigajumbo Kouvolan Kouvot kotikentällään 83–67 (41–31). Namika on nyt voiton päässä liigan kahdeksannen sijan Salon Vilppaasta.

 

Siipirikko Kouvot onnistui haastamaan Namikaa vain hetkittäin, viimeiseksi neljännen jakson alussa. Kotijoukkue piti vieraansa rutiinilla ojennuksessa hyvällä puolustuspelillä ja amerikkalaisjaostonsa hyökkäyspään onnistumisilla.

 

Kentän kuninkaaksi nousi voittajien Todd Brown (27/8/4 syöttöä), jota Brandon McKnight (18/3/4 syöttöä) ja Greg Logins (17/10/3 riistoa) säestivät.

 

Ville Kaunisto (24/13) oli Kouvojen ylhäinen yksinäinen. Kouvot sai pelissä lisää jobinpostia Ilari Seppälän jätettyä kentän jo varhain.

 

(STT)

Lisätietoja: Korisliiga
 
25.10.2025 21:03 Korisliiga

Peltoniemi ja Luukkonen joukkueidensa johtotähtinä – illan sarjapisteet Hongalle, Kauhajoelle ja Pyrinnölle

Miesten Korisliigassa nähtiin tänään pelkkiä kotivoittoja. Alvar Peltoniemi ja Eemi Luukkonen pelasivat vahvasti niin pisteiden kuin levypallojenkin valossa.

24.10.2025 21:02 Korisliiga

Vilppaalle kuudes voitto ilman tappioita – Kokko johti jälleen Bisonsin pisteille

Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.

22.10.2025 20:47 Korisliiga

Pyrintö, Seagulls ja Kauhajoki voittoihin – Korihaille toinen tappio Aallon 31 pisteestä huolimatta

Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.

22.10.2025 10:49 Korisliiga

Korihaista tuttu Kaleb Warner hyppää Tampereen Pyrintöön

Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.

21.10.2025 21:27 Korisliiga

KTP ja Kouvot keräsivät kauden toiset sarjapisteensä – Vilppaalle viides perättäinen voitto

KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.

18.10.2025 20:19 Korisliiga

Kobrille avausvoitto, Pyrinnölle ja Hongalle kauden toiset – Vilpas otti vahvan kotivoiton Kauhajoesta ja johtaa sarjaa

Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.

17.10.2025 21:03 Korisliiga

Bisons ja Seagulls kumpikin roimiin kotivoittoihin – Kokon heittojyvä kohdallaan, Rougeaulla häikäisevän monipuolinen tilastorivi

Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.

16.10.2025 10:00 Yhteistyökumppanit

Tarkett Koripalloliiton uudeksi yhteistyökumppaniksi

Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.

15.10.2025 10:45 Korisliiga

Korihait hankki takakentälleen tuuraajan reilun kuukauden sopimuksella – nyt Ville Tahvanainen on aloittanut kauden loistavilla tilastoilla ja pelkillä voitoilla

Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.

14.10.2025 21:05 Korisliiga

Seagulls kauden toiseen voittoonsa KTP:n Hirvonen–Pöllä-tandemin vahvasta pelistä huolimatta

Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.

Näytä lisää vastaavia