19.7.2024 12:10 Miesten Korisliiga-kauteen valmistautuva Bisons Loimaa on solminut sopimuksen 39-vuotiaan Jeremiah Woodin kanssa. Wood tuo Bisonsin korin alle jo seitsemännen kauden Korisliiga-veteraanin.

Yhden kauden mittaisella sopimuksella Loimaalle saapuva Wood on Korisliiga-yleisölle tuttu jo yli viidentoista vuoden takaa. Kaudella 2008–2009 Joensuun Kataja Basketiin saapunut Wood on edustanut Suomen kentillä myös Kauhajoen Karhubasketia, Salon Vilpasta sekä KTP-Basketia. Kaiken kaikkiaan Woodilla on vyöllään 203 Korisliiga-ottelua.
Voittajatyyppinä tunnettu Wood on juhlinut Suomen kentillä kerran Suomen mestaruutta ja kahdesti kauden päätteeksi Woodin kaulaan on pujotettu hopeinen mitali. Lisäksi tililtä löytyy myös vuoden ulkomaalaisvahvistuksen sekä finaalien arvokkaimman pelaajan palkinto kaudelta 2020–2021 Salon Vilppaan voittaessa seurahistoriansa ensimmäisen mestaruuden.
Viime kaudella KTP-Basketin paidassa seitsemässä alemman jatkosarjan kamppailussa Wood tehtaili keskimäärin 21 pistettä ja 11 levypalloa ottelua kohti. Koko Korisliiga-uransa keskiarvot ovat niin ikään komeaa luettavaa, kun keskimäärin Wood on viimeistellyt 18 pistettä ja ottanut 11 levypalloa ottelua kohti. Lisäksi koriin johtaneita syöttöjä Wood on jakanut noin viisi kappaletta ottelua kohden.
Bisonsin päävalmentaja Konsta Mastomäki on erittäin tyytyväinen kokeneen pelimiehen ratkaisuun saapua Loimaalle.
– Jeremiah on pelaaja, joka ei Suomeen saapuessaan liiemmin esittelyjä kaipaa. Erittäin kokenut johtaja- ja voittajatyyppi, joka tuo isännän otteen niin pukuhuoneeseen kuin kentälle. Juuri viikonloppuna Paraguayn mestaruutta juhlinut pelaaja joka on pitänyt itsensä huippukunnossa, vaikka vuosia alkaakin olla mittarissa. Jeremiahilla on taito tehdä ympärillään olevista pelaajista parempia ja hän tuo paljon syvyyttä meidän hyökkäämiseemme syöttötaitonsa ansiosta, Mastomäki kertoo tuoreesta hankinnasta.
Woodin lisäksi Bisons on toistaiseksi julkaissut pelaajasopimukset Eemeli Hollon, Vesa Heinosen, Aapeli Alasen, Tevaun Kokon, Justus Kilpisen sekä Viont’e Danielsin kanssa.
Korisliigan puolivälierissä toisensa kohtaavat maanantaina 23. maaliskuuta jatkosarjavoittaja Salon Vilpas ja alemmassa jatkosarjassa huippumenestynyt Tampereen Pyrintö sekä varmaan joukkuepeliin luottava Korihait ja kenttää hurjasti juokseva Tapiolan Honka.
Pantteripatsaan jo häämöttäessä kahdeksan joukkueen ulottuvilla Korisliiga-kausi on tullut vuoden jännittävimpään vaiheeseen. Kevään pudotuspeleihin on valittu 18 erotuomaria jakamaan oikeutta kauden ratkaisuhetkissä.
Salon Vilpas varmisti jo aiemmin sarjavaiheen voiton ja lähtee playoffeihin sijalta yksi. Kauhajoen kotietu oli ennestään varmaa, mutta ottelutulos lukitsi joukkueen sijalle kaksi. Muutkin kotietupaikat ratkesivat tänään, ja samalla valkeni alemman jatkosarjan pudotuspelisijojen järjestys.
Keskiviikkona pelataan Korisliigan jatkosarjojen viimeiset ottelut. Sijat 2.-5. ratkeavat päätöskierroksella. Myös Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö ratkaisevat sijat 7. ja 8.
Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.
Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.
Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.
Tampereen Pyrintö on varmuudella mukana Korisliigan pudotuspeleissä, mutta Lahti Basketball ja Bisons Loimaa voivat vielä teoriassa saavuttaa toista pääsylippua hallussaan pitävän Kataja Basketin. Ylemmässä jatkosarjassa Korihait, KTP-Basket ja Tapiolan Honka uhkaavat Kauhajoen kakkossijaa. Salon Vilpas ei pelannut tänään, mutta sen paalupaikkaa ei voi viedä enää kukaan.
KTP-Basketin Remu Raitanen on kehittynyt koripalloilijana mutta pyrkii iltaisin tyhjentämään lajiin liittyvät mietteet päästään. Muutoin kentällä tapahtuvia asioita tulee helposti yliajateltua – etenkin nyt, kun seura pelaa parasta kauttaan aikoihin.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin kaksi ottelua. Korihait kaatoi Helsinki Seagullsin, jolle tappio oli jo viides kuudesta viimeisimmästä ottelusta. Salon Vilpas puolestaan kasvatti kaulaa lohkon kärjessä taivuttamalla kakkossijan haltija Kauhajoen.