13.8.2013 Korisliigaa pelaavan Namika Lahden ensimmäinen amerikkalaishankinta kaudelle 2013/14 on 24-vuotias iso laitahyökkääjä Billy White. 203-senttinen White pelasi viime kaudella Kreikan pääsarjassa AGORin riveissä.
White siirtyi AGORiin vuosi sitten kahden vuoden sopimuksella, mutta Kreikan pääsarjan taso osoittautui amerikkalaiselle vielä tässä vaiheessa liian kovaksi. Tänä kesänä Las Vegasin harjoitusleirillä näyttöjä antanut White päätyi hakemaan uutta nostetta uralleen Suomesta ja Korisliigasta.
Yliopistouransa White pelasi San Diegossa ja esiintyi joukkueensa paidassa pelaamastaan 134 ottelusta peräti 124 kertaa aloitusviisikossa, mikä on San Diegon yliopiston ennätys. Yliopistouransa aikana White tilastoi 9,7 pistettä, 4,6 levypalloa, 1,2 syöttöä ja 1,1 riistoa 26,4 minuutissa ottelua kohden ja viimeisteli kakkosensa 60% tarkkuudella.
Yliopistouransa jälkeen White ehti vielä edustaa NBA:n kehitysliigan Iowa Energya, jonka lisäksi hän sai kutsun Miami Heatin NBA-joukkueen harjoitusleirille.
Billy Whiten lisäksi Namika Lahden kokoonpanossa pelaavat alkavalla kaudella Eldar Skamo, Ilkka Vuori, Vesa Heinonen, Jimi Koskinen, Valtteri Mäkäläinen, Aleksi Alanen ja Tommi Huolila. Joukkuetta valmentaa Ilkka Palviainen.
Joensuulainen Korisliiga-joukkue Kataja Basket rakentuu pelaajistonsa osalta hyvää vauhtia kohti tulevaa pelikautta. Tuoreimmat kiinnitykset sinivalkoasuun tekivät 25-vuotiaat laiturit Teemu Knihtinen sekä yhdysvaltalainen, New Jerseystä kotoisin oleva Travis Jocelyn. Kouvot-kasvatti Knihtiselle kausi Katajassa tulee olemaan kolmas, liigaurallaan jo kahdestoista. Uudenkaupungin Korihaiden riveistä tuttu Jocelyn aloittaa syksyllä neljännen ammattilaiskautensa. Molempien sopimukset kattavat kauden 2024–2025.
Miesten Korisliiga-kauteen valmistautuva Bisons Loimaa on solminut sopimuksen 39-vuotiaan Jeremiah Woodin kanssa. Wood tuo Bisonsin korin alle jo seitsemännen kauden Korisliiga-veteraanin.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt vuoden mittaisen sopimuksen laituri Kalle Peltosen kanssa. Jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti siirtyy Uuteenkaupunkiin Nokialta, jossa hän voitti viime kaudella uransa toisen Suomen mestaruuden.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt jatkosopimukset takamiehien Thomas Vehmasen ja Viljami Arvosen kanssa. Suomalais-virolaisen Vehmasen jatkosopimus on yksivuotinen, Korihait-kasvatti Arvosen sopimus on mallia 1+1.
Pyrinnön uusin pelaajasopimus on solmittu 24-vuotiaan Xavier Bledsonin kanssa. Viimeiset kolme kautta Indiana Staten yliopistossa pelanneelle Bledsonille luvassa on ensimmäinen kausi ammattilaisena.
Pantterijahti käynnistyy lokakuun ensimmäisenä perjantaina ja Suomen mestari on selvillä viimeistään 15.5.2025. Korisliiga jatkaa formaatilla, jossa 22 kierroksen jälkeen joukkueet jaetaan ylempään ja alempaan jatkosarjaan.
Viimeisen kahden kauden aikana Saksan Bundesliigassa ja Belgian ja Alankomaiden yhteissarjassa pelannut Helsingin NMKY:n kasvatti Max Besselink, 202 cm ja 22 vuotta, palaa Suomeen. Besselink palaa yksivuotisella sopimuksella tuoreeltaan Suomen mestaruuden voittaneeseen BC Nokiaan, jota hän edusti viimeksi kaudella 2021–22.
Andre Gustavson kolkutteli 2010-luvun viimeisinä vuosina Susijengin portteja yhtenä ikäluokkansa lupaavimmista suomalaispelaajista. Vaikka viimeiseen neljään vuoteen Gustavsonia ei ole maajoukkuepaidassa nähty, on hänen tähtäimensä kuusivuotiseksi venähtäneen NCAA-uran ajan ollut koko ajan ammattilaisurassa ja Susijengissä.
26 erotuomarivuoden jälkeen Miltos Ioannidis pistää pillin pussiin ja antaa hyvillä mielin tilaa nuoremmalle erotuomaripolvelle. Pitkän uran kulmakiviä ovat olleet koripallon kautta syntyneet ystävyyssuhteet, solidaarisuus ja positiivinen ajattelu.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen jatkosopimuksen joukkueen pitkäaikaisen luottopelaajan Timo Heinosen kanssa. 1026 Korisliiga-ottelun kokemuksella varustettu 42-vuotias laituri on edustanut joukkuetta jo kaudesta 2015-16 asti.