Besiktas piti Bisonsin pihdeissään Istanbulissa

4.12.2013 23:45 Loimaa Bisons väläytteli hetkittäin, muttei yltänyt kokonaisvaltaiseen, ehjään suoritukseen keskiviikkona Eurocupin kahdeksannen kierroksen ottelussa Istanbulissa. Bisons johti kolmannen jakson alussa pisteissä 41–46, kunnes menetti otteen hyökkäyspään pelaamisestaan puolentoista jakson ajaksi. Lohkojohtaja Besiktas varmisti jatkosarjapaikkansa 83–74 (41–41)-voitollaan.

John Williamsonin ja biisonilauman tila puristettiin ahtaalle keskiviikkona Istanbulissa.

Bisons-fanit ryhmittyvät seuraavan kerran Eurocupin merkeissä ensi viikolla Pietarissa. Kuvat: Tytti Nuoramo.

Bisonsilla oli ottelun alkuvaiheessa pahoja ongelmia löytää vastausta Besiktasin joukkuehyökkäykseen ja loimaalaiset löysivät toisen jakson alkuvaiheilla itsensä 28–19-tappioasemasta.

 

Greg Gibsonin suojatit saivat kuitenkin vähitellen rivinsä suoriksi ja alkoivat kuroa piste-eroa vähitellen umpeen. Tauolle lähdettiin tasatilanteesta, ja kolmannen jakson alussa John Williamson karautti Bisonsin jo 41–46-johtoon.

 

Seuraavan vajaan puolentoista jakson ajan juhli kuitenkin Besiktas. Bisonsin liike pysähtyi hyökkäyspäässä johtaen ohiheittoihin ja pallonmenetyksiin, ja pelitempon hyppysiin saatuaan näyttivät turkkilaiset ratkaisevan ottelun 68–54-tilanteessa.

 

Bisonsilla oli vielä bensaa tankissa amerikkalaiskolmikon Williamson-Frank Robinson-Billy Keys masinoimaan kiriin, joka kavensi kotijohdon seitsemään, mutta Tomislav Ruzicin ja Sundiata Gainesin kolmoset pysäyttivät Bisonsin pyristelyn.

 

Loimaalaisten kärkikvartetin muodostivat Frank Robinson (17/3), John Williamson (16/5), Tuukka Kotti (12/5) sekä Billy Keys (11/2/4 syöttöä).

 

Besiktas varmisti voitollaan paikkansa Eurocupin 32 parhaan joukossa. Muista jatkopaikoista taistelevat Panionios (5 voittoa/3 tappiota), Radnicki (4/4), Neptunas (3/5), Bisons (3/5) sekä Spartak (3/5).

 

Bisons kohtaa Spartakin ensi viikolla Pietarissa.

 

Besiktas Istanbul – Bisons Loimaa 83–74 (23–14, 41–41, 61–54), Eurocupin alkusarjaa, Istanbul (Turkki) 4.12.2013

 

Bisons: Frank Robinson 17/3, John Williamson 16/5, Tuukka Kotti 12/5, Billy Keys 11/2/4 syöttöä, Antto Nikkarinen 5/4, Matti Nuutinen 5/0, Mikko Koivisto 3/3/4 syöttöä, Ralph Sampson 3/4, Ville Mäkäläinen 2/1, Carl Lindbom, Ilpo Pehkonen.

Besiktas:
Mehmet Yagmur 16/0/6 syöttöä, Sundiata Gaines 15/6/5 syöttöä/3 riistoa, Chris Lofton 13/2/5 syöttöä, Bradley Buckman 12/11/3 blokkia, Colton Iverson 11/4.

 

Ottelutilastot: Besiktas – Bisons

Asiat

 
18.3.2026 20:57 Naisten Korisliiga

BC Nokia ja HBA onnistuivat ryöstöissä – PeKa ja Pyrintö aloittivat kotivoitoilla

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyivät, ja ottelusarjat avasivat voitoilla BC Nokia, HBA, PeKa sekä Pyrintö.

18.3.2026 20:26 Miesten I divisioona A

Pudotuspeliennakko - Miesten I divisioona A

Miesten I divisioona A:n kauden huipennus käynnistyy torstaina, kun pudotuspelit käynnistyvät kolmella ottelulla. Runkosarjan ykkönen ACO Basket lähtee mestaruusjahtiin selkeän ennakkosuosikin paineet niskassaan, mutta niskaan hengittävät muun muassa hyökkäysvoimainen Kipinä Basket ja tarkkakätinen Karkkila.

18.3.2026 20:18 Korisliiga

Korisliigan playoff-sijojen mysteeri ratkesi: kotiedun varmistivat KTP ja Korihait, alemman jatkosarjan voitti Kataja

Salon Vilpas varmisti jo aiemmin sarjavaiheen voiton ja lähtee playoffeihin sijalta yksi. Kauhajoen kotietu oli ennestään varmaa, mutta ottelutulos lukitsi joukkueen sijalle kaksi. Muutkin kotietupaikat ratkesivat tänään, ja samalla valkeni alemman jatkosarjan pudotuspelisijojen järjestys.

18.3.2026 12:19 Korisliiga

Korisliigan päätöskierroksella riittää panosta: kolme joukkuetta taistelee kahdesta puolivälierien kotietupaikasta

Keskiviikkona pelataan Korisliigan jatkosarjojen viimeiset ottelut. Sijat 2.-5. ratkeavat päätöskierroksella. Myös Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö ratkaisevat sijat 7. ja 8.

18.3.2026 09:44 Naisten Korisliiga

Puolivälieräennakko 2/2: Tulevaisuuden nimet esillä HBA:n ja EBT:n sarjassa – BC Nokia kohtaa hyökkäysvoimaisen Vedon

Naisten Korisliigan puolivälierät alkavat tänään. Espoo Basket Team ja Vimpelin Veto aloittavat sarjat kotonaan. Välieriin etenemiseen vaaditaan kolme voittoa.

18.3.2026 09:30 3x3

3x3 -tapahtumia ympäri Suomen – SM-kiertueen päivät julki

Vauhdikasta 3x3 -korista pääsee pelaamaan ympäri Suomea erilaisissa tapahtumissa. SM-kiertue 2026 starttaa Helsingin Triplassa 23. toukokuuta.

17.3.2026 12:26 Naisten Korisliiga

Puolivälieräennakko 1/2: Pyrintö saa vastaansa otteitaan parantaneen ToPon - Honka haastaa runkosarjan ykkösen

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyvät keskiviikkona. Peli-Karhut ja Pyrintö aloittavat urakkansa kotikentällään. Välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

16.3.2026 17:11 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 11

Miesten I divisioona A:ssa runkosarja saatiin päätökseen ACO Basketin hallinnassa, ja pudotuspeliparit ovat nyt selvillä jännittävien päätöskierrosten jälkeen. Samaan aikaan I divisioona B:ssä käydään kiivasta kamppailua niin kärkipäässä kuin häntäpäässä. Naisten I divisioonassa nähtiin tärkeitä onnistumisia kaikissa kolmessa lohkossa, ja muun muassa Catz sekä Feeniks Basket kohensivat asemiaan vakuuttavilla kotivoitoilla.

16.3.2026 12:35 Susijengi

Susijengi pääsee jälleen nauttimaan täyden kotiyleisön tuesta: Unkari-peli myytiin loppuun viikossa

Susijengi pääsee seitsemännen kerran peräkkäin täyden kotiyleisön eteen, kun joukkue kohtaa seuraavaksi Unkarin MM-karsinnassa Veikkaus Arenalla Helsingissä 3. heinäkuuta.

16.3.2026 10:39 NCAA

Elina Aarnisalon North Carolina ja Elsa Lemmilän Ohio State valittiin NCAA:n lopputurnaukseen

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa konferenssien lopputurnaukset saivat päätöksensä suomalaisten osalta. Valtakunnallisessa lopputurnauksessa, March Madnessissä, nähdään suomalaisista Elina Aarnisalo (North Carolina), Elsa Lemmilä (Ohio State) ja Albina Syla (Rhode Island).

Näytä lisää vastaavia