Bell palaa loukkaantumisten koettelemaan Honkaan

15.3.2010 Kanadan maajoukkuemies Ryan Bell palaa Korisliigassa loukkaantumisista kärsivän Espoon Hongan riveihin. Espoolaisseurassa tällä kaudella 26 liigaottelua pelannut Bell pukee tutun paidan uudelleen ylleen jo maanantaina, kun Honka kohtaa kotonaan KTP:n.

Honka kutsui tammikuussa kotiin lähettämänsä Ryan Bellin takaisin vahvuuteensa. Kuva: Francois Perthuis.

- Päädyimme tähän ratkaisuun, koska Anselmi Vanjoen kausi päättyi käsivammaan ja kantapäätään poteva Monte Cummings on sivussa arviolta seuraavat kolme viikkoa. Carl Elliot ei pysty yksinään rakentamaan Hongan peliä koko ottelun ajan. Bell on hyvä tuuraaja Elliotille, jolloin muun muassa Sasu Salin pääsee pelaamaan omaa rooliaan, kertoo Hongan toimitusjohtaja Mika Sohlberg.

Bell on ehtinyt juhlia tällä kaudella jo Suomen cupin voittoa Hongan asussa, jossa hän esiintyi edellisen kerran 20. tammikuuta pelatussa ottelussa Kouvoja vastaan. Kauden 26 liigapelissä Bellin tilastoriville kirjattiin 3,5 pisteen ja 2,2 levypallon keskiarvot.

- Bell ei ole kova viimeistelijä, mutta hän tekee kaikki muut asiat kentällä hyvin. Viimeistelijöitähän Hongalta kyllä löytyy, kunhan saamme pelimme jälleen pyörimään, toteaa Sohlberg.

Vuonna 1999 Honkaan tullut Sohlberg myöntää, että hänen aikakaudelleen ei ole osunut aiemmin näin rikkonaista kautta.

- Nykyinen Honka on tästä huolimatta erittäin iskukykyinen joukkue. Valmentajan tehtävä on saada peli kuntoon ja tehoja irti tästä joukkueesta, lateli Sohlberg seuran tiedotteessa.

Katso myös artikkelit

Asiat

 
3.10.2025 08:06 Korisliiga

Korisliigan infopaketti 2025-26

Korisliiga käynnistyy perjantaina 3.10. kolmella ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.

2.10.2025 18:50 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kobrien virginialainen tähtisentteri Efton Reid III on ennen kaikkea joukkuepelaaja – ”Rehellisesti sanoen en osannut odottaa aloittavani urani Lapualla”

Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.

2.10.2025 13:35 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Osku Heinonen kokee saaneensa reissata riittävästi – nyt edessä kova työ hallitsevan mestarin Helsinki Seagullsin riveissä

Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.

2.10.2025 12:24 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Korihaiden Leo Eklund on yksi kotimaan tuoreista pelaajalupauksista – ”Minkä roolin valmennus minulle antaakin, olen valmis sen ottamaan ja vastuuni kantamaan”

19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.

2.10.2025 09:27 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Katajan Max Besselink aloitti uransa hurjien fanfaarien saattelemana, mutta sittemmin terveys on hidastanut kehitystä – ”Perheeni on ollut isoin apu asioiden käsittelyssä”

Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.

1.10.2025 19:04 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Lahti Basketballin päävalmentaja Kristian Palotie tasapainoilee valmentamisen ja mediaroolinsa välillä – ”Painopiste on selkeä, sillä valmentaminen on kokopäivätyö”

Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.

1.10.2025 13:12 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kauhajoen Eemi Luukkonen on oppinut käsittelemään menestysjoukkueessa pelaamisen paineet – ”Kun kultamitali puuttuu, motivaatio kehittyä on kasvanut entisestään”

Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.

1.10.2025 10:58 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Enemmän kuin vain työtovereita – Eero Innamaa näkee valtavan arvon Vilppaan yhteisöllisyydessä

Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.

30.9.2025 16:26 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Joona Tuomala palasi synnyinmailleen uransa parhaassa pelikunnossa – tuore perheenisä tasapainoilee kodin ja KTP-Basketin välillä täynnä energiaa

Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.

30.9.2025 08:54 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Espanjassa koulitulle Kouvojen Joona Heinoselle jäi rikkonaisesta kaudesta näyttämisenhalu – ”Pään nollaaminen pettymysten jälkeen vaati työtä”

Joona Heinonen opetteli juniorina yhtä aikaa omillaan asumista ja koripalloa Espanjan kovatasoisilla parketeilla. Nyt 21-vuotias lupaus jatkaa työtään Kouvoissa rikkonaisen Korisliiga-debyytin jälkeen.

Näytä lisää vastaavia