18.2.2014 Team TEHO Sport haki toisen voittonsa EuroChallengen jatkosarjassa, kun Ville Tuomisen valmentama Bakken Bears kaatui toistamiseen kotkalaisille, tällä kertaa Karhuvuoren Steveco Areenalla. Jukka Matinen, Joonas Lehtoranta ja Ryan Ayers loistivat loppuhetkien ratkaisijoina kotkalaisten siepatessa 82–79 (47–38)-kotivoiton Tanskan mestarista.
Chris Owens oli Team TEHO Sportin parhaimmistoa Bakken Bears-voitossa.
Ryan Ayers pussitti ratkaisevat vapaaheitot. Kuvat: Matti O. Koskinen & Kai Kilappa.
Erinomaisesti puolustanut Team TEHO Sport hankkiutui tehokaksikkonsa Sharaud Curry-Chris Owens-johdolla parhaimmillaan 62–46-johtoon pelin kolmannen jakson puolenvälin tietämillä.
Bakken Bears hivuttautui kuitenkin vähitellen kymmenen pisteen päähän päätösjaksolle lähdettäessä ja kiskaisi ilmileikeissä olleen Kenny Barkerin johdolla päätösjakson ensimmäiset kolme minuuttia tyylipuhtaasti 10-0.
Tilanne näytti kotkalaisittain pahalta, kun Barker säkitti hyppyheitollaan Bearsin 73–75-johtoon 2:40 ennen loppua. Jukka Matinen vastasi kuitenkin toisessa päässä onnistuneella kolmosella, jonka jälkeen Joonas Lehtoranta pussitti neljällä perättäisellä pisteellä TEHO Sportin 80–75-johtoon.
Bears hiipi vielä pisteen päähän 16 sekuntia ennen loppua, mutta Ryan Ayers lisäsi kotkalaisjohtoa vapaaheittoviivalta. Samuli Vanttajan häirittyä Bearsin viimeisen hyökkäyksen sisäänsyöttöä Ayers haki ratkaisevan pallonriiston Barkerin hyökkäyslevypallosta juuri ennen summerin sointia.
Team TEHO Sportin päävalmentaja Sami Toiviainen oli luonnollisesti voittoon tyytyväinen, vaikka se ei tyylipuhtaimmalla suorituksella irronnutkaan.
– Bears pelasi kyllä hyvin, mutta autoimme turhaan heitä pääsemään kolmannen ja neljännen jakson taitteessa peliin mukaan. Siihen asti olimme olleet maltillisia heitonvalinnoissamme ja purkaneet heidän koko kentän prässinsä aika helposti, Toiviainen pohti.
– Onneksi lopussa pystyimme taas pitämään pintamme ja teimme oikeita ratkaisuja. Hyvät pelaajat nousivat esille, kun peliä ratkaistiin.
Voitosta huolimatta Team TEHO Sportin mahdollisuudet edetä EuroChallengen kahdeksan parhaan joukkoon haihtuivat, kun Ural Jekaterinburg peittosi aiemmin päivällä Tsmoki Minskin.
Jos Team TEHO Sport voittaa Jekaterinburgissa ensi viikolla ja Bakken Bears voittaa vierasottelunsa Minskissä, ovat Minsk ja TEHO Sport tasatilanteessa kolmella voitolla. Keskinäisten otteluiden perusteella Minsk jatkaisi kuitenkin lohkokakkosena puolivälieriin.
– Tiesimme jo peliin lähdettäessä, ettei meillä ole mahdollisuuksia jatkoon, ja sitäkin ylpeämpi olen siitä, että vedimme täysillä, Toiviainen kiitteli.
Team TEHO Sportin EuroChallenge-kausi päättyy tiistaina 25.2. Jekaterinburgissa.
Illan toisessa ”suomalaisottelussa” Mikko Koiviston uusi seura Royal Hali Gaziantep päihitti venäläisen Triumph Ljubertsin kotonaan 64–59 (30–30). Koivisto matkusti Turkkiin tänään tiistaina.
Gaziantep kohtaa EuroChallengen puolivälierissä Ural Jekaterinburgin tai Tsmoki Minskin.
Team TEHO Sport: Sharaud Curry 21/6/8 syöttöä/3 riistoa, Chris Owens 14/6/2 blokkia, Joonas Lehtoranta 13/2/5 syöttöä, Timo Heinonen 9/6, Ryan Ayers 8/9/3 riistoa, Jukka Matinen 8/4, Aleksi Akpaso 7/2, Samuli Vanttaja 2/2, Michael Pounds 0/1, Miki Kuusisto, Otto Kilpeläinen.
Bakken: Brandon Penn 19/6, Nicolai Iversen 15/5, Chris Christoffersen 14/6, Kenny Barker 11/7/5 syöttöä.
Susijengi jatkaa EM-kotikisoihin valmistavia maaotteluitaan sunnuntaina iltapäivällä Sosnowiecissä pelattavalla ottelulla Puolaa vastaan. Päävalmentaja Lassi Tuovi valmennusjohtoineen on nimennyt kolmentoista miehen kokoonpanon sunnuntain peliin.
Hallitseva maailmanmestari Saksa haki kolmannen voittonsa yhtä monessa EM-kisoihin valmistavassa maaottelussa kukistamalla Turkin kotonaan Münchenissa 73-71. Samaan aikaan Siauliaissa Liettua otti jo viidennen perättäisensä voittonsa löylyttämällä ilman Luka Doncicia pelannutta Sloveniaa 94-72.
Belgia-tuplaotteluissa voitokkaasti esiintynyt Susijengi saa seuraavaksi vastaansa kolmen vuoden takaisissa EM-kisoissa mitalipeleihin edenneen Puolan. Puola menetti heti EM-leirityksensä alkajaisiksi NBA-miehensä Jeremy Sochanin, mutta vahvisti rivejään tuoreeltaan Puolan passin saaneella pistetykki Jordan Loydilla.
Susijengin ja Suomi-koriksen ykköstykki Lauri Markkanen on käynnistänyt maajoukkuekesän 48 ja 31 pisteen saldoilla kahdessa maaottelussa Belgiaa vastaan. Markkanen on kerännyt pelaamassaan 45 miesten maaottelussa 980 pistettä ja on lähellä rikkoa 1000 maaottelupisteen rajaan nopeimpana maajoukkuepelaajana kautta aikain.
Loimaan alakoululaiset pääsivät viettämään vuoden hauskinta koulupäivää
Kesän aikana pelatut SM-turnaukset Helsingissä, Tampereella ja Vantaalla ovat tarjonneet vauhdikkaita matseja ja upeaa koristunnelmaa, ja hienoissa puitteissa pelattavalta finaaliturnaukselta on lupa odottaa samaa.
Susijengin kanssa Tampereen EM-alkulohkossa kamppaileva Liettua otti neljännen perättäisen voittonsa yhtä monessa EM-kisoihin valmistavassa maaottelussa nujertamalla Latvian Riiassa 11 000 katsojan edessä lukemin 105–109. Liettuan sankari oli 20 pistettä viimeistellyt Rokas Jokubaitis.
19-vuotiaiden tyttöjen ja poikien SM-karsintojen lohkot on tehty rankingien mukaisesti ja lohkoille on arvottu järjestäjät. Samalla on vahvistettu 15-vuotiaiden Robert Petersen Cupin sekä 16- ja 17-vuotiaiden valtakunnallisten I divisioonien pelaamistavat.
Vuoden hauskinta koulupäivää pääsivät viettämään Tampereen alakoululaiset
Susijengissä kesällä 2021 debytoinut ja vuosi vuodelta yhä suurempaa roolia joukkueessa ottanut Jacob Grandison, 27, arvioi kesän harjoitusviikkojen ja kahden Belgia-pelin lupaavan hyvää. Sen lisäksi, että tunnelma joukkueen sisällä on erinomainen, kokee Grandison päässeensä henkilökohtaisella tasolla sinuiksi FIBA-koripallon kanssa vuosien myötä.