BC Nokia voiton päässä mestaruudesta

2.4.2005 Naisten finaalit jatkuivat trillerin ja draaman merkeissä. BC Nokia pelasi vahvasti kotikentällään kukistaen jo toistamiseen hallitsevan mestarin Pantterit luvuin 74–72 (47–35). Mestaruus on BC Nokialle katkolla jo huomenna Töölön Kisahallissa.

Ensimmäinen puoliaika oli kotijoukkueen juhlaa. Nokialaiset pelasivat järkevästi etsien aukot Pantteri puolustuksesta. Panttereiden peli oli hieman väkinäistä ja nokialaiset hallitsivat ottelun tapahtumia. Puoliajalle mentiin Nokian vakuuttavassa 12 pisteen johdossa 47–35.

Toiselle puoliajalle tuli latautunut Pantteri lauma. Helsinkiläiset kovensivat selvästi puolustuspeliään ja saivat myös hyökkäyspelinsä kulkemaan paremmin. Kolmannen lopussa Pantterit oli kaventanut eron viiteen pisteeseen BC Nokian johtaessa 61–56.

Susanna Rinta ja Heli Roukanoja nostelivat kovilla koreillaan Pantterit pisteen päähän 65–64, kun ottelua oli neljä minuuttia pelaamatta.

Ottelu huipentui viimeiselle minuutille. Kun peliä oli 10 sekuntia jäljellä, Renáta Kozmonová sai vapaaheitot tilanteessa 73–72. Molemmat heitot menivät ohi ja Pantterit sai tilaisuutensa. Kotijoukkueen riemuksi Taru Asp onnistui riistossaan ja häntä rikottiin saman tien. Asp heitti toisen vapaaheittonsa sisään vieden nokialaiset 74–72 johtoon.

Panttereille tarjoutui vielä mahdollisuus viedä ottelu jatkoajalle, mutta Saara Eskola epäonnistui heittoyrityksessään ja 750 maksanutta katsojaa todisti BC Nokian ottaneen finaalisarjassa 2-0 johdon.

BC Nokian paras pelaaja oli Renáta Kozmonová, joka nosteli lähinnä korin alta 20 pistettä ja otti kuusi levypalloa. BC Nokia voitti ottelun levypallot 48–34. Levypallopelissä kunnostautui nokialaisista Randie Wirt, joka repi 15 levypalloa ja teki 19 pistettä. Reetta Ojala takoi polvivaivaisena 17 pistettä ja otti neljä levypalloa.

Panttereiden parhaana palkittiin Susanna Rinta, joka heitti ottelussa 20 pistettä ja otti neljä levypalloa. Heli Roukanoja tehtaili teholukemat 19/10. Pantterit takkuilivat varsinkin kolmenpisteen viivan takaa heittoprosentin jäädessä 11 % (2/18).

Huomenna sunnuntaina Pantterit on kotikentällään selkä seinää vasten. Mestaruus on ensimmäistä kertaa katkolla. Jännittävät tunnelmat alkavat Töölön Kisahallissa klo 18:00 alkaen.   

- Pantterit on ollut aikaisemminkin 2-0 tappioasemassa ja noussut sieltä. Huomenna meillä on jälleen uusi tilanne edessä, mutta lähdemme pelaamaan samoilla aseilla omaa peliä yrittäen unohtaa sen, että mestaruus on katkolla, kertoi BC Nokian päävalmentaja Kimmo Kujansivu.

 
1.10.2025 20:56 Naisten Korisliiga

PeKa aloitti mestaruuden puolustamisen kotivoitolla - kolme muuta ottelua päättyivät vierasvoittoihin

Naisten Korisliiga pyörähti käyntiin neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat PeKa, HBA, BC Nokia ja EBT.

1.10.2025 09:36 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan infopaketti 2025–26

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

30.9.2025 14:54 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ennakko 3/3: EBT, Torpan Pojat ja Peli-Karhut lähtevät mitalijahtiin

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

30.9.2025 10:19 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ennakko 2/3: Tampereen Pyrintö, Kouvottaret ja Tapiolan Honka hamuavat kärkipäähän

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

29.9.2025 12:15 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ennakko 1/3: BC Nokia, Vimpelin Veto ja HBA-Märsky lähtevät parantamaan viime kaudesta

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

11.8.2025 15:00 Pääjuttu

Naisten Korisliigan sarjaohjelma kaudelle 2025–2026 julkaistu

Naisten Korisliiga käynnistyy 1. lokakuuta neljän ottelun kierroksella, ja mestari on selvillä viimeistään 29. huhtikuuta. Ohjelma tarjoaa jälleen tiukkoja taistoja ja erityistapahtumia ympäri maan.

4.8.2025 20:50 Suomalaiset ulkomailla

Kolminkertainen vuoden puolustuspelaaja Magdalene Agyei siirtyy Espanjan kakkossarjaan

Klaukkalan NMKY:n kasvatti Magdalene Agyei, 26, on tehnyt uransa ensimmäisen sopimuksen ulkomaille. Kolminkertainen naisten Korisliigan vuoden puolustuspelaaja pelaa ensi kaudella Espanjan kakkossarjan, LF Challengen, Nou Bàsquet Femení Castellóssa.

22.7.2025 10:53 Pääjuttu

Delanie Crawford Peli-Karhuihin

Hallitseva naisten Suomen mestari Peli-Karhut jatkaa pelaajakiinnityksiään. Kolmantena ulkomaalaisvahvistuksena ryhmään liittyy Tulsan yliopistosta keväällä valmistunut 180-senttinen ja 22-vuotias Delanie Crawford.

19.7.2025 10:18 Naisten Korisliiga

Ruotsin maajoukkuepelaaja Elin Gustavsson Peli-Karhuihin

Naisten Korisliigan hallitseva mestarijoukkue Peli-Karhut jatkaa joukkueensa rakentamista tulevaksi kaudeksi. Peli-Karhujen tuorein kiinnitys on Euroliiga-kokemustakin omaava Ruotsin maajoukkuepelaaja Elin Gustavsson, 188 cm ja 32 vuotta, joka saapuu Kotkaan yksivuotisella sopimuksella.

16.7.2025 15:34 Naisten Korisliiga

Lotta Vesiluoma palaa Naisten Korisliigaan ToPon paidassa

ToPon Naisten Korisliiga-joukkueen pelinjohtajaosasto vahvistuu nimekkäällä paluumuuttajalla, kun Lotta Vesiluoma palaa kotimaan pääsarjatasolle liittyen ToPon joukkueeseen. Viimeiset kolme vuotta Ruotsissa pelannut Vesiluoma pelasi Naisten Korisliigaa edellisen kerran kaudella 2021-22 kasvattajaseurassaan EBT:ssä.

Näytä lisää vastaavia