27.8.2003 SM-Koriksessa pelaava BC Jyväskylä on solminut yksivuotiset sopimukset englantilaisen sentterin Nosa Obasuyin sekä piskuisen amerikkalaisen pelinjohtajan Glenn Stokesin kanssa. Uusina kotimaisena pelaajina BC Jyväskylään ovat siirtyneet Kimmo Juvonen Forssan Koripojista sekä Kuopion Linkin kasvatti Joonas Korhonen.
Nigerialaissyntyinen, Englannin passin omaava, Obasuyi pelasi kaudet 1998-2002 Yhdysvalloissa Radfordin yliopistossa. 208-senttinen Obasuyi kunnostautui yliopistourallaan erityisesti heitontorjujana, josta osoituksena päätöskauden huima 2,38 "blokin" keskiarvo. Ns. seniorikaudellaan hän poimi lisäksi 6,1 levypalloa ja teki 6,2 pistettä ottelua kohden. Viime kaudella Obasuyi piipahti Kreikan kakkosliigassa (Dafni) sekä Saksan Bundesliigassa (Avitos Giessen).
Vain 171-senttinen Stokes puolestaan pelasi kaksi viime viime kautta American-yliopistossa NCAA:n I divisioonassa. Kaudella 2002-03 Stokes heitti joukkueelleen keskimäärin 15,3 pistettä, antoi 2,20 koriinjohtanutta syöttöä ja riisti vastustajalta pallon 1,47 kertaa.
Molemmat BC Jyväskylän ulkomaanavut löytyivät uuden valmentajan Terence Stansburyn kontaktien avulla. Lisäksi Jyväskylään saapuu taitojaan näyttämään 23-vuotias ranskalaistakamies Miguel Mamengi, joka on aikanaan pelannut Stansburyn kanssa samassa joukkueessa.
Sekä Obasuyi ja Mamengi saapuivat Suomeen tiistaina 26.8. ja Stokesin on määrä saapua perjantaina 29.8. Kaikkien ensiesiintymiset BC Jyväskylän paidassa tapahtunevat jo kuluvan viikon aikana kansainvälisessä harjoitusturnauksessa, joka pelataan Jyväskylässä ja Säynätsalossa (turnausohjelma alla).
BC Jyväskylän ulkomaalaishankintojen sekä Juvosen ja Korhosen siirtojen lisäksi jyväskyläläisseuran viime kauden kotimaisesta kaartista jatkavat Olli Anttolainen, Lasse Hintsala, Atte Kinnunen, Ari Lehtola, Teppo Lairio, Tero Ollila ja Timo Turunen. BC Jyväskylä oli kesän siirtomarkkinoilla myös menettäjän roolissa, kun sen tähtitakamies Petri Virtanen siirtyi Viroon (A. Le Coq), Jussi Määttänen Joensuuhun sekä Ville-Pertti Lind ja Timo Naukkarinen Äänekoskelle.
|
ke 27.8. |
Namika Lahti – Severstal, RUS |
18:00 |
Jyväskylän Monitoimitalo |
|
ke 27.8. |
BC Jyväskylä – Namika Lahti |
20:00 |
Jyväskylän Monitoimitalo |
|
to 28.8. |
BC Jyväskylä – Severstal, RUS |
18:00 |
Säynätsalon Kuntotalo |
|
pe 29.8. |
Huima – Severstal, RUS |
18:00 |
Säynätsalon Kuntotalo |
|
pe 29.8. |
BC Jyväskylä – Tarmo |
20:00 |
Säynätsalon Kuntotalo |
|
la 30.8. |
Tarmo – Severstal, RUS |
13:00 |
Säynätsalon Kuntotalo |
|
la 30.8. |
Severstal, RUS – Pyrbasket |
15:00 |
Säynätsalon Kuntotalo |
NBA:ssa Utah Jazz hävisi vieraskentällä Sacramento Kingsille 105-104, kun Domantas Sabonis nosti hyökkäyslevypallon kautta loppulukemat kuusi sekuntia ennen loppusummeria. Lauri Markkanen heitti Jazzille 33 pistettä.
Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.
Koripalloliiton liittokokous käsitteli perjantaina liiton edellistä tilikautta. Koripalloliiton puheenjohtajana 2013–19 toiminut Antti Zitting valittiin liiton kunniapuheenjohtajaksi. Heidi Adler valittiin ehdollepanotoimikunnan puheenjohtajaksi.
Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA juhlisti Märsky-päivää voittamalla kotikentällään EBT:n 79-66.
Hallitseva olympiahopeamitalisti Ranska on julkistanut neljäntoista miehen leiritysryhmänsä marras-joulukuun MM-karsintaikkunaan, joka pyöräyttää käyntiin Qatarin vuoden 2027 MM-kisoihin huipentuvan rupeaman. Susijengi toivottaa Ranskan tervetulleeksi kotikentälleen Espoo Metro Areenalle maanantaina 1. joulukuuta klo 18.30 alkaen.
Andre Gustavson on 26-vuotias koripalloilija ja Ensiapujoukkueen pelaajakeulakuva. Andre lähti mukaan pelaajakeulakuvaksi hyvän asian takia ja hän allekirjoittaa ensiapukoulutuksen perusajatuksen: harjoittelemalla ja varautumalla pystyy toimimaan paremmin.
Tammikuun Nuorisovalmennusseminaarin ilmoittautuminen on auki. Riku Laanti esiintyy tammikuun seminaarissa aiheenaan "Kultturien kohtaaminen".
Utah Jazz pelasi avausottelunsa tällä NBA-kaudella voittaen Los Angeles Clippersin kotonaan 129-108. Lauri Markkanen tilastoi 20 pistettä, 6 levypalloa ja 5 syöttöä.
Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.
Naisten Korisliiga jatkui kahdella ottelulla. Voittoihin ylsivät Pyrintö ja Tapiolan Honka.